...ja lisäksi kun tiedämme että motiivi tähän nyrkkeilyliiton toimintaan löytyy tekijöiden (Prof. Emer. Psychotic Augustin ja Christian Hirn) aikaisemmasta elämästä 300 jKr luvatussa maassa (Pohjois-Amerikassa) jolloin kummatkin elivät eri joukkoon kuuluneina laamanilaisina Hirnin saatuaan tuolloin surmansa Augustinin laamanilaisjoukkoon kuuluneen soturin kädestä.
Ja kyseessä on tietysti intiaanit, koska olemme mormoonien kirjassa. Ja olen varma, että silloin apu löytyy Raamatusta, sillä toiminnanjohtaja Hietanen varasti intiaanipäällikkö Geronimon pääkallon viedäkseen sen luumiesten pääkallonpaikalle Yalen yliopistoon (Skull and Bones -järjestö, joka on Hitlerin Thule-seuran alaosasto).
Vastaavasti luku 666 - joka esiintyi oudosti myös nyrkkeilyliiton kokouksessa, esiintyy jo ensimmäisen kerran Raamatussa Toisessa aikakirjassa ja jakeessa KOLMEtoista: se on kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomonille - oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa. Ja mehän kaikki tiedämme, että mihin Salomonin temppeli liittyy. Se liittyy vesilaitoksiin ja lavanostimiin. Salomonin temppelissä säilytettiin nostamiseen tarkoitettuja puisia laitteita jo vuonna 300 Ekr.
Ja tiedämme myös, että tuo luku kuusisataa kuusikymmentä kuusi tulee ilmestyskirjasta, jonka luvussa KOLMEtoista jakeessa KOLMEtoista tulee esille lause "saa tulenkin laskeutumaan taivaasta maanpäälle". Tämä löytyy ensimmäisen kuningastenkirjan KOLMANNESSAtoista luvusta, jossa kerrotaan samanlaisista verisistä rituaaleista Baal-jumalanpalvonnassa uhrikukkuloilla kuin mm. maya-intiaanien pappien viillellessä itseään uhrirituaaleissaan.
Ilmestyskirja paljastaa, että meidän kristinuskomme onkin pakanallista ihmisuhreja vaativan Baal-jumalan palvontaa, ja kaikesta päätellen tämä kultti elää ja voi hyvin määrätyissä piireissä edelleenkin. Kyseessä on siis Saatana, TAI Gene Pukall, joka Ilmestyskirjassa on Jumalan kasvojen edessä. Ja kaikesta päätellen myös peittämässä ne. Pera Keidan vaikutuksesta tilanteen kehittymiseen ei ole tietoa.
Suomen Nyrkkeilyliitto on Saatanasta!
6
413
Vastaukset 6
- Anonyymi
Hirnin tultua mukaan touhu meni omituiseksi. Kuulemma edelliskokouksessa Sabassa piti istua ympyrän muotoisessa asetelmassa, ja kun osanottajien määrä hetkellisesti nousi tai laski, niin ettei se ollut tasan KOLMEtoista, sai Hirn kauheat raivarit ja alkoi otsa aivan hiessä joko häätämään jonkun ympyrästä, tai kiskomaan baarimikkoa hihasta ympyrään.
- Anonyymi
Ja ei voi olla sattumaa. "Saa tulenkin laskeutumaan taivaalta" ja samana päivänä on kauhea kaaos lentoasemalla.
En oikein tiedä näistä laamanneista ja baaleista, mutta hyvin omituiseksi ja uskonnollis-sävytteiseksi on mennyt. Professorin olisi pitänyt pysyä siellä alkoholistiparantolan yövuorossa mihin Järvinen ilmeisesti jäi. Eikä palata sohimaan näitä nyrkkeilykuvioita. - Anonyymi
Lisäksi olen kuullut että seuraava liiton kokous järjestetään Saban sijaan Saabissa. Siis Saab 900 autossa. Jaettuna kolmella = 300, ilmiselvä viittaus Thermopylaen solan tapahtumiin. Nähtäväksi jää miten saadaan 13 ihmistä mahtumaan Saabiin.
- Anonyymi
Saban kokouksessa Hirn lisäksi kutsui Lasse Seppälää toistuvasti nimellä "Leonidas", niin että Seppälää pitkäpiimäisyydestään ja psyk. sairaanhoitajan kokemuksestaan huolimatta alkoi silminnähden kansankielellä sanottuna vituttaa. Eli Thermopylae liittynee asiaan jotenkin.
Tiettävästi Hirn on jo miettinyt Ford Custom 300:sen ottamista paikalle Saabin sijaan. - Anonyymi
Tammerturnauksessa järjestetään sunnuntaina 13.10 todellinen superottelu, TVS:n Mika Toppari ja VN:n Niklas Hyvärinen kohtaavat raskaassa sarjassa. Vekkauksia voittajasta.
- Anonyymi
Pertti Keita vie tyrmäämällä molemmat ekassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731213
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129945Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6898- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36485
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19426
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397