Nyt tanssista ja tähdistä

IL:ssä otsikko, Äänestystä pitäisi muuttaa.
Väkeä suututtaa kun Saukkosta ei pudotettu vaan Halonen. Totta on että Saukkonen on sarjan puu-ukko vai oliko se puutarhatonttu, mutta en osaa ajatella noin. Itse äänestän Bessiä, vaikka ei ole loistotanssija. Olen vain häneen tykästynyt.
Pitääkö sinusta kansan äänestää tanssimisessa osaamisen perusteella vai vain miltä tuntuu ja kestä tykkää.
30297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kansa ei ole tanssimisen asiantuntija joten äänestykseen vaikuttavat muut seikat kuten kunkin mieltymykset tanssijasta. Pääsihän Kanki-Kaikkonenkin pitkälle.
Siili

Äänestä
  • Ja entä sään kertoja Pekka, itseäänkin jo tympäisi jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ja entä sään kertoja Pekka, itseäänkin jo tympäisi jatkaa.

    Kyllä. Kansalla on suosikkinsa.
    Siili

    Äänestä

  • Niinpä. Vassareiden pillin mukaan tanssivan kepun puheenjohtajaksi saakka. On siinä saavutusta kerrakseen.

    Äänestä

Kattooko joku oikeesti tämmösiä ohjelmia?

Äänestä
  • Mitä sinä katsot? Voisin ottaa esimerkkiä ja viimeinkin jalostua.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitä sinä katsot? Voisin ottaa esimerkkiä ja viimeinkin jalostua.

    Katsoin eilen elokuvan 'Täällä pohjantähden alla', ylen areenasta. Siellä on muitakin hyviä filmejä, suosittelen hömpän tilalle.
    p.s. telkkaria ei ole vuosiin enää ollut mun taloudessa, radiosta saa uutiset yms.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Joo ja netistä telkkariohjelmat ja elokuvat, joten ei kukaan välttämättä telkkaria tarvii. Ei telkkarittomuus ole mikään erikoinen kehuskelun aihe, eikä se ihmisestä parempaa tee, vaikka moni niin luulee joka telkkarittomuudella kehuu.

    Mitä sitä nyt ikivanhaa elokuvaa vahtaamaan. Tietenkin olen katsonut sen aikanaan. Ei ole vielä muisti mennyt että tarvitsisin kertausta. Ja mitä ne muut ´hyvät´ on?

    Hahaha, vuosikymmeniä vanha elokuva, jossa mm. näyttelijäsuoritukset ovat mitä ovat ja arvomaailmakin aataminaikuista - sekä on sitä viihdettä.

    Dinosaurusten aikaan oli muotia hehkuttaa, ettei "omista telkkaria" vaan on häävimmät ajanviettotavat. Tämä oli sitä snobbailua ja opportunismia kun haluttiin olla niin kultturellia ja teevee oli yksi kulttuurin tuhoaja. Nykyihmiset eivät enää ajattele noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ennen oli uskonto huumetta kansalle, sillä pidettiin väki kurissa, nykyään uskonnon paikalla on tv. Ihmiset manipuloidaan istumaan passiivisina tuijottamassa kaikenkarvaista soopaa ja roskaa, ja omat aivot narikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Joo ja netistä telkkariohjelmat ja elokuvat, joten ei kukaan välttämättä telkkaria tarvii. Ei telkkarittomuus ole mikään erikoinen kehuskelun aihe, eikä se ihmisestä parempaa tee, vaikka moni niin luulee joka telkkarittomuudella kehuu.

    TV näyttönä, joskus haluaa katsoa suorana, areenasta silloin kun haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    TV näyttönä, joskus haluaa katsoa suorana, areenasta silloin kun haluaa.

    Kaikki tärkeät tulee myös suorana areenasta, telkkari on turha.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mitä sitä nyt ikivanhaa elokuvaa vahtaamaan. Tietenkin olen katsonut sen aikanaan. Ei ole vielä muisti mennyt että tarvitsisin kertausta. Ja mitä ne muut ´hyvät´ on?

