Minäihminen ja internetelämän trollifeikkaus.

Anonyymi-ap

Ei ole ihan yksinkertainen tarina purettavaksi, jo siitäkin syystä, että se on muuttuvainen alati, sekä täysin järjen vastainen.
Mainitun johdosta vain perustietoja, joiden johdosta kyseessä oleva minä on nykyinen MinÄ.
Syntyi vahinkona alkoholistiperheen pahnan pohjimmaiseksi viettäen lapsuutensa ilman ikätovereita ja kun sai kouluun mennessään parhaan kaverin, niin tämä oli hänen koulukiusaajansa kunnes palleihin alkoi karvoitusta kertymään.
Hän oli koulukiusattu koska oli jo tuolloin erittäin vahvasti MINÄ, joka olemus hänellä on ollut koko elämänsä polun ajan ja edelleenkin.
MinänsÄ johdosta hän ei ole koskaan missään vaiheessa kyennyt normaaliin ja kestävään parisuhteeseen, koska hän ei ole ymmärtänyt että parisuhteissa on muitakin kuin vain MinÄ.
Hänen MinänsÄ on niin vahva, että hän MinäänsÄ pönkittääkseen on turvautunut haaveilluusioihin ja hurmaantuneena omiin haaveisiinsa, on jopa ryhtynyt itse uskomaan kaiken haaveilemansa olevan totta.
Kaikki järjelliset tuttavansa vuosien saatossa on järjestänyt itsensä pois MinÄn vaikutuspiiristä, jolloin kyseisten sosiaalisten kommunikointien puuttuessa MinÄ on turvautunut internetin mahdollistamaan puskahuuteluun, omanapanarsisminsa tyydyttämiseen, sekä vahvan väkivaltaisuustarpeensa osoittamiseen.
MinÄ on kehittänyt itselleen ammattiosaamisia ja varallisuuksia niiden ollen yhteenlaskettuna elämänkokemus, joka reaalielämässä edellyttää elämistä noin 300 vuotta.
Tilanteen tuorein tilanne MinällÄ on että kaivoi internetistä G:n katukuvauksen ja päätyi että hänen hullunlinnansahan se siinä on tullut valokuvattua.
Mutta kun paljon bablaa sontaa MinänÄ trollifeikaten niin onkin käynyt tällä kertaa siten, että G ja minä ovat ottaneet samasta rakennuksesta valokuvat, vaan ei ole kyseessä sama rakennus.

https://aijaa.com/0sJweo

https://aijaa.com/JGXgOM

TrolliFeikkiMinÄ ei kykene edellä mainittuun vastata, mutta varmuudella hänen KlooniFeikeillään on mielipiteitä.

Ken väittää molempien valokuvien olevan samasta rakennuksesta, on syytä kääntyä terveydenhoitoalan ammattilaisen puoleen.

9

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Simonkylän Mini-Possolla on kyllä puuhaa riittänyt. Koutsi voi kyllä antaa sinulle lisää virikkeitä. Ei ole laisinkaan eka kerta kun sanot "vaan eipä varmuudella", ja joka kerta olen hiljentänyt sinut.

      Viimeisin oli että "vaan eipä tule paluulippua" Tuli.
      Sitä ennen sanoit että "vaan eipä tule kuvaa Raptorista" Tuli. Näitä on kymmenittäin, mutta kun sinulla on valikoiva Alzheimer.

      Jos jotakin ymmärtäisit arkkitehtuurista, niin talojen etu- ja takapuoli eivät ole samanlaisia tällaisissa taloissa, jos se on tällä kertaa päähänpinttymäsi.

      Kuten olen sanonut, laitan mitä laitan, sinä et sitä määrää vaan minä määrään sinut miettimään minua ympäri vuorokauden.

      Kuten olen sanonut, kuvatoiveita voi esittää kun tulee se ensimmäinen oma kuva Chiang Maista joka on sinun ottama.

      Kuvaksi ei käy laho porras, ei kirppisnäppis, ei silakkalaatikko kuksalla, ei kuksa hesassa, ei kuvia Meilahden osastolta, ei vantaalaisesta pizzeriasta eikä ikivanhat kuvat jostakin pyöreästä homssuisesta naisesta.

      Kerro kun olet kuvannut ja esitä sitten toivomus. Nyt tutulullaa, aamulla lähdemme varhain liikenteeseen koko poppoo.

      2010

      • Anonyymi

        MinÄ vastasi, siis väite on että sama rakennus.

        Muu hänen kirjoituksensa osoitti miksi MinÄ ei ole menestynyt parisuhde-elämässään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MinÄ vastasi, siis väite on että sama rakennus.

        Muu hänen kirjoituksensa osoitti miksi MinÄ ei ole menestynyt parisuhde-elämässään.

        Hei SINÄ! Laitosmies tässä moro. Sinulla on aika huono näyttö taikka sitten näkö jos väität temppeliksi tuota taloa. Suurensin kuvaa ja lisäsin pikseleitä. Vertailin uima-altaan kuvaa ja tätä Googlen kuvaa. Yhtäläisyyksiä löytyy valkoiset tai vaaleat pylväät alaosassa, etupuolella on myös beesin väriä tai miksi sitä haluaa sanoa. Allaskuvassa screenin kuva futismatsista heijastuu veteen. Se ei ole mahdollista roikottamalla tablettia kuvan edessä kuten sinä ehdotit. Eikä kuvakulmaa saisi ikinä toimimaan niin.
        Toinen merkittävä asia on että tässä Googlen kuvassa todellakin on suuri "henkien talo", se on tuolla osittain puun takana, eli talon toisella puolella olevasta altaasta katsottuna juuri siellä missä pitääkin. Tässä suurennos siitä kohtaan https://ibb.co/27vYztG
        Sinulla on vakavia ongelmia tuon rakkaasi kanssa ja nautit jatkuvasti hopeasijasta.

        laiffila, rahavuoro 100%

        Voidaan toki analyseerata.
        Takapihan pilaripalkkirakenteet ei liity millään tavalla mainittuun kadulta räpsäistyyn, vain idiootti väittää kuten sinä.
        No havaitset henkien talon mutta et sitä että pihakuvassa ei ole tiilikattoista rakennusta altaan ja henkien talon välissä.
        Kyllä toki altaan vedestä peilaantuu mutta se ei tarkoita sitä että kuva on otettu talon pihalta joka valokuvattu kadulta.
        Minäkin suurensin ja totean että sun pikselien lisääminen on epäonnistunut, mutta voithan verrata oman kuvasi ja pihakuvan temppelin kattoa jota henkien taloksi väitetään, onko sama kattoprofiili, katso tarkkaan.

        Kirjoitin jo aloitukseen että kloonifeikillä on mielipiteitä ja niinhän sulla onkin.

        Mene rakas Hukkapala ihmeessä Eedeniin kun sitten joskus pääset, olet löytänyt itsellesi niin läheisen ja hyvän ystävän, että olisi täysin järjetöntä mikäli ette tapaisi keskenänne rakastavaiset puskarunkkarit myös livenä.

        > § <

        TÄLLAISISSA TALOISSA ...---... HUOMIO ...---... TÄLLAISISSA TALOISSA ...---!!!

        Jos jotakin ymmärtäisit arkkitehtuurista, niin talojen etu- ja takapuoli eivät ole samanlaisia tällaisissa taloissa.

        Haaveilluusiomaan arkkitehtuuria.

    • Anonyymi

      Kattilafeikkaaja Hukkapala Pikselityttö luikki tapansa mukaan, kun jäi hopealle.

      Järjetöntä itsensä ylistämistä feikkivalokuvin.

      • Anonyymi

        Pikselityttö jatkaa luikkimista.

    • Anonyymi

      Miten on kyrvånsyylå, oletko viimeisen vuorokauden googlaillut taloja etsien. Eikö nettielämä olekin jännää.

    • Anonyymi

      Hukkiksen luikkiminen jatkuu, onhan hän neiti kuten esikuvansa myös, naisia molemmat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe