*Hallitus lisää 500 miljoonaa euroa yksityisen terveydenhuollon kela korvauksiin.
>Hallitus nosti Kela-korvauksia – Terveysfirmat korottivat hintoja 15 prosenttia
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/096c2ac3-69e5-417c-8a60-9fbb298f85be
>Kelan mukaan yksityislääkärikäyntien määrä kasvoi tammi-kesäkuussa vain noin kaksi prosenttia samalla, kun valtion Kela-korvausmenot kolminkertaistuivat 47 miljoonaan euroon.
Ratkaisu :
>Budjettiriihessä 70 miljoonaa lisää eli 570 miljoonaa yhteensä.
= Me tienataan tällä! :D
*Hallitus linjasi, että perusterveydenhuollon yöpäivystys lakkaa Iisalmessa, Jämsässä, Kouvolassa, Raahessa ja Varkaudessa viimeistään vuoden 2025 lopussa.
*Hallitus on kuitenkin linjannut luopuvansa Kemin ja Savonlinnan päivystysten erillisrahoituksesta.
*Vuoden 2026 alusta alkaen Kemissä, Oulaisissa, Salossa, Savonlinnassa ja Valkeakoskella sijaitsevissa sairaaloissa ei saisi tehdä raskaampia, ympärivuorokautista leikkaussalivalmiutta edellyttäviä leikkauksia.
*Hallitus linjasi, että synnytysten hoito lakkaa Kemissä viimeistään sille myönnetyn poikkeusluvan päättyessä, eli vuoden 2025 lopussa.
*STM:n mukaan sairaaloiden ja päivystysten muutoksilla saadaan 26,3 miljoonan euron säästö hyvinvointialueiden talouteen vuodesta 2026 alkaen
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/025d32c6-7ef3-4cbf-b820-28d211748f77
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010374709.html
>*Pietarsaaressa ja Raaseporissa perusterveydenhuollon yöpäivystys saa jatkua kielellisten oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi. :D
<Vuonna 2028 tai viimeistään vuodesta 2030 lähtien keskussairaaloiden määrä vähennettäisiin 5–8:aan. Nykyisin keskussairaaloita on 15. Osa keskussairaaloista muuttuisi suppean palvelun akuuttisairaaloiksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a27155bd-71bf-4e00-8036-12b0521283d2
>Hallitus leikkaa kehitysvammaisilta
https://www.kehitysvammaliitto.fi/kehitysvammaiset-lapset-jaamassa-ilman-oppimateriaaleja-selkokielisen-oppimateriaalituotannon-rahoitus-loppumassa/
Miten perussuomalaiset ajoivat näillä toimilla normaalin suomalaisen etua?
10
337
Vastaukset
- Anonyymi
Unohtamatta kuitenkaan duunarin "kairausta".
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
- Leipomoiden lakiin säädetty yötyölisä poistetaan.
- Eläkeikä nousee.
- Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois.
- Määräaikainen työsopimus ilman perustetta.
- Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa.
- Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa.
- Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä.
- Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Takaisinottovelvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen.
- Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua.
- Pakkolait voimaan - estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
- Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan.
- Lakkosakkoja korotetaan - myös henkilökohtainen sakko.
- Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän.
- Tukilakkoja rajoitetaan - vahvat alat eivät voi tukea heikompia.
- Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- työnantajan TES-rikkomuksiin ei kiristyksiä.
- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen.
- Työssäoloehdon euroistaminen - heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta
päästä ansioturvan piiriin.
- Ansiosidonnaisen porrastus. Etuuden määrä laskee 40 etuuspäivän jälkeen 20 % ja 170 etuuspäivän jälkeen 25 %.
- Omavastuupäivät 5 7 ja lomakorvaus jaksotetaan.
- Suojaosat pois - ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä.
- Lapsikorotukset pois
- Vuorotteluvapaa lakkautetaan.
- Aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
- Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankorotuksille katon.
- Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason
ylittäviä palkankorotuksia.
- Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015 - maksanut palkansaajille jo yli
14 miljardia euroa. https://kikykello.fi/
- Väläytelty jo että tulevaisuudessa edessä sunnuntailisien ym. poistaminen. - Anonyymi
Hallitukseen pitäisi saada enemmän puolueita, kuin yksi ainoa.
Neljän kimpassa tulisi yhteisiä päätöksiä. - Anonyymi
Kaikenlainen rötöstely ja hämäräbisnekset sekä väkivalta tulee huomattavasti lisääntymään yhteiskunnassa. Onneksi polisiivoimiin sentään satsataa, mutta vankilat natisevat liitoksissaan jo tälläkin hetkellä.
- Anonyymi
Joo se on viisautta kun äänestää oikein😂
- Anonyymi
LoL
- Anonyymi
Mauri Peltokangas jatkoon.
- Anonyymi
Persujen logiikkaa. Omiakin ongelmia niillä on niin paljon, ettei ajattelun kirkkaus sitten muuhun riitäkään.
- Anonyymi
PERSUT LASKEE NORMI SUOMALAISEKSI VAIN YLI SATATONNIA VUODESSA TIENAAVAT
- Anonyymi
Jokainen Suomen kansalainen on Perussuomalainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen Suomen kansalainen on Perussuomalainen.
Höpö höpö. Eivät kaikki nyt sentään mitään romahtajia ole, maansa myyneitä pettureita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta673464Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1473305Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463292- 532739
- 312003
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271900- 481666
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401605Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä881589- 391370