Diarran näkyvyys haittaa puoluetta tuplasti.

Anonyymi-ap

Sofia Virta puheenjohtajana on ollut hurja pettymys
Anonyymi-ap
2024-10-03 12:35:22

Sofia Virta puheenjohtajana on ollut hurja pettymys. Mitä ihmettä sanavalmiille, energiselle ja silmin nähden analyyttiselle puheenjohtajaehdokkaalle oikein tapahtui valinnan jälkeen?

Virta sulkeutui tai sullottiin norsunluutorniin, jonka ikkunoista hän ei ole juuri kurkistellut, häntä ei ole näkynyt eikä hänestä liiemmin kuulunut. Google Trendsien mukaan esimerkiksi ihan vääristä asioista jatkuvasti esillä oleva kansanedustaja, vihreiden ikioma Jani Mäkelä eli Fatim Diarra on ollut viimeisen kuukauden aikana näkyvämpi kuin Sofia Virta, vaikka ajanjaksoon mahtuu vihreiden puoluekokous, joka toi Virralle poikkeuksellisesti näkyvyyttä.

Virran näkymättömyys haittaa puoluetta; nuorempaa naista kiusaavan, maalaisia ja miehiä simputtavan Diarran näkyvyys haittaa puoluetta tuplasti. Mitä ihmettä te puuhastelette, vihreät?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/703dcacb-8f90-46a2-b543-c207da760d73

PS. elo ja kapinaa vihreät turussa-kannatus on kohta RKP tasolla

13

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ripulihan tuo on nimen perusteella...

      • Anonyymi

        Puheripulia on paksulla Diarreella.


      • Anonyymi

        Turkulaisilla naisilla on paaskaiset pfrseet.


    • Anonyymi

      Suurin osa matuista on älyllisesti kehitysvammaisia, kuten Fatim. Kehitysvamman vaikeustaso määritetään joko lieväksi (ÄO = 50-70), keskivaikeaksi (ÄO = 35-49), vaikeaksi (ÄO = 20-34) tai syväksi (ÄO < 20).

      Afrikkalaisilla ÄO on keskimäärin 65 ja Lähi-idästä tulleilla noin 70 eli suurin osa kärsii älyllisestä kehitysvammasta. Sen vuoksi ko. ÄO:n omaavat ovat väkivaltaisia ja länsimaissa useimmiten laitoshoidossa, johon Diarrakin käytöksensä perusteella kuuluisi. Ei ole ollenkaan varmaa, että he oppivat esim. lukemaan tai kirjoittamaan millään kielellä. Turha odottaa kehareilta mitään järjellistä toimintaa.

      • Anonyymi

        Tää tieto on vihreevasureille aivan kauheeta!
        Niiltä menee yöunet ja tulee ripulit.


    • Anonyymi

      Diarra ei sovi ruutuun, screeniä saatava suuremmaksi ?

      • Anonyymi

        Mites aikanaan, kun Diarre sitten päästää kylmän piarun, niin mistä löytyy sellainen arkku, johon se mahtuu??


    • Anonyymi

      vihreiden ongelmaksi ovat tulleet äänekkäät woke cancel feministi sateenkaarilaiset.
      Moni ympäristöjutuista ja köyhyyden torjunnasta, epätasa-arvoasioista yms. aiemmin vihreitä äänestäneistä kavahtaa vihreiden nykytilaa ja on siirtynyt muiden puolueiden kannattajiksi,

      • Anonyymi

        Vihreet miehet homppeloi liikaa. Ei niitä muutenkaan ole.


    • Anonyymi

      Pystyyn nostettu virtahepo.

      • Anonyymi

        Tai painisitko??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai painisitko??

        Painisinko? En s-tana painis!


    • Anonyymi

      Mrs paska ripuli

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      124
      3072
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1445
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1309
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1037
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      967
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      307
      848
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      767
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    Aihe