Jos joku on palavasti sinuun rakastunut?
Miltä tuntuu
Anonyymi-ap
35707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Haluaisin tietää siitä. Tuntuisi maailman parhaalta.
Itse ajattelen, et silloin ei kannata käsitellä herkästi palavia aineita, eikä materiaaleja? Kännykän lataaminenkin on hyvä suorittaa silloin muualla kuin kotona?
Toi on totta, oltava monessa asiassa paljon varovaisempi.
Riippuu siitä, kuka! Se, että joku olisi ihastunut minun ei ole mikään syy ihastua itse.
Ei, mut se, et jos toinen on sinulle mieleen, silloin lähtökohdat ovat yhdessä ololle paljon myönteisemmät. Täytyy tuntua hyvältä niin että sydäntä lämmittää ajatuskin yhdessä olosta.
2024-10-04 10:15:27
Totta. Erään hepun kohdatessani sydän rauhoittui ja tuntui, kuin kuuluisin aina siihen hänen lähelleen. Yleensä olen kovin epäluuloinen ihmisten suhteen.
Mukavalta tuntuisi jos saisin siitä tietää.
En tiedä
No eipä ole eikä tule tällä naamalla
Miltä se ny tuntuis kyllä mä ainakin tiedän että lapseni rakastavat isäänsä ja minä isänä lapsiani vaikka en sitäkään luultavasti osaa näyttää mu se taas ei ole lasteni ongelma eikä vika
Vaahtosammutin on aina käden ulottuvilla. 🧯
Jos molemmat on palavasti rakastunut niin se tunne on paras ikinä. Intohimo räiskyää! Jos toisen tunteet on laimeat niin ei toimi ei!
Silloin, kun ei pidä toisesta enempää, se tuntuu vaivaannuttavalta. Olen kerran saanut täysin puskista rakkaudentunnustuksen nuorena. Olin hyvin hämmentynyt ja en tiennyt enää, miten suhtautua. Sen jälkeen en ole enää saanutkaan tunnustuksia, kun olen ollut varattu melkein koko iän 😏
Ei ole kukaan niin palavasti ihastunut varattuna 😂
olisin järkyttynyt
En tiedä miltä tuntuu. Joku on joskus sanonut olevansa rakastunut minuun, mutta ei näyttänyt sitä juuri mitenkään, joten ei se missään oikein tuntunutkaan.
Pieni kalu?
Kasva aikuiseksi.
kyllä se varmaan on upea tunne kun mies ja nainen rakastuu samanaikaisesti, sellaista kokonaisvaltaista, suudellessa kuluisi tunteja ja rupatellessa tai muuta mukavaa tehdessä loput tunnit. sitä kai se on, ei ole aikaa muille eikä muuhun, täytyy pidellä toista kiinni tai odottaa sitä jossain tai olla menossa sen luokse. rakkaus kun osuu kohdalle, se muuttaa koko elämän eikä enää koskaan ole paluuta sinne missä ei rakkautta ollut eikä sitä toista.
https://youtu.be/kClhsgnKMzI
💕💕
Mikäli se olisi M-mies ja saisin tietää että tunne on edelleen kertoisin kaiken hänelle.
Kannattaa varmaan kysyä suoraan...
Tuntuu kuin ois pallo jalas......
https://m.youtube.com/watch?v=GFWi_I2zMOw&pp=ygUdaMOkbcOkcsOkbiByYWphbWFpbGxhIGxlaWpvbmE=
Jos pidän henkilöstä mutta en tunne samoin, niin pahalta hänen puolesta. Jos en pidä henkilöstä enkä tunne samoin, niin epämukavalta.
Kirjoittamani tuntui antaneen vastauksen yhteen omaan kysymykseen mutta eipä antanutkaan. Jos kaivattu pitää sinusta mutta vaikuttaa ahdistuneelta niin mitäs ihmettä se sitten tarkoittaa 🤨
(..seksuaalista vetoa mutta ei muuta 😞)
Siinä lähinnä hämmentyy, toivoo että toinen rauhoittuisi että vois mennä ns. samaa tahtia.
En usko että minuun olisi tulisesti rakastunut
kukaan elämäni aikana, tosin en osaa muutenkaan sanoa toisen ihmisen tunteista miten tunteet/tunteita kokee siis yleensä kun varmaan niin ettei kukaan osaa tietystikään kuin se ihminen itse. Mutta en minä sellaisesta kauhistu, ehkä hämmentyisin ja olisin aika epäuskoinen aluksi ehkä.
Erilaisten tunteiden tunteminen on mielestäni luonnollista ihmismielelle, oli se sitten syvempää tai vähemmän syvempää, niitä on eri asteita. Mikä on sitten tulisesti rakastunut, on jokaisen oma ajatus
siitä.
Voi olla liian syviä tunteita toisellakin.
Sitten vaan suoraan sanomaan, että nyt voisi hiukan himmailla?
Jos olisi superkiva mies niin haluaisin tietää ja ehkä tutustuakin.
Enpä ole tuollaista kokenut.
Kuumottavalta 🥵
Varmasti moni ainakin haluaisi tietää sen.
Trollit kovin ”rakastuneita”
En tiedä, kun kukaan ei ole sellaista kertonut ILR.
En tiedä, ei ole kokemusta.
Eipä oikein miltään.