vaikka demiseksuaali olisi kiinnostunut toisesta henkilöstä, niin se että siitä voisi syntyä parisuhde, varmistuu vain tapailemalla uutta mahdollista kumppania.
Se on niin että
1
162
Vastaukset
- Anonyymi
Silloin se on ainakin tosirakkautta jos on demi. Itsestäni en oikein tiedä. Toisaalta olen lähtökohtaisesti syvällinen ja ihastun vain hyvin harvoin. Yhden kerran koin rakkauden ensisilmäyksellä vaikken tuntenut kohdettani entuudestaan mitenkään. Oikeastaan vaikka hän ei ollut vielä samassa huoneessakaan mutta oli silti näköpiirissäni, niin koukutuin häneen silti samantien. Olisi pitänyt olla rohkea mutta tilanne oli niin painostava pääni sisällä että menin lukkoon sen sijaan.
Paineenalaisissa stressitilanteissa ihmisillä on eri arkkityyppejä. Mielestäni nuo arkkityypit voidaan sisällyttää vahvojen ihastumisten yhteyteen. Ne ovat siis käyttäytymismalleja. Joku voi hyppiä seinille niin sanotusti, eli olla irrationaalinen. Toinen jäätyy, kolmas säilyttää toimintakykynsä. Joku voi paeta. Muita arkkityyppejä en muista että onko vielä muita edellisten lisäksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2282988Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1852617Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101237Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1381188- 701098
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2971095Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3701075Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21995Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22808