Laittaa miettimään

Menneitä, ja siinä sivussa tulevaakin.
Paljon on haukuttu nykyistä hallitusta teoistaan. Ja onhan leikkaukset kurittaneet ihan köyhintä kansaa.
Mutta näin sitä kuritettiin Sipilän ja Saarikon aikaan , pohjat on luotu silloin ja sotkuja riittää selvitettäväksi.
Vaan tätä minä ihmettelen.
"Paananen kertoo, kuinka Sipilä puhui medialle pitkästi Suomen ja Venäjän välisistä suhteista. Tilannetta Turun saaristossa hän ei kuitenkaan maininnut sanallakaan.

Kun Ylen toimittaja kysyi asiasta Medvedeviltä, hän vastasi suomalaisten turvallisuushuolien olevan ”sairaalloista ajattelua”.

Tilanteessa uskomattominta oli Paanasen mukaan Sipilän käytös.

– Sipilä ei tyrmännyt Medvedevin puheita suomalaisten tulehtuneista aivoista ja vainoharhaisista hourailuista, Paananen sanoo kirjassa.

Lopuksi Sipilä kääntyi Medvedevin puoleen ja totesi, että hänen kommentteihinsa on helppo yhtyä"
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koska julkaistaan Pyhäjärvellä moinen asia.?
"Sel­vi­tim­me, pal­jon­ko Oulun ty­tä­ryh­tiöt mak­sa­vat hal­li­tus­ten­sa jä­se­nil­le – Sel­väs­ti suurin vuo­si­palk­kio on Oulun Ener­gian Mika Här­kö­sel­lä
Oulun kaupungin tytäryhtiöiden hallituksissa istuville henkilöille maksetaan vuositasolla tuhansia euroja kokouspalkkioina. Kaleva kokosi tiedot yhdeksän tytäryrityksen hallituspalkkioista"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Menneitä, ja siinä sivussa tulevaakin.
Paljon on haukuttu nykyistä hallitusta teoistaan. Ja onhan leikkaukset kurittaneet ihan köyhintä kansaa.
Mutta näin sitä kuritettiin Sipilän ja Saarikon aikaan , pohjat on luotu silloin ja sotkuja riittää selvitettäväksi.
Vaan tätä minä ihmettelen.
"Paananen kertoo, kuinka Sipilä puhui medialle pitkästi Suomen ja Venäjän välisistä suhteista. Tilannetta Turun saaristossa hän ei kuitenkaan maininnut sanallakaan.

Kun Ylen toimittaja kysyi asiasta Medvedeviltä, hän vastasi suomalaisten turvallisuushuolien olevan ”sairaalloista ajattelua”.

Tilanteessa uskomattominta oli Paanasen mukaan Sipilän käytös.

– Sipilä ei tyrmännyt Medvedevin puheita suomalaisten tulehtuneista aivoista ja vainoharhaisista hourailuista, Paananen sanoo kirjassa.

Lopuksi Sipilä kääntyi Medvedevin puoleen ja totesi, että hänen kommentteihinsa on helppo yhtyä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu