Selväksi on käynyt että rakennusala ei ole rakettitiedettä sekä, että rakennusmestarit on vain turhakkeita, kuluja, jotka ei tiedä oikeastaan mitään mistään.
Rakennusteknikon pätevyyden saa liippari kuin liippari iltakoulussa, eikä ole edes rakennusmestari koskaan kuitenkaan työmaalla, vaikka on erinomainen työnjohtaja.
Harvassa on eli varsinaisia rakennusalan IhmeHulkkeja jotka yksin ja vallan ihan omin käsin BetoniliemiLiipparina on ryhtynyt markkamiljonääriksi.
Kaikki pintatyöt hallitseva rakennusalan huippuosaaja onkin todella suomalaisen käsityökulttuurin edelläkävijä, hienoa että on olemassa ainakin yksi näin erinomainen ja ylivertainen huippuammattilainen olemassa, ja täysin ilman mitään koulutusta, eli kaikessa, aivan kaikessa itseoppinut.
Täytyy todellakin vakavasti pohtia miksi ylipäätään on ammattikoulutukset olemassa, eri ammattiryhmille joiden töiden tuloksena muodostuu rakennusalan kokonaisuus.
Ei tässä vielä kaikki, sillä tämä rakennusalan huippuammattilainen on myös pätevöitynyt erinomainen kaivinkonekuski, osaa ajaa myös kurottajia ja keulia Bobcatilla, alipaineistaa ja sukittaa avoviemäreitä, on rakentanut lapsille majan puuhun, rakentanut siis aivan omin käsin majan puuhun, piikannut huvilan saunan tiilihormiin ihan itse reiän kiukaan savuputkelle ja tiivistänyt myös sen.
Hän on kaiken edellä mainitun todistanut kunniansa ja omatuntonsa kautta seuraavasti:
"Osaan rakennuspuolella tehdä kaikki pintatyöt ja niillä hommilla tein ensimmäisen markkamiljoonani ihan omin käsin."
Kuka tämän uskaltaa kyseenalaistaa niin kutsutaan rapujuhliin.
OMIN KÄSIN ONNEEN.
Anonyymi-ap
1
152
Vastaukset
- Anonyymi
Jokainen osaa laattaa heittää. Vähä niinku, että joka mies pi lun nuolee mutta harva Tamp xin nielee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242351Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411930Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241846Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91649Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17970- 63835
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2768