valmistuneet

Oletko ikinä katunut korkeakoulututkinnon suorittamista? Esim. et ole saanut oman alan töitä, hirveät opintolainat harteilla, ala ei kiinnostakaan jne.
2534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Valmistuin muutama viikko sitten yliopistosta. En ole vielä ainakaan katunut. Saavutus tuntuu erittäin hyvältä. Opintolainaa on kertynyt vuosien kuluessa sellaiset reilu 10 000 euroa. Summa ei kuitenkaan pelota, vaikka töihin en kuitenkaan vielä ole ennättänyt, vasta ensimmäinen haastattelu edessä.

Tulevalla palkalla en usko että lainan maksussa on mitään ongelmaa, sitä paitsi noin pari vuotta on ns. lainavapaata aikaa ennen maksujen lankeamista. Alani on myös kiinnostava, sillä olen lukenut sen verran laajan tutkinnon, että voin hakeutua monenlaisiin töihin, jotka liittyvät talouteen.

Äänestä

Lainaa en ottanut ollenkaan opintoihini, joskin tiukkaa teki välillä. Ala sopii minulle parhaiten, muutakaan en olisi halunnut lukea tai no kauppatieteitä ehkä. Töitä on löytynyt, joskin ei mitään hyväpalkkaisia hommia. Suht koht tyytyväinen olen. Onpahan ainakin tutkinto, joka periaatteessa mahdollistaa monenlaisiin tehtäviin hakeutumisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tumppi kirjoitti:

Oletko ikinä katunut korkeakoulututkinnon suorittamista? Esim. et ole saanut oman alan töitä, hirveät opintolainat harteilla, ala ei kiinnostakaan jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu