Hei, mitä mieltä olette seuraavasta asiasta. Siskoni pyysi minut isäni luokse juttelemaan 3kk sitten. Menin isälle ja he olivat siellä kaksin kunnes sisko avasi keskustelun niin, että monta kuukautta sitten hän on pyytänyt minun perhettäni näkemään ja hän sanoi että olen pidemmän aikaa (kuukausia ehkä puoli vuotta myös) vastannut jokaiseen näkemiseen kieltävästi jonka jälkeen hänen mukaan olen kuitenkin perheeni kanssa mennyt ulos ja tehnyt omia asioita. Näitä tilanteita en muista sillä en voi tarkkaan muistaa asioita jotka tapahtunut useampi kuukausi taakse päin ja mielestäni en ole näin tehnyt. Kysyin häneltä miksi hän ei heti ottanut asiaa puheen aiheeksi vaan odottaa useamman kuukauden eikä sano mitään ja tähän en saanut minkäänlaista konkreettistä vastausta. Seuraavan keskustelun yhteydessä noin kuuakusi tämän jälkeen halusin mennä keskustelemaan siskoni luokse siitä kun puolisoni (nainen) on useamman kerran pyytänyt häntä ulos esim kahville, spahan, eläinpuistoon, ulos kävelylle yms mutta jokainen kerta siskoni on kieltäytynyt tai sanonut että ei ehdi. Menin tästä asiasta keskustelemaan hänen kanssaan ja hän sivuuttaa asian ja kertoo, että noin 5 vuoden ajan näkemisemme on vähentynyt huomattavasti ja hän ei ole tästä aiemmin maininnut koska hänen mielestä minun olisi pitänyt ymmärtää ja tajuta tämä asia vaikkakin kuten ymmärrätte elämäs tapahtuu paljon asioita kuten perheenlisäystä, matkustelua, harrastuksia, työ yms. Kysyin jälleen miksi hän on pitänyt asiaa sisällään eikä ole sanonut minulle tästä ja hän vain toisti sitä että minun itse pitää tajuta asia eikä hän siitä erikseen mainitse mitään, olin asiassa eri mieltä ja sanoin että perheenjäsenten pitää osata keskustella avoimesti eikä pitää asioita sisällä ja keskustella vasta vuosien päästä asioista jotka ilmeisesti vaivaavat mieltä. Noh palasin sitten tuohon miksi hän on tehnyt puolisoni kanssa niin että aina kieltäytynyt näkemästä niin hänen mielestä hän kokee asiat niin että jos häneltä kysytään ja kieltätyy asiasta niin hänen ei itse omatoimisesti pidä esim (kun on itsellä aikaa) tulla kysymään että nähdäänkö sittenkin, hänen mielestä on ok tehdä niin. Sanoin että puolisoni näkemisen tarkoitus olisi tutustua häneen paremmin ja luoda yhteistä suhdetta, mutta hän ei noteeraanut asiaa mitenkään hän vain painotti sitä että kun minun vuoksi näkemiset ovat vuosien varrella vähentyneet (olen asiasta eri mieltä ja olen myös kutsunut ulos useamman kerran) niin hän ei koe ns mitään tarvetta kysellä puolisoni ulos yhteiselle tekemiselle ja että minun olisi vuosien varrella pitänyt tajuta asia. Puolisoni on yrittänyt olla aina erittäin mukava mutta nyt hänellä on asiasta paha mieli eikä luonnollisesti tee mieli nähä siskoani yhteisissä tapaamisissanne. Osaisitteko kommentoida asiaa jollain tapaa mikä on normaalia ja mikä ei?
Perheen väliset suhteet
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Siskosi on jäänyt sinun huomiosta paitsi ja on loukantunut. Menkää yhdesaä syömään jonnekin ja keskusrelkaa asiasta. Kutsukaa hänet kylään, ilmeisesti hän halua osallistua edelleenkin sinun elämässä kuten ennen naimisiinmenoa. Aloitakaa puhtalta pöydältä ja olkaa keskenään useammin kuulumisia vaihdamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1362193Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2041983Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil41586Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:101109Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3141024Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️165995Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska47893- 75888
Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143263881- 56826