Muistatko?

Muistatkohan ihan oikeasti, mitä teit minulle? Et varmaan halua muistaa tai ainakaan myöntää mitään. Pelkäätköhän minua sen vuoksi? Mitähän oikeasti ajattelet.

Viime yönä näin sinusta aivan uudenlaisen unen ja ymmärsin, etten pysty antamaan sinulle koskaan anteeksi. Ymmärsitköhän koskaan, miten paljon vahinkoa sait aikaan herkässä, nuoressa sielussani?

Sinä olet osaltasi vaikuttanut suuresti siihen, millainen olen nykyisin. Pelkkä ihmis-sotku, jonka sielun toinen puolikas on täysin musta. Haluan vuodattaa sinut pois, haluan eroon siitä osasta itsessäni, jonka sinä minuun istutit, myrkytit. Siitä muistosta, jossa olin sinulle pelkkää ilmaa, jossa kohtelit minua niin rumasti, että sait tekosi syöpymään mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

Joskus muistan olleeni valo. Sinä olet se, joka toit elämääni mustimman pimeyden. En jaksa enää kiertää tätä loputonta kehää tässä elämässä, jossa en koskaan saa sinua sellaisena kuin sisimmässäsi olet, tuskin sitä tiedät itsekään.

Sinun tekosi avasi silmäni todellisuudelle jossa olin jo elänyt, mutta en ollut sitä vielä ymmärtänyt. Se satutti, kun ymmärsin että olen vääränlainen, kaikille. Vain olemalla oma itseni.

Sinä olet kuin pimeä umpikuja, josta en pääse etenemään sinne missä näen sinun valosi. Ja ei, meidän sisäiset demonit eivät todellakaan tanssi, ne taistelevat keskenään. En tiedä miten voisin oppia hillitsemään tätä tunnetta sisälläni. Olet kuin tappavaa myrkkyä, mutta myös huumetta jota janoan.

Tuntuu kuin olisin rikottu, kirottu enkeli, jonka siivet sinä veit. Voitko palauttaa ne takaisin?