Suru ja kaipaus on valloillaan
Mikä ihmeen
Anonyymi-ap
12806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suru siitä että kaikki kaunis meinaa loppua
Voi tänne sellaisenkin ilmapiirin luoda.
Oon vaan niin väsynyt kaikkeen menetykseen ja suruun.
Ei oo enää mitää hyvää elämässä.
😔 Öitä.
Ja pohjimmiltaan olisin valmis kuolemaan. Eikä kukaan tästä läheltä tiedä sitä. Minä vain.
Surullista 😔
Elämässä tulee aina hyviäkin hetkiä! Tsemppiä nyt sinne ja öitä
Mä oon pääosin onnellinen, tai niin ainakin sanon. Oon tosi huolissaan muista ihmisistä ja koitan parhaani mukaan antaa hyvää mieltä henkilöille, joilla menee heikosti. Sellanen mä olen.
Mitä pitäisi muuttua elämässäsi, ettet ajattelisi noin ja haluaisitkin elää?
Mun itsetuhoisuus on kyllä läheisten tiedossa, keskustelu loppuu vaan hyvin lyhyeen.
En mä tiedä mitä pitäisi muuttua. Tää on kestänyt jo niin kauan, et on tullut hiukan niin kuin normaali tila. Ja nyt toisinaan on ihan hyviäkin päiviä. Mutta oon mä huolissani siitä, että en täytä jotain yhteiskunnan vaatimuksia (jotka on ihan oikeesti liikaa minulle) ja pamahtaa sen seurauksena vielä skitsofreniakin
Miten se skitsofrenia pamahtaa? Onko ihan diagnosoitu vai miksi niin? Itsestäni tiedän kyllä, että masennus on kroonistunut, mutta siihen olen minäkin myös jotenkin tottunut. Välillä on oltava vaan armollinen itselleen ja laskettava sitä rimaa aina vähän alemmas, kun olo käy liian vaikeaksi. Koitan kohdata myös niitä tunteita, mitä sen masennuksen takaa löytyy. Silti minustakin tuntuu, että ei tässä enää tervehdy, vaikka kohtaisi miten valtavan suuria ja epämiellyttäviä tuntemuksia. Haluaisin kyllä toipua, mutta olen varmaan liian kauan voinut huonosti. En pysty oikein samaistumaan kehenkään ja juuri se olisi tärkeää. Että olisi joku vertainen. Toisaalta sellainen vertainen, joka on vähän niin kuin suostunut siihen pysyvään masennustilaan, ei varmaan olisi hyväksi. Yritän kuitenkin kaivaa niitä pieniä ilonaiheita välillä, kun jaksan. Mutta vetäytynyt olen paljon ihmisten seurasta, kun en jaksa olla "reipas", sellainen "maskaaminen" vie voimia.
Täyttä valetta
Mua oikeesti ottaa lievästi päähän laittomuudet. Se, että mun edellytetään esim. rikkovan lakeja tai asettavan toiset ihmiset vaaraan on mulle kestämätön ajatus. Mua myös tolkuttomasti ärsyttää muidenkin tekemättömät laittomuudet, varsinkin, jos joku heikoimmassa asemassa oleva ihminen sen seurauksena kärsii. Sitten mua ärsyttää suoranainen valehtelu tilanteesta.
Se, että tällaisen kiristyksen seurauksena mulle alkaa tulla jotain epämäärästä vauhtia tai merkityselämyksiä, ei kuulosta hyvältä. Lisäksi joka kerta tulee lisää ns. painolastina ja toipuminen kestää kauemmin. Niin totta hemmetissä mä oon huolissani siitä skitsofreniasta ja syystä. Ja varsinkin kun mä tiedän, ettei varmaa estolääkettä ole.
Ja on ihmisiä, jotka esimerkiksi ei välitä pakan vertaa, mitä toiselle ihmiselle aiheuttavat. En lähde nimeämään tässä itseäni enkä ketään muuta.