Tulipa selväksi taas kerran (A-Talkissa) , että hallitus ei ole saanut mitään aikaan

Anonyymi-ap

ja "Ruotsin työmarkkinamalli", mitä hallitus tarjoilee suomalaisille
ei ole sama kuin Ruotsissa. Hallitus on jättänyt Ruotsin mallista
puolet pois, sen puolen mitkä ovat työntekijän oikeudet.
Ruotsissa työmarkkinoita ei määrätä laeilla.

Kun persuhallitus ei tahdo saada EK:n tahtoa sanelemalla läpi, se laatii lakeja
työmarkkinaneuvottelujen osapuolien käsien sitomiseksi.
Hallituksen ei kuulu sekaantua työmarkkina-asioihin.
Niistä neuvottelevat työnantajan ja työntekijöitten edustajat.

Hallitus ei ole työmarkkinaosapuoli ollenkaan, mutta nyt se toimii
EK:na, työnantajan roolissa.

Huvittaa se, että hallitus on säätänyt monia työntekijän asemaa
heikentäviä lakeja ja perään selittää - niinkuin tänäänkin -
että "eivät ne vaikuta mihinkään".
Miksiköhän hallitus niitä lakeja on sitten säätänyt ?

Oli ilo nähdä, kun hallituksen herrat jäivät altavastaajiksi
oppositiolle.
Hallitus ei ole kertakaikkiaan saanut mitään aikaan.
Suuria puheita kyllä riittää kasvusta, jolle hallitus ei ole tehnyt
yhtään mitään, vaikka Rydman yrittikin uskotella, että mikään
hallitus ei ole koskaan tehnyt näin paljon kasvun eteen.
Ei ollut uskoa korviaan, että on pokkaa valehdella kaikille päin naamaa TV:ssä.

21

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsin mallista on tosiaan poimittu rusinat sieltä täältä ja jätetty ne työntekijöiden oikeuksia koskevat huomioimatta.

      Kokoomus on tuhoamassa Suomalaiset työmarkkinat. Tulevaisuus näyttää hyvin synkältä ihan kaikille.

    • Anonyymi

      Kuinka kauan hallitus aikoo vedota "suhdanteisiin" ?
      Suhdanteet on suunnilleen samat EU:ssa,
      mutta Suomella menee kaikkein heikoiten EU-maista.
      Hallituksen kaikki vaalilupaukset ovat pettäneet.
      Sitä eivät Marttinen (tuleva Satonen ?) ja Rydman kyenneet kiistämään.

      • Anonyymi

        Kun nyt myrsky,,siitä se johtuu


      • Anonyymi

        pskanaloittajalle ei näytä mikään tulleen selväksi vaikka kirjoittaa näin otsikossa


    • Anonyymi

      Joko tuli 200 viestii täyteen tälle päivälle demu trolli?

    • Satosen mieltä on hyvin vaikea muuttaa. Rydman yrittää esittää tärkeää, nilkki ei hävettänyt yhtään siirtyä kokoomuksesta uusnatseihin, heil.

    • Anonyymi

      Kyllähän vasemmisto on saanut aikaan paljon..TUHOA!!

    • Anonyymi

      Onneksi nykyhallitus ei toivon mukaan ole enää kauaa "edistämässä" meidän hyvinvointiamme, kunhan muistamme seuraavissa vaaleissa äänestää viisaammin. Seuraavalla hallituksella on mahdollisuus ja valta kumota nykyisen hallituksen päättömät ja sortavat lait, kaikki riippuu meistä äänestäjistä.

      • Anonyymi

        Tämä hallituksen hillitön into "edistää" meidän ja tulevien sukupolvien hyvinvointia saisi
        loppua nyt heti eikä se olisi koskaan saanut alkaakaan. Ei tätä kukaan kestä.
        Käy kuin mustalaisen hevoselle.

        Vähintään odottaa hallitukselta selkosuomella selitystä miten hyvinvointi turvataan
        samalla kun tuhotaan se ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallituksen hillitön into "edistää" meidän ja tulevien sukupolvien hyvinvointia saisi
        loppua nyt heti eikä se olisi koskaan saanut alkaakaan. Ei tätä kukaan kestä.
        Käy kuin mustalaisen hevoselle.

        Vähintään odottaa hallitukselta selkosuomella selitystä miten hyvinvointi turvataan
        samalla kun tuhotaan se ?

        Miten tällä hirveällä menolla varmistetaan "lastenlapsillemmekin hyvinvointivaltio"
        niinkuin Orpo kuvailee ?
        Persuhallitus jää historiaan varoittavana esimerkkinä miten "tulevat sukupolvet"
        nääntyivät Purran tekemien holtittomien velkojen alle, joista ei pääse eroon
        ainakaan sataan vuoteen, kun väestökin pienenee.


    • Anonyymi

      ylen ajan kohtaiset ohjelmat ovat laiskojen toimittajien molotusta ja osaamatonta
      jaaritusta en juuri ole viime vuosina katsonut

    • Anonyymi

      mulkku Kuinka kauan hallitus aikoo vedota "suhdanteisiin" ?
      Suhdanteet on suunnilleen samat EU:ssa,

      USAn inflaatioluvut tulevat huomenna
      ne vaikuttavat suomen talouteen enemmän kuin pskanpuhuja Lindtmanin
      saarnat jossain a-talkissa

      ja ehdottomasti enemmän kuin jonkun marinin preseenäyttö ulkomailla

    • Anonyymi

      täytyy olla pikkuisen apu koulu lainen jos seuraa ylen a-talkkia ja l indtmania
      lässuttämässä ja viitsii tuotapskaa kommentoida

      • Anonyymi

        No niin näytät olevan , näkyy tekstistä


      • Anonyymi

        Ruotsin malli on aivan sama periaatteeltaan kuin se jota täällä nyt joudutaan pakolla ajamaan. Suomen hallitukset ovat olleet 20 vuotta sak-vetoisia. Siksi täällä ei ole kyetty tekemään aikaisemmin välttämättömiä muutoksia. Kurjaa, että maailman laskusuhdanne osui tähän samaan kohtaan. Muistakaa, että kaikissa Suomen kunnissa on nämä vuodet ollut demari, kepu ja kokoomus päättäjät, eli tämä porukka, joka nyt vastustaa kokoomusta lukuunottamatta ”palkkakuoppafilosofiaan” vedoten vientivetoista mallia olisi pystynyt nostamaan palkkoja noina vuosina, vaan eivätpä nostaneet. Ei ole demareiden ja kepun toimistoillakaan maksettu kovia palkkoja. Miksi?


    • Anonyymi

      sak:n älykääpiöiden lakot eivät tuottaneet heille mitään keväällä 2024 ja
      metsäteollisuus katoaa Suomesta teki sak mitä tahansa oli lakossa
      tai ei
      koska edes bulkkiteollisuus ei kannata ansiosidonnaisella lorviivien kanssa edetessä

      • Lakot sai aikaan hallitus pakko lakeja luomalla, samaa tapaista yrittää nytkin eikä lakoista ollut kauheaa vahinkoa, tilaukset myöhästeli.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Lakot sai aikaan hallitus pakko lakeja luomalla, samaa tapaista yrittää nytkin eikä lakoista ollut kauheaa vahinkoa, tilaukset myöhästeli.

        Nyt saa lakkoilla enää joka toinen päivä. Hallitushan laati lain, että vain yhden
        päivän kerrallaan saa lakkoilla.


    • Anonyymi

      Köyhdytetyt, valmistautukaa kerjuulle niinkuin Balkanin romanit
      eri EU-maihin !

      Hallitus tekee Suomesta mini-Monacoa, jossa saa asua vain rikkaat.

    • Anonyymi

      Yleislakko toivottavasti tulee. Ei tätä meidän hyvinvoinnin "edistämistä"
      kestä terveys.

    • Anonyymi

      Hallitus ja muut äveriäät unohtavat sen, että he tarvitsevat tavallista
      kansaa säilyttääkseen asemansa.
      Kansa voi kyllästyä tähän ylimieliseen ja mielivaltaiseen kukkoiluun.
      Yleislakko ei yllättäisi, kun työehtosopimusneuvottelut jäävät jumiin.
      Entäs sitten persuhallitus ? Mikä eteen ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe