Olen itse saanut kaksi keskenmenoa raskauden alkuvaiheessa (vk 4) ja molemmat kokemukset olivat hyvin erilaiset. Ensimmäinen tapahtui lähes huomaamattani (ei kipua yms.) ja toisella kerralla oli vatsa- ja ristiselkäkipua (ei kuitenkaan sitämätöntä), kuumeinen olo, oksetti, kuvotti, vessassa sai juosta koko ajan yms. Ja tietenkin vuoto oli molemmilla kerroilla. Haluaisin tietää teidän kokemuksia jotka olette saaneet keskenmenon myöhemmin (esim. vk 10). Oliko kipu sietämätöntä? Tuliko terv. kesk. / sairaalareissu? yms. Olen siksi kiinnostunut, koska olen taas raskaana ja pelottaa mitä on mahdollisesti tiedossa, jos näin käy uudelleen. Kiitos teille.
haluaisin tietää...
Nimetön
4806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
keskenmenoa, eikä kumpikaan kipuillut lainkaan. Vuodosta tiesin, että meni kesken. Kolme elävää lasta minulla on, että älä sinäkään luovu toivosta.
Ensin 2 ulkopuolista, joulukuussa km viikolla 10 ja huhtikuussa 6 . Ainoa alkuoire oli vuoto, ei mitään kipuja.
10 viikon keskenmenoon tehtiin 2 pillerityhjennystä, päiväkäyntinä gynepolilla. Supistukset ja tyhjennysvuoto alkoivat molemmilla kerroilla vasta kotona, polilta saadut särkylääkkeet käytin illalla, ja yön nukuin ihan tyydyttävästi.
Älä stressaa, nauti kesästä!
Koko raskauden ajan minulla oli aavistus, että kaikki ei ole kunnossa. Neuvolassa vain sanoivat, että ensimmäisessä ultrassa sitten selviää miten asiat on. Ultrapäivä oli nyt maanantaina. Vuoto alkoi perjantaina. Lauantaina kävin päivystävällä ja lääkäri levitteli vain käsiään, ei tutkinut ollenkaan, ja meinasi, että vaikka päällään seisoisi, se tulee pihalle jos on tullakseen. Sunnuntaina vuoto vain lisääntyi. Samoin maanantaina. Kauhuissani menin ensimmäiseen ultraan. Viikkoja maanantaina 12 5. Vauva oli kuollut 8-viikkoisena. Sain tyhjentävän lääkkeen ja minut lähetettiin kotiin. Tänään olisi pitänyt mennä uudelleen sairaalaan ottamaan lisää lääkitystä ja seurantaan. Mutta maanantaiyönä iski aivan hirveät kivut. Huusin ääneen pari tuntia. Soitimme polille ja käskivät vain ottamaan lisää Panadolia, josta ei ollut mitään apua. Sitten alkoi verta tulla tulvimalla. Sitä vain tuli ja tuli aivan järjettömät määrät. Kolmisen tuntia istuin pytyllä ja kivutkin jatkuivat edelleen yhtä kovina. Kun silmissäni alkoi jo mustenemaan, mies soitti uudelleen sairaalaan ja vihdoinkin saimme luvan lähteä sinne. Yltäpäältä veressä ja hirveissä kivuissa jouduin vielä ensiavun odotushuoneessakin istumaan ja odottamaan. Noin tunnin päästä olin vihdoin osastolla ja sain kipulääkitystä, joka sitten tunnin päästä alkoi vaikuttamaan. Sain myös tipan kautta verta hyydyttävää lääkettä ja suolaliuosta. Päivällä sain lisää tyhjentävää lääkettä, kun vielä oli hieman istukan paloja jäänyt kohtuun. Kivuista en enää onneksi joutunut kärsimään, vaan sain aina lääkettä, kun vain sitä halusin. Illalla sain luvan lähteä kotiin, kun kohtu oli sitten jo lähes tulkoon tyhjä. Koko sairaalassa olon ajan olin tiputuksessa enkä saanut syödä mitään sen vuoksi, että jos joudun vielä kirurgiseenkin kaavintaan. Veti olon aika heikoksi. Kokemus oli elämäni hirvittävin sekä henkisesti että fyysisesti. Varsinkin, kun lasta on yritetty jo monta vuotta. Aluksi pelkäsin, että uskaltaako tämän kokemuksen jälkeen enää alkaa uudelleen yrittämään, mutta nyt olen jo saanut pelkoni kuriin ja heti, kun tästä toivun, alkaa uusi yritys. Tietenkin pelottaa, että tärppääkö enää ollenkaan, ja jos tärppää, käykö näin uudelleen. Mutta mitään ei saa, jos ei uskalla edes yrittää.
Mutta en halua tällä kirjoituksella mitenkään pelotella sinua. Ja toivon, että sinulla sujuu tällä kerralla hyvin.
Mukavaa, että olet taas raskaana! Mulla km:t viikoilla 8 ja 10, kivut oli kohtalaiset mutta siedettävät, supistelu epämiellyttävää. Ja sen alkion kyllä tunnistaa alkioksi...
Kävin molemmmilla kerroilla kerran tai useamminkin gynpkl:lla, mutta kohdun tyhjennyttyä kokonaan ei kaavintaa tarvittu. Sain lääkkeen suun kautta kyllä.
Itseäkin mietityttää mahdollinen kolmas yritys. Varmaan pelottaa, eikä osaa tosiaankaan nauttia raskaudestaan, eipä se oikein onnistunu tolla toisellakaan kerralla. Mutta niinhän se on, että menee kesken jos on mennäkseen ja pysyy matkassa, jos on edellytyksiä kehittyä.
Koita pitää mieli hyvänä!