mustaherukasta

Kaikissa ohjeissa kerrotaan miten mustaherukkapensasta leikataan, eli vanhat ja maatapitkin olevat. Missään ei kuitenkaan kerrota että voiko / kannattaako oksia lyhentää? Meillä on neljä mustaherukkapensasta vierekkäin, jotka nyt keväällä leikkasin. (Olemme vasta muuttaneet ja pensaat näyttivät siltä ettei niitä ole vuosiin varsinaisesti hoidettu ja leikattu.) Nyt minusta näyttää siltä, että pensaat on kuitenkin todella tuuheat ja mielestäni oksat roikkuvat ja ovat aika pitkiä ja pensaiden välitkin erittäin tuuheat kun oksat menevät ristiin rastiin. (Puukehikot on rakennettu pensaiden ympärille.) Lannoitimme pensaat keväällä kanankakalla. Voiko siis oksia lyhentää, jotta pensaat saisi siistin näköisiksi, etteivät "rehottaisi" joka suuntaan? Entä mistä johtuu lehtien keltaisuus?
2644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mustaherukoilla on sellainen yleisohje, että n. 20-25 oksaa/pensas. Jätä n. 5-10 vanhaa oksaa ja samanverran uusia ja loput siltä väliltä. Ei se niin nöpönnuukaa ole. Ensin poistat katkeilleet ja halkeilleet ja toisiaan hankaavat ja maata laahaavat ja sitten alat laskemaan ja leikkaamaan loput kuten parhaaksi näät. Voit sinä versojen päitäkin lyhentää, mutta se ei ole kauniin näköistä ja marjapensaiden luontainen kasvutapa ei ole paksu ja tönkkö oksainen. Se on kaunis hieman lamoava täysmittainen oksa. Mutta jos itse koet että se ei haittaa, omapahan on asiasi. Mutta se ei ole kaunis.
Jos kehikot ovat ränsistyneet, vaihda uusiin. Lannoita elokuulla syyslannoitteella ja saat hyvän sadon ensi vuonna.

Äänestä
  • Niin, onko pakko odottaa kevääseen, vaan saako sitten kun lehdet ovat tippuneet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloitteleva tarhuri -68 kirjoitti:

Kaikissa ohjeissa kerrotaan miten mustaherukkapensasta leikataan, eli vanhat ja maatapitkin olevat. Missään ei kuitenkaan kerrota että voiko / kannattaako oksia lyhentää? Meillä on neljä mustaherukkapensasta vierekkäin, jotka nyt keväällä leikkasin. (Olemme vasta muuttaneet ja pensaat näyttivät siltä ettei niitä ole vuosiin varsinaisesti hoidettu ja leikattu.) Nyt minusta näyttää siltä, että pensaat on kuitenkin todella tuuheat ja mielestäni oksat roikkuvat ja ovat aika pitkiä ja pensaiden välitkin erittäin tuuheat kun oksat menevät ristiin rastiin. (Puukehikot on rakennettu pensaiden ympärille.) Lannoitimme pensaat keväällä kanankakalla. Voiko siis oksia lyhentää, jotta pensaat saisi siistin näköisiksi, etteivät "rehottaisi" joka suuntaan? Entä mistä johtuu lehtien keltaisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu