Olen niin omien ajatusteni vanki, että saattaa olla että olen vain kuvitellut kaiken

Anonyymi-ap

sitä on niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa ja jonkinlaiseen haaveiluun, että ehkä sitä vain kuvitteli kaiken.

Olen oikeastaan koko elämäni kuvitellut ja kehitellyt kaikenlaisia fantasioita, joita olen sitten elänyt omassa mielessäni jonkinlaisena pakokeinona todellisuudesta. On auttanut selviämään hankalista elämäntilanteista ja ahdistavista paikoista, kun on paennut omaan fantasiamaailmaan.

Jonkinlainen selviytymiskeino kai tämäkin. Sitä en tiedä kuinka terveellinen toimintatapa tämä on ollut. Varmaan joutuisi lepositeisiin, jos joku kallonkutistaja kaikuluotaisi mieleni syvyyksiä ja purkaisi miinoja.

17

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toi voi johtaa paranoiaan ja lopulta skitsofreniaan. Luin tämän kauan sitten kirjasta.

      Mieheltä

      • Anonyymi

        Samaan lopputulokseen voi johtaa myös alkoholi.


    • Anonyymi

      Noinhan stalkkeri koittaa kääntää asian, muttei ainakaan minun kohdallani tule onnistumaan.
      Näytöt näiden 20 vuoden ajalta on liian vahvat ja älykkyyteni sekä periksiantamattomuutenin huomioonottaen on todella naiivia edes yrittää tuota selitystä.
      Valitan.

      • Anonyymi

        Etkö tosiaan ole näiden vuosien aikana oppinut tuntemaan minua jo niin hyvin, että ymmärtäisit tuon itsekin?? Sinun älykkyytesi ei yllä lähellekään omaani. ja se sinun täytyy vain hyväksyä ja kärsiä tuleva ajanjakso siellä mihin sitten joudutkaan.


      • Anonyymi

        En tajua mitä selität, mutta voin sanoa 100% varmuudella että aloitus ei ollut sinulle, eikä koskenut sinua millään tavalla. Voit jatkaa matkaasi.


      • Anonyymi

        Opettele mitä tarkoittaa stalkkeri: Se seuraa sinua, lähettelee viestejä, ahdistelee, piinaa jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele mitä tarkoittaa stalkkeri: Se seuraa sinua, lähettelee viestejä, ahdistelee, piinaa jne.

        Seuraa, lähestyy ja vainoaa sinua ja lähipiiriäsi jne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraa, lähestyy ja vainoaa sinua ja lähipiiriäsi jne

        Ja mistä päättelet että aloittaja on stalkkeri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraa, lähestyy ja vainoaa sinua ja lähipiiriäsi jne

        Lähestyy niin netissä kuin oikeasskin elämässä.


    • Anonyymi

      Rich inner world is a blessing and a comfort. It does not mean you are crazy in any way. Those who dont have such richness in themselves, see it as a disease or even a threat, because they cant understand it.

      • Anonyymi

        Mutta minä en nyt jaksa vääntää teille/sinulle joka asiaa rautalangasta. Olen toiminnan ihminen, joka ottaa härkää sarvista eikä vain lässytä täällä.


    • Anonyymi

      Et ole välttämättä kuvitellut.

      Minä teen tuota samaa.

      Ajoittain en ole itsekään yhtään varma siitä mitä olen itse kuvitellut ja mikä on sitä psykoosia. Siis ei silleen oikeesti psykoosia, vaan vitsillä, kyllä tiiät.

      Fantasiamaailma on myös "vaarallinen", sitä voi luulla esim. olevansa onnellisempi kuin oikeasti on. 😄

    • Anonyymi

      Välttelet selvästi todellisuutta, kuvitelmat voivat kannustaa tavoittelemaan parempaa elämää. Jos eivät ole liian fantastisia toteutuakseen.

    • Anonyymi

      Tiedätkö Sari, että poliisi pyysi minua selvittämään taustojasi ja nimenvaihtoasi osasto F1:n jälkeen. :D
      Olet vaihtanut jostain syystä nimesi ja ajattelni käydä ensi viikolla Koskelassa, josta saan vähän lisää tietoa kuten siitä itseäsi vanhemmasta muodottomasta virolaisesta älypäästä, joka on vaimosi ja johon olen joutunut tärmäämää ihan puhetasolla jo kolmesti. Enkä ihmettele ettet ole loytänyt normalimpaa.
      Onneksi tunnen sieltä 20 vuoden ajalta aika paljon porukkaa. Sen jälkeen alkaa vyyhti aukeamaan.
      Myös se sleviää että laitoit puolisosi kuvaamaan kuntosalin pukuhuoneessa yeini-ikäistä tyttöä. Poliisi jo sanoi että tämän keissin henkilöllisyydet on jo tiedossa.

    • Anonyymi

      On ihan tervettä vaalia toivoa paremmasta. Pako fantasiaan voi olla produktiivinen tapa hallita omin päin vaikeuksia, masennusta, pettymyksiä ja mahdollisuuksien puutetta. Jotkut psykologit uskovat että liioiteltu optimismin tunne itse asiassa auttaa useimpia ihmisiä selviytymään ja saavuttamaan enemmän kuin he tekisivät, jos heillä olisi realistinen odotus tulevaisuudesta. Ja kliininen masennus pohjimmiltaan inhorealismia missä menettää kyvyn uskoa tai toivoa että asiat menevät paremmin kuin ne todennäköisesti menevät.

      • Anonyymi

        Kuule Sari, oikeudessa kohdataan ja saa nähdä uskallatko edes avat syúutasi kun nähdään. Nöiden vuosien aikana olen todennut että olet enempi "sivusta seuraava zombie". Pelottava sellainen.- Täällä saat suusi auki, muttet muuten.
        Osastolla F1 jo kuulin että olit työpaikkakiusaaja.....


    • Anonyymi

      Minkä kaiken siis olet kuvitellut ja miten se liittyy tänne?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe