Oletteko nähneet susien liikkuvan täällä Marttilassa tai kuulleet ulvomista? Olisi hyvä tietää missäpäin oleskelevat.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Kannattaa katsella peurojen ruokintapaikkojen läheisyydestä, jos ne on sijoitettu lähelle asutusta niin varmasti kylillä näkyvät myös sudet.
- Anonyymi
Ulvomista on kuulunut Virpimäeltä päin.
- Anonyymi
Marttilassa elää muutama susipari ja joku alfanaaras.
- Anonyymi
Castron malli näkyy jo kaikkialla. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.
Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta. Näin saadaan roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan muiden maiden turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut vastaanotetaan. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.
Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa.
Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi hiljalleen. Venäjä käytti menetelmää, kunnes raja suljettiin.- Anonyymi
Mamut ovat tappaneet suomalaisia, sudet eivät ole.
- Anonyymi
Kyllä susia on paljonkin. Täältä Paimion puolelta juoksi 5 sutta Vaskiolle muutama päivä sitten ja jatkoivat Marttilaan, kun ei sieltä ole vielä kaikkia peuroja ammuttu.
- Anonyymi
Paimiossa on hulluja mamuja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502