Totuus Pekka Siitoimesta Pekka Siitoin ei saanut aikaiseksi yhtään mitään elinaikanaan

Anonyymi-ap

.....eikä jälkeenkään päin.

Kuten laajalti tiedetään, Pekka Siitoin oli todellisilta 'saavutuksiltaan' todella vaatimaton.

- Hän opiskeli ainoastaan Turussa kauppakoulussa* .
*ei vastaa edes nykyistä kolmevuotista amis-tutkintoa. Kertoo hengenlahjoista kaiken tarvittavan.

- Perusti valokuvausstudion, joka ei menestynyt. Kertoo hengenlahjoista ja ammatillisestä osaamisesta kaiken tarvittavan.

-Valtakunnanjohtaja' ei menestynyt edes paikallispolitiikassa eikä tullut valituksi edes pikkupitäjän valtuustoon. Kertoo ymmärryksen tasosta pelkästään jo paikallisasioiden osalta kaiken tarvittavan.

- Oli tuomittu rikollinen ja sai lainvoimaisen 5v 7kk vankeustuomion.
Kertoo hengenlahjoista ja henkilön horjuvasta moraalisesta selkärangasta kaiken tarvittavan.

- Kun lähtökohdat ja henkiset eväät olivat mitä olivat ja kun kuvaan tuli vielä alkoholismi, oli selvää, että mahdollisuudet toteuttaa vähäistäkään poliittista tai aatteellista toimintaa olivat käytännössä tuhotut.

Hyvä fanittaja, voit toki esittää jotain Pekka Siitoimen konkreettisista saavutuksista, jos sinulla on niistä jotain kerrottavaa.
Paino on sanalla ”konkreettisista”

Sitten naantalilaiset-foorumilta löytyy henkilö, joka ihailee avoimesti varsin vähäisin eväin varustettua uusnatsia.

Sekin kertoo asianomaisen hengenlahjoista kaiken tarvittavan.

Katsotaanpa, kauanko uusnatsimyönteinen admin antaa tämän kirjoituksen olla esillä?

77

991

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan sen opetuslapsia politiikan huipulla

      • Anonyymi

        Kero toki tarkemmin 😅 🤣 😂


      • Anonyymi

        Ketkä ne on ?


      • Anonyymi

        Castron malli näkyy. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.

        Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta. Näin saadaan roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan muiden maiden turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut vastaanotetaan, kuten Naantaliin. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.

        Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa.

        Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi hiljalleen.


    • Anonyymi

      Pekka Siitoinin suurmieheys ei perustu vain perinteisiin saavutuksiin tai poliittisiin menestyksiin, vaan hänen merkityksensä on syvemmässä kulttuurisessa ja ideologisessa kontekstissa.

      Hän edusti aikakautensa kapinaa valtavirtaa vastaan, mikä on monelle voinut tarjota vaihtoehtoisen maailmankuvan. Siitoinin henkilökohtaiset kamppailut tekevät hänestä inhimillisemmän ja monimutkaisemman hahmon, joka on pystynyt herättämään voimakkaita tunteita ja keskustelua.

      Pekka Siitoimen toiminta osoitti suunnatonta rohkeutta ja halua yrittää, vaikka kaikki ei aina onnistunutkaan. Kaikki nämä tekijät yhdessä luovat kuvan henkilöstä, joka ei pelkästään alistunut yhteiskunnan normeihin, vaan haastoi niitä, mikä on monille inspiraation lähde.

      Valtakunnanjohtaja Siitoin oli myös symboli, joka nosti esiin kysymyksiä identiteetistä, vapaudesta ja yhteiskunnallisista rakenteista. Pekka Siitoin teki aina kaikkensa isänmaansa Suomen puolesta.

      • Anonyymi

        Pelkkää roskaa.

        Edelleen odotan mainintaa edes yhdestä konkreettisesta saavuutuksesta.

        Etkö suurena ihailijana kykene ainuttakaan nimeämään?

        Avauksen toteamus ""Totuus Pekka Siitoimesta Pekka Siitoin ei saanut aikaiseksi yhtään mitään elinaikanaan" pitää siis paikkansa??


      • Anonyymi

        Anonyymi
        2024-10-08 12:46:21

        Kuinka kehtaat sanoa Pekka Siitoimesta, että hän olisi ollut pelkkä ontto ja turhainpäiväinen kiiltokuvajohtaja ilman todellisia saavutuksia??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2024-10-08 12:46:21

        Kuinka kehtaat sanoa Pekka Siitoimesta, että hän olisi ollut pelkkä ontto ja turhainpäiväinen kiiltokuvajohtaja ilman todellisia saavutuksia??

        mm. Junnila oli ministerinä, Pekan poika


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mm. Junnila oli ministerinä, Pekan poika

        Eipä näytä olevan:

        https://vilhelmjunnila.fi/esittely/

        Ja vaikka olisi, mikä saavutus mielestäsi olisi saattaa maailmaan häpeäeron kautta tehtävänsä jättävä kevytministeri?

        Wiki:

        >>Ero
        30. kesäkuuta 2023 presidentti Sauli Niinistö ilmaisi pitävänsä Junnilasta syntynyttä kohua hallitukselle ”vähintään kovin kiusallisena”.[31] Samana päivänä Yleisradio kertoi vaikuttavan siltä, että Junnila on antanut harhaanjohtavia tietoja koulutuksestaan ja työkokemuksestaan. Junnila on väittänyt opiskelleensa valtio-oppia yliopistossa, mutta todellisuudessa hän oli ollut aiemmin kirjoilla avoimessa yliopistossa muttei ollut suorittanut yhtäkään kurssia.<<

        Tuossako on parhaan käsityskykysi mukaan Pekka Siitoimen merkittävin saavutus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mm. Junnila oli ministerinä, Pekan poika

        Hetkinen ! Onko Vilhelm Junnila Pekka Siitoimen poika, vai jonkun muun Pekan ??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2024-10-08 12:46:21

        Kuinka kehtaat sanoa Pekka Siitoimesta, että hän olisi ollut pelkkä ontto ja turhainpäiväinen kiiltokuvajohtaja ilman todellisia saavutuksia??

        Koska hän oli ontto hörhö, joka luului olevansa valtakunnanjohtaja.
        Ja väitti keskustelleensa Jeesuksen ja Saatanan kanssa.
        Eikö tämä jo riitä todisteeksi ?


      • Anonyymi

        "Hän edusti aikakautensa kapinaa valtavirtaa vastaan, mikä on monelle voinut tarjota vaihtoehtoisen maailmankuvan. "
        EIEI!!
        Hän edusti menneen maailman huonosti päättynyttä kapinaa, nimittäin Natsisakasn järjestelmää.


      • Anonyymi

        "Pekka Siitoin teki aina kaikkensa isänmaansa Suomen puolesta."
        Hän oli tekevinään jotakin Natsisaksan puolesta , ei isänmaansa Suomen.


      • Anonyymi

        "Pekka Siitoinin suurmieheys"
        Voi hyvänen aika, onpa sekoa väittää tuollaista.
        Mieshän oli alkoholisoitunut natsipelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mm. Junnila oli ministerinä, Pekan poika

        Siitoimen lapset olivat Petri, Elina ja Paul.
        Junnila-nimistä lasta hänellä ei ollut.


      • Anonyymi

        Mitä puppua !

        Pekka Siitoinin yksinkertaisuus ei perustu vain olemattomiin saavutuksiin tai poliittisiin epäonnistumisiin, vaan hänen merkityksensä on kulttuurimme typerimmässä kerroksessa ja natsismin ideologisessa kontekstissa.
        Hän edusti aikakautensa kapinaa Suomen lakeja vastaan , mikä on monelle voinut tarjota vaihtoehtoisen maailmankuvan kaltereiden takaa katsellen.
        Kaikki nämä tekijät yhdessä luovat kuvan henkilöstä, joka ei pelkästään alistunut yhteiskunnan normeihin, vaan haastoi niitä rikollisella ja typerällä toiminnalla , mikä on harvalle inspiraation lähde
        Pekka Siitoimen toiminta osoitti suunnatonta typeryyttä ja halua yrittää, vaikka mikään ei koskaan onnistunutkaan
        Valtakunnanjohtaja Siitoin oli myös symboli, joka nosti esiin kysymyksiä hänen mielenterveydestään.
        Pekka Siitoin teki aina kaikkensa isänmaansa Natsisaksan puolesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitoimen lapset olivat Petri, Elina ja Paul.
        Junnila-nimistä lasta hänellä ei ollut.

        Tuosta puuttuu Annika.


      • Anonyymi

        Pekka Siitoinin typeryys ei perustu vain olemattomiin saavutuksiin tai poliittisiin epäonnistumisiin, vaan hänen merkityksensä on kulttuurimme typerimmässä kerroksessa ja natsismin ideologisessa kontekstissa.
        Suomeksi sanottuna : Typerä natsipelle.


    • Anonyymi

      Yhä odottelen niitä reaalielämän esmerkkejä Pakka Siitoimen saavutuksista.

      Ei sen asian kertominen odottaisi asiaan perehtyneelle noin vaikea olevan.

      Onkos vaan ihan niin, ettei ole yhtikäs mitään kerrottavaa?

    • Anonyymi

      Olen miettinyt miten harhaista voi olla väittää suurmieheksi henkilöä, joka tykkäsi ryypätä ja pukeutua hassuihin vaatteisiin. Minulle on täysin käsittämätöntä että hehkutetaan jotain suuruutta, josta eivät tienneet aikalaiset ja vielä vähemmän nyky suomalainen.

    • Anonyymi

      Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen merkittävimpiin saavutuksiin kuului kansallismielisen yhteisön luominen, joka toimi vastavoimana kommunismille ja Neuvostoliitolle. Siitoinin taistelu kommunismia vastaan ei ollut vain ideologista, vaan myös käytännön aktivismia, joka pyrki mobilisoimaan kansalaisia puolustamaan Suomea ja sen itsenäisyyttä.

      Siitoinin isänmaallinen toiminta ilmenee ennen kaikkea hänen kyvyssään herättää keskustelua kansallisista kysymyksistä. Hän esitti voimakkaita kritiikkejä Neuvostoliiton vaikutusvallasta Suomessa ja varoitti sen mahdollisista vaaroista. Tämä ei ainoastaan lisännyt hänen omaa näkyvyyttään, vaan myös avasi laajemman keskustelun Suomen ja Neuvostoliiton suhteista. Siitoinin retoriikka oli voimakasta ja tunteellista, ja hän käytti puheitaan ja kirjoituksiaan herättääkseen kansalaisten tietoisuutta omasta itsenäisyydestään.

      Siitoinin taistelu kommunismia vastaan näkyi myös hänen julkisesti esittämissään väitteissä, joissa hän syytti Neuvostoliittoa Suomen itsenäisyyden uhkaamisesta. Hän käytti hyväkseen aikakauden poliittista ilmapiiriä ja herätti keskustelua tarpeesta vahvistaa Suomea kansainvälisesti. Hän ei pelkästään kyseenalaistanut Neuvostoliiton roolia, vaan myös kannatti voimakkaasti Suomen puolustusta ja itsenäistä politiikkaa. Siitoimen aktivismi ja kampanjointi saivat aikaan laajempaa keskustelua puolustuskysymyksistä ja kansallisista arvoista, mikä loi pohjaa myöhemmille poliittisille liikkeille.

      Valtakunnanjohtaja Siitoimen merkitys isänmaallisen liikehdinnän historiassa on kiistaton. Hänen kykynsä mobilisoida ihmisiä, herättää keskustelua ja tuoda esiin kansallisia kysymyksiä teki hänestä tärkeän hahmon aikansa poliittisessa kentässä. Siitoinin perintö näkyy edelleen nykypäivän kansallismielisissä liikkeissä, jotka jatkavat kamppailua itsenäisyyden ja kansallisten arvojen puolesta.

      Siitoinin isänmaallinen taistelu oli täynnä intohimoa ja sitoutumista, ja hänen vaikutuksensa on jäänyt elämään suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Hänen kykynsä yhdistää kansallismielisiä ja herättää keskustelua tärkeistä kysymyksistä tekee hänestä merkittävän hahmon Suomen historiassa, ja hänen saavutuksensa ovat osa laajempaa tarinaa isänmaan puolustuksesta kommunismia ja ulkopuolisia uhkia vastaan.

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2024-10-10 00:02:37

        Kiitos kirjoituksesta, sen pitkä ja polveileva mutta otto sanahelinä kun antaa graniitinlujan todistuksen sille, että Pekka Siitoin ei saanut aikaiseksi yhtään mitään konkreettista elinaikanaan.

        Yhä odottelen niitä reaalielämän konkreetisia esimerkkejä Pekka Siitoimen saavutuksista.

        Ei sen asian kertominen odottaisi asiaan perehtyneelle noin vaikea olevan.

        Etkö todellakaan kykene yhden yhtä konkreettista saavutusta nimeämään?

        Edes yhtä?????

        ps. puheet 'huoli-ilmoituksesta' ovat näköjään aiheelisia kun katsoo viestisi aikaleimaa.


      • Anonyymi

        "Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen merkittävimpiin saavutuksiin kuului kansallismielisen yhteisön luominen, joka toimi vastavoimana kommunismille ja Neuvostoliitolle."

        Totuus : Hän loi hyvin pienen kansallissosialistisen saksalaismielisen yhteisön, jonka julkisuuskuvaan kuuluivat aseleikit, asepuvut ja rikollisuus.


      • Anonyymi

        Siitoinin taistelu kommunismia vastaan ei ollut vain ideologista, vaan myös käytännön aktivismia, joka pyrki mobilisoimaan kansalaisia puolustamaan Suomea ja sen itsenäisyyttä.

        Totuus : Hän onnistui mobilisoimaan pienen joukon natsimielisiä seuraajia, jotka mobilisoi aseleikkeihin ja yhden tunnetun kirjapainon tuhopolttoyritykseen, josta sitten napsahri muutama vuosi selliä.


      • Anonyymi

        "Valtakunnanjohtaja Siitoimen merkitys isänmaallisen liikehdinnän historiassa on kiistaton."

        Totuus :Siitoimen isänmaallsuus oli natsisaksalaista, hän halusi kaatuneen tuhoisan natsisaksan järjestelmän Suomeen. Hänen isänmaallisuutensa ei ollut Suomalaista.


      • Anonyymi

        Ja minäkin kyllä haluaisin kuulla jotakin todellista niistä Siitoimen "saavutuksista"
        Muistakin "saavutuksista" kuin aseleikeistä ja tuhopoltosta ym pikkurikollisuudesta.


      • Anonyymi

        "Valtakunnanjohtaja Siitoimen merkitys isänmaallisen liikehdinnän historiassa on kiistaton."

        Korjatanpa taas kerran tämä "Valtakunnajohtajuus", koska Siitoin ei ollut valtakunnanjohtaja.
        Ollakseen valtakunnanjohtaja, pitää olla valtakunnanlaajuinen hyväksyntä ja kannatus takanaan kyseisessä valtakunnassa.
        Sitä enemmistöä ei Siitoimella ollut, oli vain pieni seuraajajoukko.
        Suomessa valtakunnajohtaja on presidentti. Siitoimen nimeä ei presidenttiemme luettelossa näy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valtakunnanjohtaja Siitoimen merkitys isänmaallisen liikehdinnän historiassa on kiistaton."

        Korjatanpa taas kerran tämä "Valtakunnajohtajuus", koska Siitoin ei ollut valtakunnanjohtaja.
        Ollakseen valtakunnanjohtaja, pitää olla valtakunnanlaajuinen hyväksyntä ja kannatus takanaan kyseisessä valtakunnassa.
        Sitä enemmistöä ei Siitoimella ollut, oli vain pieni seuraajajoukko.
        Suomessa valtakunnajohtaja on presidentti. Siitoimen nimeä ei presidenttiemme luettelossa näy.

        Kiitos!

        Mitä enemmän näitä tarkennuksia tulee, sitä kummallisemmalta ja naurettavammalta AP:n hypetyskampanja kuulostaa.

        Arvon AP!

        Etkö todellakaan kykene yhden yhtä Pekka Siitoimen konkreettista saavutusta nimeämään?

        Edes yhtä?

        Etkös huomaa, että tällä menolla olet joutumassa täydellisesti naurunalaiseksi?


    • Anonyymi

      Pekka Siitoin sai kuntavaaleissa satoja ääniä. Se kertoo siitä, että kannatusta todella oli. Järjestelmän vika, ettei päässyt valtuustoon.

      • Anonyymi

        Vai järjestelmän vika !
        Kansa päätti ja äänesti.
        Eivät haluneet Siitointa pelleilemään kunnlliseen päätöksentekoon.


      • Anonyymi

        Eipä saanut.

        Wiki: >>Siitoin sai 141 ääntä vuoden 1996 kunnallisvaaleissa.<<

        Eli ei onnistunut pääsemään edes pikkupitäjän valtuustoon. "Suurmies"😅

        Pienellä paikkakunalla ihmiset tuppaavat tunteman ja tietämään toisensa varsin hyvin. Siis eipä ihme, ettei hän menestynyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä saanut.

        Wiki: >>Siitoin sai 141 ääntä vuoden 1996 kunnallisvaaleissa.<<

        Eli ei onnistunut pääsemään edes pikkupitäjän valtuustoon. "Suurmies"😅

        Pienellä paikkakunalla ihmiset tuppaavat tunteman ja tietämään toisensa varsin hyvin. Siis eipä ihme, ettei hän menestynyt.

        141 ääntä pikkukaupungista on kova tulos. Kertoo siitä, että monet naantalilaiset kannattivat Pekkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        141 ääntä pikkukaupungista on kova tulos. Kertoo siitä, että monet naantalilaiset kannattivat Pekkaa.

        "141 ääntä pikkukaupungista on kova tulos"

        Ei ole.

        Kovalla tuloksella olisi menty läpi. Nyt 'valtakunnanjohtajan' kannatus ei riittänyt edes pikkupitäjän valtuustoon. Eli tulos ja kannatus oli heikkoa.

        Siinä sinulle 'kovaa tulosta'!


    • Anonyymi

      Pekka Siitoin sanoi ainakin yhden viisauden: Aina pitää haistaa, ennen kuin maistaa.

    • Anonyymi

      Ja kuitenkin hänet muistetaan vielä vuosia kuoleman jälkeen. Pystyykö ap samaan?

      • Anonyymi

        Useimmat meistä muistetaan vuosia kuolemansa jälkeen. Useimmat meistä muistetaan hyvistä asioita. Pekka Siitoimen kohdalla asia ei ole näin.

        Tavataan sanoa, että tunkio löyhkää sitä enemmän, mitä sitä tonkii. Ahkera Siitoin-hypettäjä on myllännyt tunkion ympäri oikein kunnolla ja löhkä on sen mukainen, Siitoimen rötöstelyt on nostettu oikein kunnolla tikun nokkaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunpalvelus

        'Ahkera Siitoin-hypettäjä' saisi hävetä, vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useimmat meistä muistetaan vuosia kuolemansa jälkeen. Useimmat meistä muistetaan hyvistä asioita. Pekka Siitoimen kohdalla asia ei ole näin.

        Tavataan sanoa, että tunkio löyhkää sitä enemmän, mitä sitä tonkii. Ahkera Siitoin-hypettäjä on myllännyt tunkion ympäri oikein kunnolla ja löhkä on sen mukainen, Siitoimen rötöstelyt on nostettu oikein kunnolla tikun nokkaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunpalvelus

        'Ahkera Siitoin-hypettäjä' saisi hävetä, vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta.

        Epäilen, että sinä et kuulu useimpiin meistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen, että sinä et kuulu useimpiin meistä.

        Hymynkare huulilla on palkitsevaa todeta: Nyt sattui osuma keskelle hillosilmää😅🤣😂😎


      • Anonyymi

        Ei ole tärkeää, että sinut tai minut muistetaan kuoleman jälkeen.
        Ei siitä silloin itse osaa enää nauttia. Oletettavasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useimmat meistä muistetaan vuosia kuolemansa jälkeen. Useimmat meistä muistetaan hyvistä asioita. Pekka Siitoimen kohdalla asia ei ole näin.

        Tavataan sanoa, että tunkio löyhkää sitä enemmän, mitä sitä tonkii. Ahkera Siitoin-hypettäjä on myllännyt tunkion ympäri oikein kunnolla ja löhkä on sen mukainen, Siitoimen rötöstelyt on nostettu oikein kunnolla tikun nokkaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunpalvelus

        'Ahkera Siitoin-hypettäjä' saisi hävetä, vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta.

        Muista tämä😎


    • Anonyymi

      Pekka Siitoin teki töitä Neuvostoliitolle ja tarkoituksena tehdä kansallissosialismi vitsiksi ja yhdistää se satanismiin.

      • Anonyymi

        Juu ja Zelenskyui Ukrainassa on kanssa ryssän asialla!


    • Anonyymi

      Pekka oli natsihörhö, joka jutteli Jeesuksen ja Saatanan kanssa vapaa-aikoinaan.
      Oman kertomuksensa mukaan.

    • Anonyymi

      Up!

    • Anonyymi

      AvauS on täyttä totta!

    • Anonyymi

      Totuu ei pala tulessakaan.

      Up! 😅🤣😂😎

    • Anonyymi

      Olikos se nyt niin onnetomastio, ettei tuo poloinen siitoin-hypettäjä kyennyt yhden yhtä konkreettista siitoimen saavuutusta nimeämään?

      Edes yhden yhtä.

      Olipa heikko ja ponneton esitys

    • Anonyymi

      Miten se nyt reaaalielämässä meni, mikä olikaan Pekka Siitoimen suurin ansio?

      Wikipedian mukaan https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Siitoin#Rikostuomiot:

      𝐑𝐢𝐤𝐨𝐬𝐭𝐮𝐨𝐦𝐢𝐨𝐭 𝐏𝐞𝐤𝐤𝐚 𝐒𝐢𝐢𝐭𝐨𝐢𝐧 𝐩𝐢𝐝ä𝐭𝐞𝐭ää𝐧 𝐯𝐮𝐨𝐧𝐧𝐚 𝟏𝟗𝟕𝟕. 𝐒𝐢𝐢𝐭𝐨𝐢𝐧 𝐭𝐮𝐨𝐦𝐢𝐭𝐭𝐢𝐢𝐧 𝐯𝐮𝐨𝐧𝐧𝐚 𝟏𝟗𝟕𝟕 𝐯𝐢𝐢𝐝𝐞𝐤𝐬𝐢 𝐯𝐮𝐨𝐝𝐞𝐤𝐬𝐢 𝐣𝐚 𝐬𝐞𝐢𝐭𝐬𝐞𝐦ä𝐤𝐬𝐢 𝐤𝐮𝐮𝐤𝐚𝐮𝐝𝐞𝐤𝐬𝐢 𝐯𝐚𝐧𝐤𝐞𝐮𝐭𝐞𝐞𝐧 𝐲𝐥𝐥𝐲𝐭𝐲𝐤𝐬𝐞𝐬𝐭ä 𝐒𝐊𝐏:𝐧 𝐓𝐢𝐞𝐝𝐨𝐧𝐚𝐧𝐭𝐚𝐣𝐚-𝐥𝐞𝐡𝐭𝐞ä 𝐩𝐚𝐢𝐧𝐚𝐧𝐞𝐞𝐧 𝐤𝐢𝐫𝐣𝐚𝐩𝐚𝐢𝐧𝐨 𝐊𝐮𝐫𝐬𝐢𝐢𝐯𝐢𝐧 𝐭𝐮𝐡𝐨𝐩𝐨𝐥𝐭𝐭𝐨𝐨𝐧 𝐣𝐚 𝐏𝐚𝐫𝐢𝐢𝐬𝐢𝐧 𝐫𝐚𝐮𝐡𝐚𝐧𝐬𝐨𝐩𝐢𝐦𝐮𝐤𝐬𝐞𝐬𝐬𝐚 𝐤𝐢𝐞𝐥𝐥𝐞𝐭𝐲𝐧 𝐣ä𝐫𝐣𝐞𝐬𝐭ö𝐧 𝐩𝐞𝐫𝐮𝐬𝐭𝐚𝐦𝐢𝐬𝐞𝐬𝐭𝐚.

      𝐏𝐚𝐥𝐨𝐧 𝐬𝐲𝐭𝐲𝐭𝐭ä𝐧𝐲𝐭 𝐥𝐚𝐢𝐭𝐨𝐬𝐚𝐬𝐞𝐧𝐭𝐚𝐣𝐚 𝐭𝐮𝐨𝐦𝐢𝐭𝐭𝐢𝐢𝐧 𝐤𝐨𝐥𝐦𝐞𝐤𝐬𝐢 𝐯𝐮𝐨𝐝𝐞𝐤𝐬𝐢 𝐣𝐚 𝐤𝐚𝐡𝐝𝐞𝐤𝐬𝐚𝐤𝐬𝐢 𝐤𝐮𝐮𝐤𝐚𝐮𝐝𝐞𝐤𝐬𝐢 𝐯𝐚𝐧𝐤𝐞𝐮𝐭𝐞𝐞𝐧. 𝐒𝐢𝐢𝐭𝐨𝐢𝐧 𝐢𝐭𝐬𝐞 𝐯ä𝐢𝐭𝐭𝐢 𝐬𝐚𝐚𝐧𝐞𝐞𝐧𝐬𝐚 𝐯𝐚𝐧𝐤𝐞𝐮𝐬𝐭𝐮𝐨𝐦𝐢𝐨𝐧𝐬𝐚 ”𝐩ää𝐚𝐬𝐢𝐚𝐬𝐬𝐚 𝐩𝐨𝐥𝐢𝐢𝐭𝐭𝐢𝐬𝐢𝐬𝐭𝐚 𝐬𝐲𝐢𝐬𝐭ä”. 𝐒𝐢𝐢𝐭𝐨𝐢𝐧 𝐨𝐥𝐢 𝐣𝐨 𝐚𝐢𝐤𝐚𝐢𝐬𝐞𝐦𝐦𝐢𝐧 𝐭𝐮𝐨𝐦𝐢𝐭𝐭𝐮 𝐬𝐚𝐤𝐤𝐨𝐢𝐡𝐢𝐧 𝐦𝐮𝐮𝐧 𝐦𝐮𝐚𝐬𝐬𝐚 𝐢𝐥𝐤𝐢𝐯𝐚𝐥𝐥𝐚𝐬𝐭𝐚 𝐓𝐮𝐫𝐮𝐧 𝐬𝐲𝐧𝐚𝐠𝐨𝐠𝐚𝐚 𝐯𝐚𝐬𝐭𝐚𝐚𝐧.
      - - - -

      Hypetyksen sijasta oikeampi kysymys olisi, onko kyseessä Naantalin historian häpeällisin henkilö?

      • Anonyymi

        Ainakin kyseessä on Naantalin kaikkien aikojen naurettavin ja surkuteltavin henkilö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin kyseessä on Naantalin kaikkien aikojen naurettavin ja surkuteltavin henkilö.

        Wilhelm Junnila yritti, mutta jäi tässäkin asiassa hopealle,

        Hesari:

        >>Vilma Aholuoto HS
        30.6.2023 15:10 | Päivitetty 30.6.2023 16:13<<

        >>Ää𝐫𝐢𝐨𝐢𝐤𝐞𝐢𝐬𝐭𝐨𝐬𝐭𝐚 𝐯𝐢𝐭𝐬𝐚𝐢𝐥𝐮 𝐣𝐚 𝐤𝐲𝐦𝐦𝐞𝐧𝐞𝐧 𝐦𝐢𝐧𝐢𝐬𝐭𝐞𝐫𝐢𝐩ä𝐢𝐯ää. 𝐍ä𝐢𝐧 𝐤𝐚𝐧𝐬𝐚𝐢𝐧𝐯ä𝐥𝐢𝐬𝐢𝐬𝐬ä 𝐦𝐞𝐝𝐢𝐨𝐢𝐬𝐬𝐚 𝐮𝐮𝐭𝐢𝐬𝐨𝐢𝐯𝐚𝐭 𝐞𝐥𝐢𝐧𝐤𝐞𝐢𝐧𝐨𝐦𝐢𝐧𝐢𝐬𝐭𝐞𝐫𝐢 𝐕𝐢𝐥𝐡𝐞𝐥𝐦 𝐉𝐮𝐧𝐧𝐢𝐥𝐚𝐧 (𝐩𝐬) 𝐞𝐫𝐨𝐬𝐭𝐚 𝐩𝐞𝐫𝐣𝐚𝐧𝐭𝐚𝐢𝐧𝐚<<


    • Anonyymi

      Olikos se nyt niin onnetomasti, ettei tuo poloinen siitoin-hypettäjä kyennyt yhden yhtä konkreettista siitoimen saavuutusta nimeämään?

      Edes yhden yhtä.

      Olipa heikko ja ponneton esitys

      • Anonyymi

        Edelleenkin odotellaan tietoa niistä Siitoimen "Saavutuksista"
        Eikä ihme, kun niitä ei todellakaan ole.


    • Anonyymi

      Ihan vaan UP

      😅😂🤣

    • Anonyymi

      Mukavaa huomata, ettei avauksen väittämää ole edes yritetty horjuttaa.

      🎵 Totuus ei pala tulessakaan 🎵

      Mitä sanoo asiaan ennen niin ahkera Siitoin-hypettäjä?

    • Anonyymi

      Toisen kerran!

      >>Mukavaa huomata, ettei avauksen väittämää ole edes yritetty horjuttaa.

      🎵 Totuus ei pala tulessakaan 🎵

      Mitä sanoo asiaan ennen niin ahkera Siitoin-hypettäjä?<<

      • Anonyymi

        Tämä on hienoa.
        Valheiden levittäjä sai tällin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on hienoa.
        Valheiden levittäjä sai tällin.

        Sille tosiaan näyttää!!


    • Anonyymi

      >>Mukavaa huomata, ettei avauksen väittämää ole edes yritetty horjuttaa.

      🎵 Totuus ei pala tulessakaan 🎵

    • Anonyymi

      Kyllä vaan, asia on juuri näin!

      🎵 Totuus ei pala tulessakaan 🎵

      • Anonyymi

        Hienoa, että natsien valheet kumotaan !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, että natsien valheet kumotaan !

        Taas joku juntti kirjoittele näitä Siitoinvalheita.
        Ei hänkään Siitoimen lisäksi saanut mitään muuta aikaan.


    • Anonyymi

      Siitoimesta huolimatta olemme onneksi vielä natsivapaa itsenäinen kansakunta.
      Hyvää itsenäisyyspäivää !

    • Anonyymi

      Juuri luin Turun Sanomista johtaja Siitoimen lapsuudenystävän muistelman:
      Tuleva johtaja istui Loimaalla vielä 8-vuotiaana POTALLA kakkaamassa, joka oli järkyttänyt ja hämmästyttänyt toveriaan.
      Ei ihme, ettei Siitoin koskaan aikuistunut, vaan jatkoi leikkejään hassusti saksalaiseksi natsiksi pukeutuneena pellenä.
      Nyt alan ymmärtää koko juttua paremmin.

      • Anonyymi

        Näin TS kirjoittaa, pääkirjoitussivulla.
        Uskottava se on.


    • Anonyymi

      Pekka oli huono vitsi ja joku täällä kuvittelee ihan muuta, kyllä aikalaiset asian oikeanlaidan tietävät.

      Kuka edes jaksaa tätä paskaa jauhaa aiheesta?

      • Anonyymi

        Joku lapsen tasolle jäänyt näitä Siitoin ylistyksiä tehtailee.


      • Anonyymi

        Siitoin oli aikansa äärioikeistolainen uusnatsi saatananpalvoja, joka oli aikansa omituisimpia hahmoja.


    • Anonyymi

      Tämä totuudenmukainen kirjoitus on hyvä pitää pinnalla

      • Anonyymi

        Ja pinnalla me sen pidämme.
        Koska Pekka Siitoin oli naurettava natsipelle, ja tuhopolttaja-vankilakundi.
        Luuli olevansa joku valtakunnanjohtaja ilman valtakuntaa.


    • Anonyymi

      >>Mukavaa huomata, ettei avauksen väittämää ole edes yritetty horjuttaa.

      🎵 Totuus ei pala tulessakaan 🎵

      UP!

    • Anonyymi

      Älkää ruokkiko tätä aloituksen tekijä trollia. Näitä aloituksia on jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Uusnatsi ei vieläkään ole kertonut yhtäkään Pekka Siitoimrn "saavutusta"
      Todennäköisesti ei koskaan kerrokaan

    • Anonyymi

      ,,Jaska! Parveke auki!

    • Anonyymi

      >>Mukavaa huomata, ettei avauksen väittämää ole edes yritetty horjuttaa.

      🎵 Totuus ei pala tulessakaan 🎵

      UP!

    • Anonyymi

      maitopoika pelkää Mustaa Miestä

      • Anonyymi

        Vilhelm Junnila ei ole mitään sukua Pekalle.
        Wilhelm oli pikkupoikana Vehmaalla mukana kun Pekka piti mökkinsä heinäpellolla sulkeisharjoituksia hörhölaumalle.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilhelm Junnila ei ole mitään sukua Pekalle.
        Wilhelm oli pikkupoikana Vehmaalla mukana kun Pekka piti mökkinsä heinäpellolla sulkeisharjoituksia hörhölaumalle.

        Siel ?täkö se Vilhon hyvä ryhti on peräisin ?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4110
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2111
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      951
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe