Oikeusministeri Meri

Anonyymi-ap

Selvityttää elokapina liikkeen lakkauttamisen.

Hyvä. Näin toimii vastuullinen ministeri, ei tyydy vain pyörittelemään peukaloita.

19

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kohta hallitus on lakkauttanut kansan.
      Pitäisikö peustaa yhdistys: Hallituksen ideologian uhrit ?

      • Käsittääkseni Suomessa on muutakin kansaa kuin laittomuuksia tekevä elokapina.
        Suurin osa kansasta noudattaa edelleenkin lakia.


      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Käsittääkseni Suomessa on muutakin kansaa kuin laittomuuksia tekevä elokapina.
        Suurin osa kansasta noudattaa edelleenkin lakia.

        Yleinen lainkuuliaisuus on laskenut sitä mukaa kun poliisin ikärakenne on muuttunut. Kukaan ei enää valvo eikä puutu jämäkästi mihinkään, vaikka kansakunnan rakenne tätä vaatisi. Poliisin sisäisestä ohjeistuksesta en tiedä, mutta leikkimiseltä vaikuttaa ainakin järjestyksen, liikenteen ja rikollisuuden sektoreilla. Ihmetellä täytyy miksi poliisi tuhlaa kallista aikaa tiellä istuskelevien kanniskeluun, kun vesitykillä asia hoituisi nopeasti pienin kustannuksin. Tällaisten nk. mielenosoitusten kautta sidotaan poliisin resursseja pois oikeista töistä. Mielipiteen ilmaisuun liittyvä lainsäädäntö vaatisi pikaisen muutoksen, jossa mielenosoituksille määrättäisiin myös vakituinen aidattu alue.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yleinen lainkuuliaisuus on laskenut sitä mukaa kun poliisin ikärakenne on muuttunut. Kukaan ei enää valvo eikä puutu jämäkästi mihinkään, vaikka kansakunnan rakenne tätä vaatisi. Poliisin sisäisestä ohjeistuksesta en tiedä, mutta leikkimiseltä vaikuttaa ainakin järjestyksen, liikenteen ja rikollisuuden sektoreilla. Ihmetellä täytyy miksi poliisi tuhlaa kallista aikaa tiellä istuskelevien kanniskeluun, kun vesitykillä asia hoituisi nopeasti pienin kustannuksin. Tällaisten nk. mielenosoitusten kautta sidotaan poliisin resursseja pois oikeista töistä. Mielipiteen ilmaisuun liittyvä lainsäädäntö vaatisi pikaisen muutoksen, jossa mielenosoituksille määrättäisiin myös vakituinen aidattu alue.

        Minullakin se lainkuuliaisuus lipsahtaa siinä, että kävelen päin punaisia, jos ei ole mitään liikennettä eikä lapsia näköpiirissä.
        Kesällä seisoin uskollisesti kerran odottamassa valojen vaihtumista 2v lapsenlapseni kanssa, kun joku mies meinasi lähteä ylittämään katua. Poika hihkaisi: "Hei mies! NEJ!" ja osoitti punaista liikennevaloa. Kyllä se mies hoksasi meinanneensa olla huonona esimerkkinä lapselle, hyppäsi takaisin ja kiitteli poikaa.


    • Anonyymi

      Skip the Cow !

    • Anonyymi

      Meri on taas persu huumorimielellä.

    • Elokapinalliset pohjimmiltaan ajavat hirveän hyvää asiaa, elokapinallisiset ei ole terroristeja, tarvitaan viranomaisten taholta vahvat pelisäännöt mielenosoittamiseen.
      Tuntuisi hassulta vanhukset kävisivät istumaan mannerheinin tielle, lapsia on siedetty vähän liikaa.

      • Minkä pelisääntöjen perään sinä huutelet.
        Sama laki se on niillä kuin toisillakin ja sen rikkomisesta viranomaiset vievät heidät putkaan.
        Rangaistus saisi olla tosin kovempi.


      • Anonyymi

        ''Tuntuisi hassulta vanhukset kävisivät istumaan mannerheinin tielle,....''

        Kaikki stadin brankkarit ym. olisi nostamassa vanhuksia jaloilleen:))


      • Tellukka kirjoitti:

        Minkä pelisääntöjen perään sinä huutelet.
        Sama laki se on niillä kuin toisillakin ja sen rikkomisesta viranomaiset vievät heidät putkaan.
        Rangaistus saisi olla tosin kovempi.

        Sinulleko minun pitäisi kertoa pelisäännöt, en puolusta elokapinallisten haitallisia tekoja.
        Ankarat pelisäännöt käyttöön myös persuille, persuista tuhat kertaa enemmän haittaa kuin lapsi elokapinallisista.


      • Pertikki kirjoitti:

        Sinulleko minun pitäisi kertoa pelisäännöt, en puolusta elokapinallisten haitallisia tekoja.
        Ankarat pelisäännöt käyttöön myös persuille, persuista tuhat kertaa enemmän haittaa kuin lapsi elokapinallisista.

        Mielellään vaikka minulle.
        Ei ole ensimmäinen kerta kun kyselet pelisääntöjen perään elokapinallisille.
        Tottahan tuo kiinnostaa, että minkälaisia pelisääntöjä haluaisit erikseen niille Suomen lain lisäksi.


    • Anonyymi

      Näin toimii populistiministeri.

      Jos Elokapina lakkautetaan, perustetaan uusi ryhmä uudella nimellä.

      • Anonyymi

        Se on hyvä, jos perustetaan uusi ryhmä. Hallitushan on Trumpin kanssa samaa mieltä:
        "Ilmasto on pilannut itse itsensä"


    • Anonyymi

      Nyt ovat Suomen asiat hyvissä käsissä, kiitos äänestäjien.

      • Anonyymi

        Tuskinpa parempi voisi olla :)))))))


    • Anonyymi

      Miten jokin liike lakkautetaan? Kutsuvat itseään vain joksikin muuksi, eli muuttavat vain nimeä tai sen muotoa jollain tapaa ja homma jatkuu. Liike kun ei ole mikään rekisteröity yhdistys tai järjestö.

    • Anonyymi

      Lisää hyviä uutisia, perussuomalaiset ovat supistamassa islamilaisia turvapaikanhakijoita.
      On nähty, ovat sopeutumatonta porukkaa ja ongelmien suurtuottajia. (Poliisi ja sossu)

    • Anonyymi

      Meren kannattaisi laukkauttaa itsensä ja PS.

      Perussuomalaisten jarrutuskeskustelu EU:n elpymispaketista maksoi 77 800 euroa
      kansalaisille. Pääasiassa Tynkkynen jauhoi 2021 kallista maratonpuhetta,
      joka oli silkkaa soopaa á la PS

    • Anonyymi

      Sebu on isolla areenalla vaikuttamassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe