jonka silmiin kerran upposin ja unohduin. Edelleen muistan sen hetken, kun olimme vain me. Tiedän, että sinäkin palaat tuohon hetkeen ja kysymyksiin siitä, voisiko meistä tulla jotain.
Oikeastaan kysymys on epäolennainen. Me molemmat tiedämme, että vetovoima välillämme tekee meistä lopulta kokonaisen. Ilman toisiamme olemme vain puolikkaita.
Miksi tämän silti pitää olla näin vaikeaa? Miksei se oikea voisi olla sellainen, että ei tarvitsisi kipuilla ja kyseenalaistaa. Tänään olen taas hetken rikkinäinen enkä kestä kaiken painoa hartioillani. Voi jos olisitkin siinä. Toki nousen tästä kyllä, mutta kanssasi se olisi helpompaa.
Yli viisi vuotta on siitä, kun polkumme ensimmäisen kerran ristesivät. Ja ei, en halua ketään muuta kuin sinut. Veit sydämeni mukanasi.
Oikeastaan kysymys on epäolennainen. Me molemmat tiedämme, että vetovoima välillämme tekee meistä lopulta kokonaisen. Ilman toisiamme olemme vain puolikkaita.
Miksi tämän silti pitää olla näin vaikeaa? Miksei se oikea voisi olla sellainen, että ei tarvitsisi kipuilla ja kyseenalaistaa. Tänään olen taas hetken rikkinäinen enkä kestä kaiken painoa hartioillani. Voi jos olisitkin siinä. Toki nousen tästä kyllä, mutta kanssasi se olisi helpompaa.
Yli viisi vuotta on siitä, kun polkumme ensimmäisen kerran ristesivät. Ja ei, en halua ketään muuta kuin sinut. Veit sydämeni mukanasi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kerron oman kokemukseni. Se ymmärrys mikä kumpusi niistä katseista lumosi minut.
Putosin johonkin kuoppaan, se tietoisuus... ja epätoivo tilanteen vuoksi.
Siinä hän nyt on mutta....
Silti rakastan. Aina. Ikävä.
Kyllä. Siinä hän nyt on, mutta en voi tehdä mitään. En, vaikka jokin käsittämätön voima vetää häntä kohti. Ja vaikka nykyisin emme enää kohtaa kuin satunnaisesti, ajattelen yhä häntä päivittäin.
🧡🧡🧡
Moni asia täsmää, aikakin, mutta ei minulle siltikään. Rohkeutta ap!
Harmi. Viisi vuotta on pitkä aika kaivata jotakuta, joka tuntuu mahdottomalta.
melkein olen jo hyväksynyt ajatuksen, että kirjoittelet vain kirjoittelemisen ilosta
Tai ehkä pikemminkin siksi, että kestäisin ikävän tunteen. En voi sitä hänelle itselleen sanoa, mutta tunne on silti aito, enkä halua sitä turruttaa. Rakastan jotakuta valtavasti.
Miksi et voi hänelle sitä sanoa?
Varmaan pitkälti siksi, että olen vielä itse hyvin vahvasti kiinni olettamuksissa ja arvottamisesta, muiden siis, ja luulen että hänkin.
Samaa epäilen minäkin. Turhaa höpötystä.
Parempi unohtaa jos ei osaa toimia.
Samankaltaiset tuntemukset ja kuitenkin olin hyvässä parisuhteessa eli en paennut mitään , en suunnitellut mitään hänen suhteensa . Tunsin vain suurta vetovoimaa häntä kohtaan . Edelleen hän saa sykähdyksen aikaan vain ilmestymällä näkösälle , miksi ? Eihän sitä kaikkia ihmisiä kohtaan näin tunne ...onhan hän toki raamikas ja komea , mutta niin on moni muukin , eikä silti herätä mitään samankaltaisia tuntemuksia . Luultavasti , jos olisimme enemmän tekemisissä, tuo taika / lumous haihtuisi . Mitä ja millaista se sitten olisi , enpä tiedä . Ei ole tarvetta tässä elämäntilanteessa lähteä ottamaan selvää . Tämä purkaus lähinnä oman ihmetyksen vuoksi , miten toinen ihminen voi pelkällä olemassaolollaan herättää tällaista ...