    Muutamia hyviä mm. Komisario Palmut, Elokuu, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, Aki Kaurismäen filmit lähes kaikki on siellä, ulkolaisia: Miehuuskoe, Kolmas mies, ja vaikka mitä, klassikoita ja myös harvinaisempia elokuvia.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    TV näyttönä, joskus haluaa katsoa suorana, areenasta silloin kun haluaa.

    juu

    Äänestä

Tanssikilpailussa tanssitaidon pitää olla peruste äänestämiselle.

kylmätotuus

Äänestä
  • Eihän TTK ole mikään oikea tanssikilpailu, vaan viihdettä katsojille. Tanssikilpailut ovat ihan eri tason urheilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eihän TTK ole mikään oikea tanssikilpailu, vaan viihdettä katsojille. Tanssikilpailut ovat ihan eri tason urheilua.

    Tanssinopettajat siinä opettavat julkkiksia tanssimaan ja tuomarit arvostelevat eri tanssien osaamista, joten kyllähän se kilpailu on, eikä esim. mikään pukunäytös. TTK on 0-tasolta aloittavien oppilaiden tanssikisa.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mitäpä tuota kinaamaan, mielipiteensä kullakin!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tanssinopettajat siinä opettavat julkkiksia tanssimaan ja tuomarit arvostelevat eri tanssien osaamista, joten kyllähän se kilpailu on, eikä esim. mikään pukunäytös. TTK on 0-tasolta aloittavien oppilaiden tanssikisa.

    kylmätotuus

    Kyllä mutta maallikot, jotka eivät ole tanssin asiantuntijoita pääsevät omilla mieltymyksillään sekoittamaan pakkaa ja siksi pärjätä voi sellainenkin joka ei saa tuomaristolta ylistystä.
    Siili

    Äänestä

Tanssitaitokilpailussa pitäisi vain ja ainoastaan tuomaroida tanssitaito. Rytmitajun puute näkyy askelissa, swingissä, joita ei harjoitteluillakaan saada tanssiin mukaan. Ei fanitusta vaan tanssimisen taitoa ja sen oppimista äänestettävä, suosittava.

Äänestä
  • Oikeat tanssikilpailut on erikseen. Nämä "tähdet" on kutsuttu mukaan julkisuuskuvansa perusteella. Viihdettä kansalle.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oikeat tanssikilpailut on erikseen. Nämä "tähdet" on kutsuttu mukaan julkisuuskuvansa perusteella. Viihdettä kansalle.
    Siili

    Kun kuulin et Keskustan Antti Kaikkonen osallistui tähän kisaan, romahti kaverin uskottavuus silmissäni.

    Äänestä

Siis vieläkö joku uskoo näihin "äänestyksiin"?

Aiemmin tippui usein se artisti, jolla sattui seuraavalla viikolla olemaan laivakeikka tai näyttelijä, jolla alkoi syysnäytökset jne. Kuinkas sattuikaan!

Naurettavin huiputus oli Rakel Lignellin voitto - kuka häntä edes äänesti?

Äänestä

Lapsena Hilla kurkki pesäpallopeliä salaa aidan raosta ja pelkäsi joutuvansa helvettiin. Teininä isä uhkasi häntä lastenkotiin joutumisesta.

Äänestä

Tanssikilpailut ja taitoluistelut on miesten inhokkilajeja, niitä ei vaan jaksa.

Äänestä

Muhkeita ja mukavia oli.

Äänestä

Tanssikisahan se on, sen mukaan siis äänestys.

Äänestä
  • Jäätanssit meni hienosti.

    Äänestä

Jännää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

IL:ssä otsikko, Äänestystä pitäisi muuttaa.
Väkeä suututtaa kun Saukkosta ei pudotettu vaan Halonen. Totta on että Saukkonen on sarjan puu-ukko vai oliko se puutarhatonttu, mutta en osaa ajatella noin. Itse äänestän Bessiä, vaikka ei ole loistotanssija. Olen vain häneen tykästynyt.
Pitääkö sinusta kansan äänestää tanssimisessa osaamisen perusteella vai vain miltä tuntuu ja kestä tykkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu