Kirjallisuuden Nobelin on voittanut Han Kang

Anonyymi-ap

26

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Han Kang on kirjoittanut useita romaaneja, joista on suomennettu Vegetaristi, Valkoinen kirja ja Älä jätä hyvästejä. Gummerus on kustantanut kirjat. Menestysromaani Vegetaristin on suomentanut Sari Karhulahti. Vegetaristi käsittelee pakkomielteitä ja naisen oikeutta omaan ruumiiseensa.

      Romaanin päähenkilö lopettaa lihansyönnin ja päätös järisyttää hänen avioliittoaan ja elämäänsä. Hän on ensimmäinen eteläkorealainen kirjallisuuden nobelisti.

      Vuonna 1970 syntynyt Han Kang aloitti uransa runoilijana.

      • Anonyymi

        Hön on nostanut esille naisen aseman ja väkivallan teoksissaan ja ihmisten kärsimykset mahdin alla .hyvä kun sai kannustusta. Jopa konservatiivinen hallituskin oli ollut mielissään . Nyt hön haluaa aloittaa kirjoittelemaan hyvistä asioista eikä enää niistää surullisia.


    • Anonyymi

      Hyviä kirjoja on maailma täynnä. Kaikkia ei ehdi ahmia.
      Luen parast'aikaa Eevan Kilven "Tähdet ovat alkaneet ilmestyä".
      Se on kooste Sinisestä, Punaisesta ja Valkoisesta muistikirjasta.
      Kyllä koskettaa lukea vanhuudesta, yksinäisyydestä ja ikävöinnistä.
      Eeva Kilpi osaa kirjoittaa niin hyvin ja universaalisesti.
      Jokainen hänen ajatuksensa tuntuu omalta.

      Kirja on täynnä koskettavia ajatuksia.
      Laitan vain yhden lyhyen esimerkiksi.

      9.7.2002 hän kirjoittaa
      "Ei olisi arvannut, että kaiken jo kestetyn jälkeen
      tulee kestettäväksi vielä yksinäinen vanhuus".

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Eeva Kilpi on nyt 96 vuotias.

    • Anonyymi

      Eeva Kilpi on rakas kirjailija minullekin. Hän kuvaa ikäistensä tuntoja
      osuvasti. Minulle on jostain kirjasta jäänyt mieleen hän ajatuksensa
      vanhuuden turvattomuudesta:
      "Turvaa ei ole. Ainoa turva on kestää".
      Onko tämä mainitsemasi kootut päiväkirjat äskettäin ilmestynyt ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kirja vain 7 euroa, tulee postiluukusta edullisella maksulla. Taidan tilata.
        Kirjastoissa on jo ehkä satojen jono.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirja vain 7 euroa, tulee postiluukusta edullisella maksulla. Taidan tilata.
        Kirjastoissa on jo ehkä satojen jono.

        Eiköhän tuon vielä ehdi lukea.


    • Anonyymi

      Vähän kaukaiselta tuntuu tämä Etelä-Korea. Jotenkin lukee mieluummin jotain
      tutumpaa, vaikka ihmiset ovet ihmisiä joka paikassa tunteittensa ja elämänsä
      kanssa. Mitkä mahtoivat olla perusteet tälle Nobel-kirjailijavalinnalle ?

    • "Hänen intensiivisestä runollisesta proosastaan, joka kohtaa historian traumat ja paljastaa ihmisen haavoittuvuuden."

      Ruotsin Akatemian perustelu

      • Anonyymi

        Voisi olla mielenkiintoinen "tuttavuus". Historian traumat ja ihmisten haavoittuvuus
        ovat universaali asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi olla mielenkiintoinen "tuttavuus". Historian traumat ja ihmisten haavoittuvuus
        ovat universaali asia.

        Miksi aina noita traumoja ja sotia? Elämässä on paljon hyvää jakaunista!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi aina noita traumoja ja sotia? Elämässä on paljon hyvää jakaunista!!

        Jatka ihan rauhassa Reginoitten ja Sydänsarjojen lukemista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatka ihan rauhassa Reginoitten ja Sydänsarjojen lukemista.

        En ole koskaan niitä lukenut, mutta sinulle näyttää olevan tuttuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi aina noita traumoja ja sotia? Elämässä on paljon hyvää jakaunista!!

        Niinhän se on että ihminen jolla ei ole ollut erikoisia traumoja elämässään ei halua niistä edes lukea mutta on aina muistettava että ne traumat ovat ihmisen kokemia asioita , siis karua todellisuutta. Joten joku vaan kevyesti pyytää hyviä asioita , niin niitäkin on varmaan kirjastossa. Hyvähän se on että jälkipolvi saa tietää ettei elämä joka puolella ole samaa kun mitä heillä on .
        Onhan Suomenkin sodasta kirjoitettu asioita , koska siitä saavat uudet sukupolvet tietoa miten esi isien elämä on ollut .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole koskaan niitä lukenut, mutta sinulle näyttää olevan tuttuja.

        Tuttuja ovat. Luin niitä joskus 10-12 vuotiaana. En tarkkaan muista ikää.
        Ne olivat halpoja ja niitä sai ostaa lähimmältä kioskilta.


    • Anonyymi

      Eeva Kilven kirjoittaminen on niin hyvää. Toisin sanoen hänen ajattelunsa.
      Kirjoituksissa on lisäksi pieniä ilon pippureita, sanoja, jotka on jo "unohtanut",
      kun eläminen on muuttanut muotoaan.
      Ilahduin muun muassa sanoista pusikko ja heinikko sekä sanasta
      renkutus. Pieniä muistutuksia menneestä maailmasta.
      Nykyisin on ulkomaalaisen kuuloiset sanat muotia.
      "Maatiaissuomi" ei ole muotia.

    • Anonyymi

      Muutamalla sanalla tulee mieleen kokonainen aikakausi,
      "hain hinkillisen vettä kaivosta" tai yhdellä sanalla "hellapuut".

    • Anonyymi

      Vuonna 2019 91-vuo­tias Eeva Kilpi sanoo, että rakkaus puo­li­soon
      Mikko Kilpeen oli avain kir­jai­li­jan uralle.

      • Anonyymi

        Uutinen 24.9.1991
        "Tuotteliaana suomentajana ja pitkäaikaisena WSOY:n kustannustoimittajana tunnettu runoilija, filosofian maisteri Mikko Kilpi kuoli 6. syyskuuta Heinolassa. Hän oli syntynyt 7. marraskuuta 1928 Sippolassa.

        Mikko Kilpi sai kirjallisuuden ja taidehistorian opintonsa päätökseen 1952. Samana vuonna hän julkaisi esikoisrunokokoelmansa Askeleita ja hänet nimitettiin WSOY:n kotimaisesta kirjallisuudesta vastaavaksi kustannustoimittajaksi."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutinen 24.9.1991
        "Tuotteliaana suomentajana ja pitkäaikaisena WSOY:n kustannustoimittajana tunnettu runoilija, filosofian maisteri Mikko Kilpi kuoli 6. syyskuuta Heinolassa. Hän oli syntynyt 7. marraskuuta 1928 Sippolassa.

        Mikko Kilpi sai kirjallisuuden ja taidehistorian opintonsa päätökseen 1952. Samana vuonna hän julkaisi esikoisrunokokoelmansa Askeleita ja hänet nimitettiin WSOY:n kotimaisesta kirjallisuudesta vastaavaksi kustannustoimittajaksi."

        Karjalan evakko Eeva Kilpi "Olen ylpeä, että olen kaikesta selvinnyt"

        https://www.apu.fi/artikkelit/eeva-kilpi-olen-ylpea-sita-etta-olen-kaikesta-selvinnyt


      • Anonyymi

        Mikko Kilpi ja Eeva olivat naimisissa 1949-1966.
        Mikko kilpi kuoli 1991.
        Olikohan Eeva Kilpi uudestaan naimisissa ja miksi he erosivat ?
        Olisi mukava tietää, vaikkei asia minulle kuulukaan.
        Sai kuvan, että sopivat toisilleen ja elivät onnellisina yhdessä.


      • Anonyymi

        Kirjastosta tilasin, vaikka tässä on muu lähettäjä.
        Kirjastossa oli melkein 1000 lukijan jono.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe