olen huomenna menossa tekemään kaavinnan. ja pelottaa niin paljon. ensin olimme molemmat valmiita tekemään kaikkemme saadaksemme lapselle hyvän kodin, rakkauden ja oikeuden elää, mutta nyt tuli asioita eteen, jolloin oli vaan pakko tehdä raskas päätös.
otin puolen päivän aikaan lääkkeet ja olo vaan pahenee. voisiko joku neuvoa vähän?
miten olette päässeet yli tästä kaikesta?
otin puolen päivän aikaan lääkkeet ja olo vaan pahenee. voisiko joku neuvoa vähän?
miten olette päässeet yli tästä kaikesta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
auttaa en varmaan voi, mutta yritän ymmärtää miltä tuntuu. varmasti helvetillistä. itse en voi enää ajatellakaan aborttia jos vahinko kävisi, aínakaan sen jälkeen kun tiesin mitä kaavinnassa TARKALLEEN ottaen tehdän ja miltä lopputlos näyttää, olen siis nähnyt kuvia. vaikka kaikkea hirveää on tullut eteen niin ne kuvat ahdistavat ja mietityttävät vieläkin. anteeksi, tämä ei varmasti helpota oloasi, mutta toin oman näkökulmani asiaan. koeta jaksaa
auttaa en varmaan voi, mutta yritän ymmärtää miltä tuntuu. varmasti helvetillistä. itse en voi enää ajatellakaan aborttia jos vahinko kävisi,ainakaan sen jälkeen kun tiesin mitä kaavinnassa TARKALLEEN ottaen tehdän ja miltä lopputlos näyttää, olen siis nähnyt kuvia. vaikka kaikkea hirveää on tullut eteen niin ne kuvat ahdistavat ja mietityttävät vieläkin. anteeksi, tämä ei varmasti helpota oloasi, mutta toin oman näkökulmani asiaan. koeta jaksaa
Joo olo on ihan kauhea tiedän.... Surusta ei pääse yli kuin suremalla. Lääkkeestä voi tulla paha olo se kuuluu asiaan. Keskustele luotettavan henkilön kanssa. Hae kirkollista apua. Toimenpide on nyt todennäköisesti tehty. Oliko se niin kauheaa kun kuvittelit ?? Toimenpidehän ei itsessään ole kauhea kun nukutetaan eikkä siitä tiedä mitään. Mut se jälkeen voi olla kovia kipuja ja tulehdus. Voimia ja jaksamista käy oma surusi loppuun, kyl se siitä mut aikaa se vie.
kamalinta oli se kun heräsi.
tiesi että nyt se on ohi. suru painaa, mutta eteenpäin on mentävä.
jokainen äiti joka on lapsineen ulkona tekee sellaisen tunteen, että olenko todella näin huono ihminen joka haluaa tosissaan murhata oman lapsen, mutta tiedän kuitenkin että se aika jolloin saan omaa lasta leikittää tulee vielä joskus mutta ei nyt.
olen aivan liian nuori.
abortti on kamala. varsinkin sen jälkeen kun todella heräät sängystä yksin. huoneessa ei saa olla edes miestä, joka lohduttaisi. koin kaiken ihan yksin ja sen vuoksi yöt on menny vaan itkemiseen.
tällä hetkellä vatsassa on ontto olo. ikävä koettelee ja suru on suuri, mutta elämä jatkuu.
kiitokset kuuluu miehelleni ja hoitohenkilökunnalle joka sai minut tajuamaan jotain sellaista että on syitä iloitakin.
kyynel silmin on jatkettava. vaikka sattuisi.
ja en koskaan saannut edes nähdä mistään kuvasta tai ultrasta lastani.
kysymys kuuluu että miksi se lääkäri ei totellut minun toivettani? oisko se ollut niin väärin nähdä kohtuun ja sanoa hyvästit!!