aimon elämänlogiikkaa

Aimo on moni osaaja. Se osaa meisselöidä tieto koneita ja kun se painelee tietsikan nappiloita, niin näytölle tulee koukeroita. Sitten se luonnon lahjakas yrittäjä. Kysyin siltä että mistä tiiät ku et oo koskaan yrittänyt, niin aimo sanoi että se vaan on verissä ja hän on lukenut jo kirjan.

Aimo kertoi että on välttänyt yrittämisen ja rikastumisen jättämällä kokonaan yrittämättä ja juuri siksi hän on niin menestynyt. Aimo istui siinä kaminan edessä sätkää käärimässä pitkät kalsarit henkseleillä pingotettuna navan yläpuolelle niin kysyin aimolta että millä tavalla tämä menestys ilmenee ja näkyy meidän elämässä, kun jääkaapissa ei ole enää valoakaan? Aimo vastasi että hänellä on oikeanlainen yli opisto tasoinen asenne ja elämänlogiikka, jollaista ei ole asenne vammaisilla rakennus alan taparikollisilla joilla heikko koulutus taso.

Olin vähän aikaa ihmeissäni että missä kohdassa tuossa kävi ilmi se menestys? Aimo vastasi että "Hölmö, kerroin sen sinulle jo ihan ensimmäisenä. Olen hyvällä MENESTYKSELLÄ ONNISTUNUT välttämään yrittämisen ja rikastumisen yli opisto tasoisen koulutukseni ansiosta. Sitten aimo pyysi että kävisin nuuhkaisemassa mikä on meidän valmistumassa olevan kolina satsin tilanne. Me ravintola alan konkarit kun hallitsemme korvike alkoholin valmistamisen kuin pyörällä ajamisen. Tarakasta vaan kiinni ja menoksi sanoi Kiven Aleksi!

4

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aimo muistuttaa todella paljon erästä Pasasta Vantaan Simonkylästä. Pasanen on myös erittäin kova poika neuvomaan ja pätemään asioissa jos toisissa, vaikka itsellään ei niistä kokemusta ole.

    • Anonyymi

      Otan Pupelta hanuriin.

      By Sensei Pasanen

    • Anonyymi

      Aimo oli luvannut Senssulle unohtumattoman eroottisen illallisen kynttilän valossa.
      Kaikki oli valmiina, Senssu oli jo rasvannut hanukan ja laittanut parhaat rintsikat.
      Aimo oli korventanut uunilenkkiä ja ruiskuttanut sinne hunajaa, pukeutunut nahkalippikseen ja nahkaliiviin, sekä jenkkibootseihin.

      Kynttilä oli jo palamassa porstuan ikkunalaudalla, Senssu odotteli siinä väristen kontillaan ja mietti Aimon sanoja: "Ei se kirvele ollenkaan kun pidät silmät tiukasti kiinni". Aimo lähestyi porstuan lattialla konttaavaa Senssua, mutta sitten alkoi kovasti kakattaa. Aimo säntäsi suoraan ulkohuusiin täysistunnolle lukemaan Valittuja Paloja ja unohtui sinne dementiapäissään.

      Senssu tuli sinne katsomaan ja Aimo oli vaan että "Täh mä oon täällä paskal mee helvettiin siitä kyttäämästä". Oli unohtanut treffit kokonaan. Senssu kysyi mis mun makkara? Aimo vastasi että ai mikä makkara?

      • Anonyymi

        Ihanan romanttista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2219
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1319
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      810
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe