saman päivän bonga Mykkänen ja Saarikko

Anonyymi-ap

Keskustassa samana päivänä törmää kahteen kuuluisaan.
Entinen ministeri Saarikko työnsi lastenrattaita yhdessä toisen naisen kanssa ihan Rautatieaseman pääoven edessä mentäen sisälle.
Keskustelivat keskenään muina naisina ympäristöstä häiritsemättä.
Mielestäni kyse oli ministeristä toki tai oliko?


Tunteja myöhemmin puolustusvoimien vieressä kaupassa tapasin Kai Mykkäsen sillä seurauksin, että astuin vahingossa hänen takanaan kengälle. Pyysin äänekkäästi anteeksi miettimättä kenen päälle astuin. Mykkänen oli nimensä väärti aivan hiljaa. Katseli sivupeilistä vain nopeasti ympärilleen. Ehkä anteeksi sana rauhoitti hänet. En tiedä mitä ministeri voi ajatella kyseissä tilanteessa. Mykkänen osti pähkinäsekoituksen, pienen limpsan appelsiini limonaadia ja jotakin muuta pientä itsemaksuautomaatilla.


Tänään on päivä kun julkkikset tulevat ulos, mutta en tavoittele ketään ja pysyn nyt vähän heistä piilossa, aiheuttamatta päävaivaa itselleni mokomilla, koska itse en ole yhtään ministerin tasoa, vaikka he kulkevatkin ihan kadulla, missä muutkin.

2

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      pahointinko minä mieltäni siitä, että ministeri oli ihan hiljaa kun äänekäs anteeksi pyyntö ei ollu kanssa ihan omaa itseäni käyttäytymistä. Punnersin sanoja ulos, mutta Mykkänen ei kuullut.

      • Anonyymi

        onko ylpeyden aihetta kun 4 euron kroksi kenkäni kosketti kuinka kallista ministerin kantapäätä
        ehkä ainakin 100 euron kenkä, en usko, että maksoi alle 50 euroa
        kenkä oli ruskea pehmeä pintaista, jotakin nahkan ja mokan välillä
        takki/jakku oli tumman vihertävää kuin jossakin saksalais-englantilaisissa tyyleissä
        ei hattua, tummat tai tumman siniset housut, ellei farkut


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe