En tiedä kuuluuko tämä teksti tälle palstalle, mutta pistetään nyt kuitenkin.
Olen 16-vuotias tyttö, lukioon menossa. Asun veljeni (18v.) ja isäni kanssa suuressa omakotitalossa. Äitini muutti 1½vuotta sitten n.7km päähän yksin asumaan, samoin myös 22v. veljeni.
Faija on juonut niin kauan kuin muistan, mutta äidin lähdön jälkeen se lisääntyi huimasti! Saimme päättää itse, muutammeko hänen kanssaan, vai jäämmekö tänne asumaan. Päätimme jäädä tänne, ihan vain talon vuoksi, emme siis valinneet vanhempaa jonka kanssa asua, vaan paikan.
Faija ei hoida asioitaan, missään muodossa. Talo pitäisi maalata, vaihtaa kattoon uudet tiilet, remontoida yläkerran kylpyhuone vesivahingon takia, mutta faija ei tee mitään. Sillä on hieno auto, mutta oikeasti siitä ei ole maksettu edes vakuutukusia, ja veljeni sanoi, että koko auto on ajokiellossa. Jääkaapin ovessa on meidän maksuja, mihin ollaan pistetty rahatkin valmiiksi, mutta se ei saa vain hoidettua niitä!
Kaupassa se ei käy ikinä, vaan minä veljeni hoidetaan se. Meillä on kaksi koiraa, jotka me myöskin hoidetaan kaksistaan.
Jos täällä joskus joku siivoaa, se olen aina mä. Pyykit me pestään itse, siis minä ja veljeni. Tää koko talo pyörii tasan meidän voimalla.
Nyt sitten faijan firma menee konkurssiin kesän lopulla, ja kotikin pitää kai myydä. Mulle se ei tästä asiasta puhu mitään, ja sano kirkkain silmin asian olevan kunnossa, kun kysyin siltä suoraan, meneekö se konkurssiin. Saan kaikki mun tiedot vanhimmalta veljeltäni, joka on töissä faijan firmassa.
Talo me ehkä saadaankin, mutta mistä faija saa työtä? Ei tasan mistään, joten millä me sitten ylläpidetään se talo? Se on lähemmäs 50-vuotias, eikä se oo ikinä opiskellut mitään, eli siis ei työtä tulossa.
Faija oli sanonut äidille, että haluaa meijän muuttavan ainakin virallisesti sen mukana, jotta se sais paremmin asunnon. Se sopii kyllä mulle, mutta mun veli aikoo muuttaa tälle meijän toiselle veljelle.
Mä jään siis yksin faijan kanssa, mikä tarkottaa sitä, että joudun yksin kestämään sen juomisen, (mitä se tekee nykyään meiltä salassa,koska sanottiin että muutetaan pois, jos se ei lopeta). Joudun myös hoitamaan yksin kaksi koiraa, mihin mä en tosiaan haluaisi ryhtyä. Ei mulla riitä aika käyttää niitä päivittäin lenkillä, ja uudessa kodissa vielä useesti päivässä, sielä tuskin on isoa aitaa pihassa, niinkun täällä. En niistä kuitenkaan haluis luopuakkaan.
Meistä muksuista kaikki muut paitsi mä, inhoaa faijaa. Ne ei kestä olla sen lähettyvillä, kun se jauhaa pelkkää paskaa. Välillä se saa hyväisä-kohtauksen, ja johan kysellään kuulumisia ja muuta. En kuitenkaan halua jättää faijaa yksin, koska mä olen siinä vaiheessa ainoa asia, mitä sillä on jäljellä, kun mun veli muuttaa pois.
Tää vanhin veli sano, että siinävaiheessa, kun mäkin sen jätän, se tappaa ittensä. Ja tää on nyt sälytetty mun harteille! Miten voin kuvitella lähteväni esim. opiskelemaan lukion jälkeen, kun en voi jättää sitä yksin?
Oon katkera mun veljille siitä, että koko vastuu on mulla! Tietysti tiedän, että eihän mun siitä pitäisi huolehtia, mutta en todellakaan voi muuttaa, vaikka haluaisinkin tälläkin hetkellä, koska en kestä elää itteni kanssa, kun se ittensä tappaa. Kumpaakaan mun veljiä ei kiinnosta, ne on sanonut suoraan, että inhoaa koko äijää, ja toivoo, että se vetää ittensä jojoon. Ei ne sitä faijalle oo sanonu, mutta aika avoimesti sen selän takana.
Mitä mä voin tehdä? Välillä tuntuu, että ei tästä oo mitään pakotietä, kun en voi lähtee mutten kestä asua täälläkään. Haluisin vaan kadota koko paikkakunnalta ja unohtaa kaiken. Alottaa uus koulu jossain 500km päässä täältä, mutta enhän mä voi. Mulla on kyllä kavereita ja ne tietää osittain tästä ongelmasta, tai lähinnä siitä, että faija juo.
En voi kertoa tästä mihinkään viralliselle taholle, koska faija jäis kiinni kaikista niistä mokista, mitä se on tehnyt.
Ei se oo koskaan meitä lyönyt tai muutenkaan satuttanut, se on periaatteessa hyvä faija, jos ei lasketa mukaan sitä, että se on alkoholisti ja niin uskomattoman saamaton. Se on siis ihan mukava ihminen, mutta kun ei sillä oo enää edes kavereita ja sen koko elämä tuntuu pyörivän sen firman ympärilä. Se on sielä jatkuvasti, nytkin, vaikka se on jo suljettu. ja kohta siltä katoaa se, työpaikka ja asunto ja samalla yks lapsistakin muuttaa. Mä oon ainoo, joka siitä välittää ja sitä puolustaa.
Olen 16-vuotias tyttö, lukioon menossa. Asun veljeni (18v.) ja isäni kanssa suuressa omakotitalossa. Äitini muutti 1½vuotta sitten n.7km päähän yksin asumaan, samoin myös 22v. veljeni.
Faija on juonut niin kauan kuin muistan, mutta äidin lähdön jälkeen se lisääntyi huimasti! Saimme päättää itse, muutammeko hänen kanssaan, vai jäämmekö tänne asumaan. Päätimme jäädä tänne, ihan vain talon vuoksi, emme siis valinneet vanhempaa jonka kanssa asua, vaan paikan.
Faija ei hoida asioitaan, missään muodossa. Talo pitäisi maalata, vaihtaa kattoon uudet tiilet, remontoida yläkerran kylpyhuone vesivahingon takia, mutta faija ei tee mitään. Sillä on hieno auto, mutta oikeasti siitä ei ole maksettu edes vakuutukusia, ja veljeni sanoi, että koko auto on ajokiellossa. Jääkaapin ovessa on meidän maksuja, mihin ollaan pistetty rahatkin valmiiksi, mutta se ei saa vain hoidettua niitä!
Kaupassa se ei käy ikinä, vaan minä veljeni hoidetaan se. Meillä on kaksi koiraa, jotka me myöskin hoidetaan kaksistaan.
Jos täällä joskus joku siivoaa, se olen aina mä. Pyykit me pestään itse, siis minä ja veljeni. Tää koko talo pyörii tasan meidän voimalla.
Nyt sitten faijan firma menee konkurssiin kesän lopulla, ja kotikin pitää kai myydä. Mulle se ei tästä asiasta puhu mitään, ja sano kirkkain silmin asian olevan kunnossa, kun kysyin siltä suoraan, meneekö se konkurssiin. Saan kaikki mun tiedot vanhimmalta veljeltäni, joka on töissä faijan firmassa.
Talo me ehkä saadaankin, mutta mistä faija saa työtä? Ei tasan mistään, joten millä me sitten ylläpidetään se talo? Se on lähemmäs 50-vuotias, eikä se oo ikinä opiskellut mitään, eli siis ei työtä tulossa.
Faija oli sanonut äidille, että haluaa meijän muuttavan ainakin virallisesti sen mukana, jotta se sais paremmin asunnon. Se sopii kyllä mulle, mutta mun veli aikoo muuttaa tälle meijän toiselle veljelle.
Mä jään siis yksin faijan kanssa, mikä tarkottaa sitä, että joudun yksin kestämään sen juomisen, (mitä se tekee nykyään meiltä salassa,koska sanottiin että muutetaan pois, jos se ei lopeta). Joudun myös hoitamaan yksin kaksi koiraa, mihin mä en tosiaan haluaisi ryhtyä. Ei mulla riitä aika käyttää niitä päivittäin lenkillä, ja uudessa kodissa vielä useesti päivässä, sielä tuskin on isoa aitaa pihassa, niinkun täällä. En niistä kuitenkaan haluis luopuakkaan.
Meistä muksuista kaikki muut paitsi mä, inhoaa faijaa. Ne ei kestä olla sen lähettyvillä, kun se jauhaa pelkkää paskaa. Välillä se saa hyväisä-kohtauksen, ja johan kysellään kuulumisia ja muuta. En kuitenkaan halua jättää faijaa yksin, koska mä olen siinä vaiheessa ainoa asia, mitä sillä on jäljellä, kun mun veli muuttaa pois.
Tää vanhin veli sano, että siinävaiheessa, kun mäkin sen jätän, se tappaa ittensä. Ja tää on nyt sälytetty mun harteille! Miten voin kuvitella lähteväni esim. opiskelemaan lukion jälkeen, kun en voi jättää sitä yksin?
Oon katkera mun veljille siitä, että koko vastuu on mulla! Tietysti tiedän, että eihän mun siitä pitäisi huolehtia, mutta en todellakaan voi muuttaa, vaikka haluaisinkin tälläkin hetkellä, koska en kestä elää itteni kanssa, kun se ittensä tappaa. Kumpaakaan mun veljiä ei kiinnosta, ne on sanonut suoraan, että inhoaa koko äijää, ja toivoo, että se vetää ittensä jojoon. Ei ne sitä faijalle oo sanonu, mutta aika avoimesti sen selän takana.
Mitä mä voin tehdä? Välillä tuntuu, että ei tästä oo mitään pakotietä, kun en voi lähtee mutten kestä asua täälläkään. Haluisin vaan kadota koko paikkakunnalta ja unohtaa kaiken. Alottaa uus koulu jossain 500km päässä täältä, mutta enhän mä voi. Mulla on kyllä kavereita ja ne tietää osittain tästä ongelmasta, tai lähinnä siitä, että faija juo.
En voi kertoa tästä mihinkään viralliselle taholle, koska faija jäis kiinni kaikista niistä mokista, mitä se on tehnyt.
Ei se oo koskaan meitä lyönyt tai muutenkaan satuttanut, se on periaatteessa hyvä faija, jos ei lasketa mukaan sitä, että se on alkoholisti ja niin uskomattoman saamaton. Se on siis ihan mukava ihminen, mutta kun ei sillä oo enää edes kavereita ja sen koko elämä tuntuu pyörivän sen firman ympärilä. Se on sielä jatkuvasti, nytkin, vaikka se on jo suljettu. ja kohta siltä katoaa se, työpaikka ja asunto ja samalla yks lapsistakin muuttaa. Mä oon ainoo, joka siitä välittää ja sitä puolustaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
itsesi. Muuta sinäkin sinne äidin luokse koirien kanssa ja anna isäsi itsekseen herätä todellisuuteen. Alkoholismi on sairaus, jonka avaimet on alkoholistilla ei läheisellä.
Anna hänen ottaa vastuu itse omasta elämästään ja siirry sinäkin takavasemmalle rakkaudella.
mitä jos käykin niin, että se tosiaan tappaa itsensä siinä vaiheessa, kun muutan pois?
Eikö kaikille ole tärkeitä työ, perhe, koti, terveys, onnellisuus..? Siinä on ainakin mun tulevaisuuden suunnitelmat, kun sais noi asiat kuntoon, mutta mitäpä sitten, kun ne kaikki menettää? Minkä takia enää eläisi? MILLE sitä eläisi?
ja annettava isäsi olla aikuinen, mikä on hänen tehtävänsä ei sinun. Jos isäsi jatkaa juomista, sekään ei ole sinun vikasi. Mitä kauemmin teet asioita hänen puolestaan sitä vaikeampi hänen on kohdata totuus ja ruveta itse huolehtimaan asioista.
onpas nuorelle naisellle laitettu kuormaa kerrakseen. Ihan ensimmäiseksi sanon, että sinä et ole vastuussa isäsi valinnoista. Toiseksi olen sitä mieltä, että alkoholismi on sairaus. Isäsi voi valita myös hoitoon menemisen.
Isäsi on aikuinen ihminen. Et voi päättää hänen puolestaan mitään. Voit kuitenkin sanoa hänelle selvänä hetkenä, kuinka asiat sinun kannaltasi ovat. Voit oikeutetusti vaatia hoitoon hakeutumista.
Mutta älä pilaa omaa elämääsi. Sitä et voi tehdä. Et voi uhrautua isäsi "piiaksi", että hän voisi vapaasti juoda. Ota itsellesi nuoruus ja hanki itsellesi asiantuntija-apua esim. koulun terveydenhoitajan kautta tai mielenterveystoimiston kautta tai Al Anonin (alkoholistien läheisten ryhmä) kautta. Niillä on vaitiolovelvollisuus. Etsi sinulle sopiva ulkopuolinen, aikuinen taho, joka osaa jotenkin edes auttaa. Tilanteesihan on ihan mahdoton. Toimi heti.
Onko muuten käynyt mielessäsi, että oikein tiukka paikka avaisi isäsi silmät ja hän näkisi asioiden oikean tilan ja siitä seuraisi jotain hyvää. Olen kuullut, että tällaista tapahtuu...
tämä teksti, jonka kirjoitit tänne. Kyllä se varmasti pistää ajattelemaan hänetkin. Sinun ei sen jälkeen tarvitse selittää mitään. Asioita ei tarvitse sen jälkeen salailla ja isäsi ei ainakaan luule, että hänen lapsensa eivät tietäísi tosiasioita isästään ja omasta tilanteestaan. Ehkä tämä viestisi toimisi jonkinlaisena herätyksenä hänelle. Sinun ei pidä kuitenkaan ottaa vastuuta isäsi tekemisistä. Se olisi kenelle tahansa aikuisellekin liian raskasta. Vaikka hän onkin isäsi, et voi olla vastuussa hänen elämästään. Aikuinen ihminen tekee itse omat elämänvalintansa, vaikka ne olisivat vääriäkin. Ja kyllä hän sen itse varmasti tietää, että tekee väärin itseänsä ja myös teitä lapsia kohtaan. Asioita ei kannata enää peitellä tai salailla.
Vaikka olenkin jo aikuinen, näen kirjoituksissasi paljon itseäsi ja 36 vuotisella kokemuksella voin varmaankin sanoa, että tilanne tulee vain pahenemaan, jos et sinä koveta sen vertaa itseäsi ja pane pistettä sille. (Tiedän, helpommin sanottu, kuin tehty) Se on nimittäin meidän alkoholistien lapsien "vika", että aina jokin apua tarvitseva tulee olemaan numero ykkönen, ennen itseämme tai omaa perhettämme.
(Yksi syy avioerooni oli alkoholisti isäni, jonka luokse juoksin aina kun hän soitti ja pyysi apua. Kuka aviomies sellaista ymmärtää?Ei kukaan, mutta jos en mennyt oli hirvittävän huono omatunto)
Jos tulet jatkamaan tätä rataa, et koskaan ole kykenevä omaan elämääsi tai perheeseen. Isäsi on jo nyt oppinut "vetämään" oikeista naruista. Olemalla säälittävä, hän on saanut sinut koukkuusi, eikä sinun tehtäväsi nuori nainen ole elää isäsi kanssa lopun elämää.
Jokainen aikuinen tekee omat ratkaisunsa ja vaikka sinä asuisit isäsi kanssa et voi estää häntä lopettamasta itseään, jos hän sen päättää tehdä..ja niinkuin eräs tuossa sanoikin sinun lähtösi voi olla hänenkin pelastus, mutta ainakin se on sinun pelastuksesi. Alkoholismi on paha sairaus ja se sairastuttaa koko perheen. Alkoholismi ei millään myönnä olevansa alkoholisti, vaan keksii aina verukkeita sekä valehtelee, vaikka muuten olisi rehellinen ihana ihminen. Niin on myös minun isäni, jota edelleen paljon rakastan. Alkoholisti alkaa parantumaan vasta sitten, kun hän itse myötää olevansa pahasti sairas ja yleensä se tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun hän on todella pohjalla eikä syvemmälle pääse. Paapomalla sinä vain pahennat isäsi asemaan kohti parantumista. Hänenhän ei tarvitse hakea apua, kun sinä teet kaiken hänen eteensä.
Lähde pois ja opiskele, vaikka olet kaukana, voit silti tukea isääsi, mutta vähän erillä tavalla. En pyydä sinua unohtamaan häntä, sillä varmasti hän tulee tulevina aikoina tarvitsemaan sinua, mutta jos ajat itsesi ihan loppuun kuka auttaa teitä kumpaakaan??
Sitten vielä: Oletkos huomannut kuinka vaikea sinun on sanoa EI kenellekkään ihmiselle, kun joku pyytää sinua tekemään jotain? Oletko aina valmis auttamaan, vaikka todellisuudessa et ehtisi sitä tehdä, mutta teet kuitenkin..Minä olen sellainen ja vasta nyt olen alkanut oppimaan sanan EI...
Olen 29-vuotias alkoholistin tytär. Olin 14-vuotias kun vanhempani erosivat ja isäni aloitti juomisen oikein toden teolla ja on jatkanut sitä tähän päivään asti ja tulee jatkamaan niin kauan kunnes kuolee siihen.Ei ole kulta pieni sinun asiasi olla "vanhempasi vanhempi" Sinun tulisi elää tällä hetkellä elämäsi parasta aikaa eikä huolehtia isästäsi. Vaikka kuinka vaikeata olisi lähteä ja jättää isäsi niin tee se,lähde pois vaikka keskellä yötä niin ettei kukaan tiedä sinun lähtevän. En toivo sinun näkevän koskaan sitä mitä minä olen isäni juomisen takia nähnyt ja se on liian raakaa täällä kerrottavaksi. Isäni soittaa tietyin väliajoin ja ilmoittaa missä hoitolassa tällä kertaa on ja kuinka hän nyt ryhdistäytyy, mutta sitä päivää minun on turha odotella. Se hyvä puoli isässäni on ettei koskaan juovuksissa soittele ja sekoita perheeni elämää eikä lupaile tyhjiä. Totta kai se tekee erittäin pahaa nähdä ja kuulla isäni tilanne mutta minulla on oma elämäni (mieheni ja 3lasta) joka minun täytyy elää. Tottakai autan isääni aina kun hän apua pyytää, onhan hän minun oma rakas isi, mutta sitä hän harvemmin tekee kun tietää että minulla on oma elämäni ja kunnioittaa sitä. Se on erittäin surullista että veljesi on sysännyt tilanteen sinun hartioillesi koska onhan isäsi myöskin heidän isänsä ja he ovat sinua vanhempia. Heillä ei mielestäni ole minkäänlaista vastuuntuntoa taikka tunne myötätuntoa jos he sanovat sinulle isäsi tekevän itselleen jotain jos lähdet, laittavat sinulle harteille liian painavan taakan kannettavaksi. Entä äitisi kuinka hän voi antaa tilanteen olla ja olla puuttumatta asiaan? Ole rehellinen itsellesi ja mieti mitä haluat elämältäsi ja tee päätöksesi itse äläkä usko ketään ketä yrittää sanoa että se on sinun velvollisuutesi hoitaa isääsi, se ei todellakaan ole. Sinun velvollisuutesi on ainoastaan huolehtia itsestäsi, opiskella ja nauttia elämästäsi. Ja sitten kun perustat oman perheen niin silloin sinulla on velvollisuuksia hoitaa jotakuta. Ja silloin toivon että isäsi on vierelläsi auttamassa sinua. Voimia tyttö pieni!!!!
ELÄ OMAA ELÄMÄÄSI! VOIMIA SINULLE´! ;)
Mitkä ovat ajatuksesi tällä hetkellä tilanteesta?
Tiedän, että ei ole minun asiani hoitaa isääni, mutta rehellisesti, onko minulla vaihtoehtoja?
Kuinka moni pystyy lähtemään, kun joku tarvitsee eniten, vaikkei vastuu olekkaan hänellä? Olen viimeinen asia, mitä isälläni enää on jäljellä, entisestä hyvästä elämästä. Hän on puhunut, kuinka kaikki ovat pettäneet hänet ja kuka hänestä nyt välittäisi. Miten voisin tehdä niin, ja jättää hänet oman onnensa nojaan ja rappiolle?
Ymmärrän, että minun pitäisi lähteä, mutta voinko laskea sen isäni hengen varaan? Pystynkö lähtemään tietoisena siitä, että lähtöni voi olla lopullinen niitti arkkuun?
Pystynkö sitten elämään loppuelämäni sen tiedon kanssa, että jos olisin jäänyt, isäni ehkä eläisi?
Kun vaa'assa on oma onnellisuus ja toisen elämä, niin eipä ole onnellisuudella painoa. Sitäpaitsi, olisinko loppujen lopuksi sen onnellisempi, jos asuisin muualla? Jokatapauksessa miettisin isääni jatkuvasti ja syyllistäisin itseäni, vaikka järki sanoisi mitä.
kirjoitustesi perusteella siltä, että tarvitsisit ehdottomasti jonkun luotettavan aikuisen keskustelemaan tästä asiasta kanssasi.
Aina on vaihtoehtoja! Niitä ei välttämättä itse huomaa, kun asiat ovat menneet solmuun. Minusta tilanteesi on kohtuuttoman julma sinua kohtaan.
Sen takia olisi tärkeää, että voisit puhua jonkun aikuisen kanssa. Sinun on mietittävä tarkkaan, mistä olet vastuussa ja mistä et. Me, jotka luemme tekstejäsi, ymmärrämme helposti, että nyt menee pieleen. Sinä et ole vastuussa isäsi elämästä. Oikeastaan se on juuri toisinpäin. Isäsi on vastuussa omasta elämästään ja vielä (alaikäinen kun olet) sinunkin elämästäsi.
Koska olet tilanteen "keskellä" ja nuori ihminen, joka rakastaa pyyteettä isäänsä, niin sinusta voi tämä tuntua julmalta. Ja ikävä kyllä julmaahan se onkin. Mutta kokemus sanoo, että kenekään puolesta ei voi olla juomatta ja paraneminen lähtee siitä, että tunnustaa tilanteensa ja haluaa itse parantua.
Ajattelet vaikeita (oikeita) kysymyksiä. Juuri niihin kysymyksiin saisit ehkä jonkun opastuksella vastauksen ja voisit päättää sitten mitä teet. Ja voit elää loppuelämäsi sen kanssa. Voisitko harkita meneväsi esim. mielenterveystoimistoon juttelemaan?
Ajatus vieraalle ihmiselle puhumisesta tuntuu vähän vieraalta, mutta toisaalta, en pysty puhumaan tutuillekkaan.
Jotkut kaverit tietää meijän taustan, mutta ei siitä puhuta. Enkä halua valittaa ja surkutella omaa elämääni jatkuvasti. Ennen salailin asiaa, mutta nykyään en yksinkertaisesti jaksa, ja on ihan sama, jos jotkut tietää. On silti eriasia, jos joku tietää, että faija on alkoholisti, kun se, että ne tietää, millasta elämää mä elän kotona.
Joskus joku on kysynyt suoraan, että pärjäätkö sä tai tarviitko apua, niin kuulen vaan vastaavani, että juu pärjäänhän mä enkä mä mitään apua tartte, eihän tää nyt mitään oo, kaikki on ok.
Ei se muutu kamalaks, kun se juo.. Tai siis se on ihan suht ok sillonkin, periaattessa. Inhoon vaan nähdä sitä, kun se istuu tuoppi kädessä ja juo.
Mun pitäis kyllä puhua tästä jollekkin, ja purkaa tätä. En vaan osaa vieraalle, enkä kyllä tutuillekkaan. Oon jonkunverran puhunut mun tädin kanssa, (äitin pikkusisko), ja se kyllä tietää oikeestaan kaiken tästä tilanteesta. Nyt sillä on todettu masennus (ei ollut mun tietääkseni kovinkaan paha laatunen), tai se on oikeestaan jo parantumaan päin, mutta kuitenkin, en ole viittinyt sille mistään enää puhua, sillä on tarpeeks huolehdittavaa itestään ja vauvastaan.
Onko noi mielenterveystoimistot käytännössä mitä? Maksaako ne, ja miten sinne edes pääsee? Mitä sielä tehdään? Onko se niin, että mä vaan tilitän, ja joku kuuntelee kun selitän ongelmiani? Eikö siinä tule vähän outo olo? Kommentoiko se jotenkin psykologisesti vai sanooko se ihan konkreettisia asioita, mitä pitäs tehdä tai miten toimia?
En haluais, että faija sais tietää asiasta mitään, tai ylipäänsä, että kukaan sais tietää, paitsi se mun täti. Voiko sinne mennä ihan anonyyminä?
Mielenterveystoimiston palvelut ovat ilmaisia. Meillä sinne pääsee ainakin vain soittamalla ja kertomalla tiivistetysti tilannetta. Ei tarvitse kaikkea jaksaa selittää, mutta vähä, että tiedetään kenelle esim ohjataan eteenpäin.
Jos ei huvita puhua aluksi, niin voithan esim. tulostaa tuon kirjoittamasi viestin ja vaikka vastauksetkin. Ota ne mukaan näytille ja ole aluksi ihan hiljaa ja vastaa vaan kysymyksiin juuri niin kuin sinä tunnet sen mukavaksi.
Eihän nämä helppoja asioita ole puhua. Mutta jos on hyvä tuuri, saatat saada mahtavan tyypin auttamaan ongelmissasi ja huonon tuurin käydessä käyt ääneen läpi asioita ja ehkä kuitenkin tulee jotain työstettyä ja jäsenneltyä järkevästi asioita mielessään.
Omalla nimelläsi joudut ilmoittautumaan toimistoon, mutta toimiston KAIKKI työntekijät ovat vaitiolovelvollisia. Kukaan ei saa tietää siis asiasta ilman sinun lupaasi, ei edes isäsi tai äitisi.
Kannattaa ajatella niin, että mitä siinä loppujen lopuksi häviäisi, jos kokeilee. Voittaa voit tosi paljon. Tämä on minun mielipiteeni. Ja kannattaa muistaa, että ensimmäinen kerta on vaikeaa, mutta se helpottaa joka kerta enemmän - siis se puhuminen vieraalle. Suosittelen.
on tilanteesi! Ota kuitenkin itseäsi niskasta ja pyri muuttamaan muualle. Isäsi on saanut sinut vakuuttuneeksi, että hän tarvitsee sinua hengissäsäilymiseen. Se on törkeää kiristystä. Todennäköisesti hän roikkuu sinussa vielä senkin jälkeen kun olet 18v. Luuletko, että kotoa muuttaminen on muutaman vuoden jälkeen henkisesti helpompaa ja isäsi tilanne parantunut? Ei todella. Kaikki on silloin vieläkin kamalampaa ja kestää vuosia ennenkuin voit alkaa elää omaa elämääsi. "Alkoholistien aikuiset lapset" -yhdistystä ei olisi jos ongelmat automaattisesti poistuisivat iän myötä.
Tunnen työni puolesta ja muutenkin useita alkoholistiperheen lapsia. Heille yhteistä on kuitenkin se, etteivät he ole eläneet alkoholisoituneen vanhempansa kanssa kahdestaan! Mielestäni äitisi on myös aika saamaton, kun jättää lapsensa asumaan alkoholisoituneen isän kanssa. Siis nyt menet sosiaalivirastoon ja puhut tilanteestasi sosiaalityöntekijälle.Sinun pitää mahdollisimman pian päästä muuttamaan muualle sekä saada apua syyllisyydentunteisiisi ym. ym. Se, että asut muualla ja isäsi voi tulla sinua tapaamaan, auttaa häntäkin oikeasti paljon enemmän: Pullon kanssa tai humalassa et tietenkään häntä tapaa.
Minäpä taas olen ollut naimisissa nykyisen alkoholistin kanssa, eikä elämä todellakaan ollut herkkua!Avioliittomme aikana hän otti ensimmäisiä (epä)vakaita askelia kohti valitsemaansa tulevaisuutta eli viinaa.
Olen luonteeltani aika yksityinen ihminen, en juuri itselle tärkeistä tai aroista asioista puhu juuri kenellekään. Mutta avioeron tullessa kohdalle tarvitsin ehdottomasti keskusteluapua.
En mielestäni voinut puhua tutuille/sukulaisille, sillä pelkäsin heidän päästävän sammakoita suustaan lasteni kuullen, joten kävin perheneuvolassa puhumassa.
Alkuun oli sellainen tunne, että mitä enemmän p**kaa kaivaa sitä enemmän se lemuaa. Mutta ajan kanssa kun joutuu asioita selittämään ulkopuoliselle (joka ei tunne taustoja/ihmisiä), se selvästi avasi uusia tapoja ajatella asioista.
ja kun puhuu ulkopuoliselle ei hänellä ole mukanaan omia tunteita (ystävyyssuhteita tai sukulaisuussuhteita), joten hän voi olla objektiivisempi eikä sinun tarvitse pelätä tuottavasi puheillasi tälle henkilölle lisää tuskaa tai mielipahaa. Joten silloin voi kertoa kaikki avoimesti...
Koeta Kati ihmeessä käydä puhumassa asioista ja teetpä minkälaisen ratkaisun tahansa niin kaikkea hyvää ja jaksamisia sinulle! Tällä hetkellä kannat kyllä kohtuuttoman raskasta taakkaa!
itselläni on isä ollut alkoholisti n.13 vuotta ja viel hengiski.usein uhkaa itsensä tappaa jne.jos en mene käy tai jotain.rankkaa on ollut sen voin sanoa.hän on ollut hoidos jne mut ku aina se ratkeaa uudestaan.sillä kuitenki oli juoppo nainen joka siitä huolehti.mä asuin äitini luona mut aina viikonloput olin siel piikana.tiedän tunteet ku tuntuu et on vastuus eikä voi tehdä sitä pahinta eli lähteä.se on vaikeaa ja mahdottomuus huolehtija luonteelle mitä siis voit tehdä?jutella et se menis hoitoon,kerro et sä et halua hylätä sitä mut sunki täytyy elää omaa nuorta elämää.mä itse vuosi sit järjesti isälleni uuden asunnon ja sinne kaiken.(omia rahojani en käyttäny mut kuiten)hankin tavallaan sille uuden elämän ainekset mistä jatkaa.isälleni sanoin et tää on eka ja vika kerta ku teen niin.sano et haluat sen taas olevan onnellinen,vetoa tunteisiin.jos ei kuuntele unohda asia.hyväksy tosiasia et se on juoppo ja ala elään sitä mukaan.elä niin ku sitä ei olis.sano et rakastat ja välität sen takia juuri et häntä palvelekaan jotta hän näkisi itse ongelmansa.kokeile toimiiko.ymmärrän huolesi ja tuskasi itse olin 10v. ku aloin tuota raskasta taakkaa kantaa ja raskas se oli.mä itse kävin keskustelemas psykologin kans tilanteesta,se helpotti ja oli hyvä siitä et niillä on vaitiolovelvollisuus kukaan ei saa tietää edes sosku.ilmoittelehan miten jakselet,voimia kovasti!
Jos pystyisit lukemaan Tommy Helstenin kirjan Virtahepo olohuoneessa. Pystyisit jäsentämään asioita ja näkemään mikä on pielessä. Isäsi juominen jatkuu siitäkin huolimatta, vaikka pilaisit oman elämäsi. Vain isäsi voi lopettaa juomisen. Joskus konkreettinen rahattomuuskin voi raitistaa. Kaikkia hoitoja voi kokeilla on myllyhoitoa, krito-ryhmää, AA ja katkolle pääsee jne. Olisiko hänellä tahtoa raitistua ? Jos isäsi firma menee konkurssiin ja hän ei voi jakaa lehtiä, siivota tai muuta "helppoa" tai saa muuten töitä, niin aina voi hakea sairaseläkettä. Jaksamista ! Mun oma isä on myös al ja mun taktiikka on ollu ottaa etäisyyttä.
Jos lopettaa isänsä palvelemisen kun isäsi (viestiketjun aloittajan isä) on tuossa tilassa
hän voi tehdä vaikka mitä jos alat laiskottelemaan.Yritä hankkia apua puhelemitse tai
yritä kertoa ongelmastasi äidille.Jos äitisi välittää, hän tulee varmasti puhumaan isällesi.
Onko jotain uutta?
Mulla olis mahdollisuus muuttaa Helsinkiin (n.100km täältä) yhdelle mun sukulaiselle, mutta en ole vielä päättänyt, muutanko.
Kyseessä olis mun kummitäti ala-aste ikäiset lapset, poika ja tyttö. Tuun kyllä hyvin toimeen kaikkien niiden kanssa, ja tykkäänkin kovasti, mutta tässä pähkäilen jo edellisissä viesteissä esiintyneitä ongelmia.
En tiedä, kuinka helposti voin vaihdella lukiota, nyt olen menossa jo yhteen, mikä on siis täällä missä asun. Jos muuttaisin sinne, pääsisinkö takaisin, mikäli isäni muuttaisi tapansa, ottaisivatko ne mua enää siihen kouluun takasin? Eikä se nyt ole mikään isokaan ongelma, kyllä mulle koulu aina jostain järjestyy, keskiarvo on ihan ok.
Pitää nyt vaan päättää, että muutanko vai en. Ja kai mä pystyn muuttamaan vaikkapa puolen vuoden kuluttua, mikäli tilanne ei kotona helpota.
Minusta sinun kannattaisi muuttaa. Sen lisäksi sinun kannattaisi kuitenkin hankkia sitä "asiantuntijatahoa" puheseuraksi ja ajatustenkokoajaksi. Elämäsi on ollut tähän asti poikkeuksellisen rankka. Tarvitset jotain vain sinua varten. Esimerkiksi uuden koulun terkkari saattaisi olla hyvä kanava.
Itselläni on sellainen käsitys, että koulua voi vaihtaa aika vapaasti. Jossain on pääsykokeet, niin silloin ovat tarkempia. Uskon, että se on pienimpiä murheitasi.Suurempi murhe on, kuinka pystyt olemaan erossa isästäsi, josta kannat niin suurta huolta (liian suurta). Ainakin tätä asiaa sinun kannattaisi mennä puimaan jonkun ulkopuolisen kanssa.
Toivon, että pääset aloittamaan uuden elämän muualla. Huolehdi itsestäsi ja mieti tarkasti, millaisen suhteen SINÄ haluat isääsi. Jospa voisi mennä sinun ehdoillasi jonkun aikaa? Ja ennenkaikkea millaisen ELÄMÄN haluat. Mikä sinua kiinnostaa, mitä työtä haluat tehdä, mikä on tärkeää, mikä ei ole tärkeää...ammatti, perhe, sukulaiset, harrastukset,...??? Mitä SINÄ haluat?
Kaikkea hyvää toivotellen ja kirjoittelehan, mitä kuuluu. Seuraan palstaa uteliaana...
Koin itse saman tilanteen 13-vuotiaana. Tosin meidän äiti muutti toiseen maahan. Jaksoin 3 vuotta ja sitten otin härkää sarvista. Sanoin isälleni että muutan omilleni jos hän ei kunnostaudu. Muistan ikuisesti kuinka hän vain nauroi minulle päin naamaa, 16-vuotiasko omilleen? Varasin ajan sosiaalitoimistoon ja kerroin tilanteen. Otin riskin, jota en tuolloin ymmärtänytkään, nimittäin huostaanoton. Minut tavallaan otettiinkin huostaan, mutta minut sijoitettiin omaan asuntoon. Olinhan pitänyt jo kolmen vuoden ajan huolta taloudestamme, ruoanlaitosta pyykinpesuun ja raha-asioista koulunkäyntiini. Isäni kun oli saamaton näissä asioissa.
Aika oli rankkaa, vaikka minulla olikin oma tukihenkilö joka tarvittaessa olisi auttanut minua. Olin kuitenkin päättänyt selvitä omillani ja niin loppujen lopuksi selvisinkin. Isäni kuoli tapaturmaisesti (tosin alkoholin myötävaikutuksesta) hieman ennen kuin täytin 18, eikä hän koskaan nähnyt miten hienosti selvisin. Tällä hetkellä olen 25, korkeasti koulutettu ja vakituisessa työpaikassa. Bonuksena minulla on aivan ihana aviomies.
Kehotan Sinua oman hyvinvointisi vuoksi ajattelemaan vain itseäsi. Et voi pelastaa läheistä ihmistä, jos alkoholi sanelee hänen elämäänsä. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee sellainen päätös, minkä uskot takaavan Sinulle hyvän elämän. Se on vaikeaa, mutta se on pakko tehdä. Et voi jäädä isäsi luo vain siksi, ettei hän jäisi yksin. Pelasta itsesi jos rakastat häntä!
Oletko tehnyt mitään päätöksiä? Oletko löytänyt apua? Onko isäsi muutanut tapojaan?
Ole rohkea - se kannattaa.
Helsinkiin en muuta, mutta ajattelin hakea asuntoa kotipaikkakunnaltani.
Täytyy vain selvittää onko siihen mahdollisuutta taloudellisesti tai muutenkaan.
askeleelta oikeaan suuntaan.
Olisiko teilläpäin opiskelija-asuntolaa? Tai sitten on kunnalla tai kaupungilla (myös seurakunnalla)monesti vuokra-asuntoja hätätapauksia varten.
Toimeen vaan!