Moikka kankaanpää!
Kävin amista -05 - 08 vuosina. Oli mukava paikka kaikenkaikkiaan, nykyisin pohjanmaalla asustelen. Onko samaan aikaan amista käyneitä täällä? Mukavia muistoja paljon! Mikä oli se kauppa/kioski josta kaikki alaikäiset hakivat ensiröökejään ja alkoholia silloin? Niiden avulla toteutettiin monet kotibileet ym… 😊 Olisi mukava verestää muistoja, jos vaikka tuttujakin löytyisi.
Kankaanpään amismuistoja
4
459
Vastaukset 4
- Anonyymi
Aijai niitä aikoja, suht samaan aikaan 2007-10 tuli käytyä amis Kankaanpäässä. Amiksen jälkeen asuin myös lähes 10 vuotta muualla,mutta sitten muutin vanhaan lapsuuden kotiini kun työpaikka löytyi siedettävällä työmatkalla.
Kyllä tämä Kankaanpää ihan hyvä paikka jälleen asua on näin vuoden jälkeen ainakin.
Tietysti täällä edelleen nämä hyvä veli verkostot ja juorukerhot kokoontuu näkemään vaivaa muiden asioista mutta ne kun koittaa jättää omaan arvoonsa niin pärjää. Välillä heitän vettä kiukaalle ja syötän näille aivan keksittyjä juttuja, mukava kuulla sitten kylältä kun on Lotto miljonääri vaikken edes lottoa;)
Hyvät muistot myös noilta ajoilta, harmillista ettei ole enään tuo kioski auki.
Sieltä itsekin ensikännit vetäisin 14v kun pari vuotta vanhempi siskoni haki mulle ja kaverille kympiltä parit 6 packit ja pehmeän askin Colt tupakkaa. - Anonyymi
Mä kävin amiksen vuosina 1997-1999! Asuin asuntolassa. Oi että mitä aikaa! Justeerin kymppikioskilta haki mullekki vuotta vanhempi kaveri lonkeroa lasipullossa. Silloin oli kavereita eikä tiedetty älypuhelimista vielä mitään. Naamatusten juteltiin ja eikä kukaan pahottanut mieltään mistään niinkuin nykyään.
- Anonyymi
Mä kävin Kankaanpäässä 2006-2009 ja Kokemäellä 2011-2013.
- Anonyymi
Kävin kauppista v. 2007–2010.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561