Reisjärven kristillinen opisto - Lestadiolaisnuorten syventämisleiri

Anonyymi-ap

13

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Sieltä tulevat elinikäiset ystävyyssuhteet ja monelle aviopuoluoliso oman perheen viiteryhmästä", eikä maksa mitään, koska antelias veronmaksaja kustantaa kaiken.

    • Anonyymi

      Se on kuin vuosi uudelleenkoulutusleirillä, vaikka heidät kaikki onkin jo kotoana ja suviseuroilla lestadiolaisiksi saatettukin.

      Kertaus on tärkeätä lahkolaisten varmistamiseksi, kuten uskonnonsetä heille raamattutunnilla kertoikin:
      Pietarikin alkoi vajota kävellessään vetten päällä koska usko horjui!!!

    • Anonyymi

      Kepu on laittanut tuollekin "opistolle" ikiliikkujan tukien maksamiseksi ja veronmaksajan köyhdyttämiseksi. Ja kohta sikiävät mieletöntä vauhtia Pohoispohjanmaan syrjäkylillä.

      • Anonyymi

        Syrjäkylällä sijaitseva opisto on poissa uteliailta katseilta.


      • Anonyymi

        Eivät syrjäkylillä syntyneetkään enää niihin jää. Muuttavat väestökeskuksiin ja sikiävät niissä.


    • Anonyymi

      Nyt kannattaa kipin Kapin mennä ostamaan Hesrin irtonumero ja lukea tuo nuorten parittamisjuttu. Artikkeli on laaja, joten sivua kohti kustannus on olematon.

    • Anonyymi

      Suviseurojen lisäksi on aviopuolison laadun varmistamiseksi nuoret lähetettävä "oikealle" leirille tutustumaan "oikeisiin" kandidaatteihin.

      • Anonyymi

        Tuo voisi selittää Väyrysen harittavat silmät, toinen katsoo koilliseen ja toinen lounaaseen ja mieli kuin laukkuryssällä. Keskiviikkona Väyrynen näkee molemmat sunnuntait!


    • Anonyymi

      Ulkopuolisten kannalta lestadiolaisuudessa on hyvää, että eivät "myy" aatettaan joka nurkalla ja postilähetyksinä, kuten monet valtauskonnnot ja ihmisten omia mielihalujaan varten kehittämät lahkot. Esimerkiksi Jehovan Todistajien edustajat kulkevat pareittain jatkuvaa häiriötä tuottamamassa ja torin reunoilla kyttäämässä perintöjäsi heille testamentatuksi.

      Lestat sen sijaan näyttävät tulevan onnellisiksi umpioimalla itsensä ja varmistamalla lastensa pysyvän tiukasti valvonnassaan, manipuloimalla ja muutenkin kasvattamalla heidät pienen piirinsä sisäpiiriläisiksi.

      • Umpiossa on melkoinen vaara ajautua sukusiitoksen kautta umpikujaan. Voihan se toki olla tarkoituskin, koska älykkäät yksilöt eivät sorru taikauskoon.


    • Anonyymi

      Siellä lestat polki lapsia kuin tulpatonta mopoa. Mikä näitä kepuja vaivaa!

    • Anonyymi

      Kerrankin juttu nuorista jotka eivät ole ahdistuneita vaan suhtautuvat valoisasti tulevaisuuteen.Aikovat hankkia ammatin.Tulevat veronmaksajat ja työn tekijät.Nythän on erikoista ja outoa jos ajattelee perustavansa perheen vastakkaisen sukupuolen kassa ja siihen kuuluu myös lapsia luonnollisena asiana.Lisää tälläisiä nuoria niin Suomesta ei tule vääjäämättömästi näivettyvä ulkomaan maahanmuuttajista riippuvainen maa.Aikoinaan oli normaalia avioitua suhteellisen nuorena ja hankkia lapsia.Nyt hengaillaan kolmikymppiseksi matkustellen ja hankitaan koira lapsen sijaan.Tiedoksi että koira on lyhytikäinen ja oppii rajallisesti. Ei tule katsomaan ja auttamaan vanhuuden päivinä.Lapsi antaa vanhemmilleen suunnattomasti onnea.Myöhemmin aikuisena kaverin.Lapsen lapset on parasta mitä voi saada ja itse vanhana ja sairaana käyvät katsomassa ja auttanassa.Se on ihmisen elämän kiertokulku sukupolvien ketju.

      • Anonyymi

        P.s.1. Meitä on jo 8 000 000 000 kappaletta. Eikö mikään riitä?
        P.s.2. Koulussa oppisit suomen kielen kirjoitussäännöt.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe