kaivatullesi juuri nyt?
Mitä haluaisit sanoa
Anonyymi-ap
68610331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 686
Vanhimmat
Miksi et tullut silloin?
En ymmärrä krytistä kirjoittelua enkä kuvavihjeitä.
Miehelle.
Liikaa kännisä.
Sininen auttaa 🔵🤩🤩
Lukea osaat kuitenkin?
Mitä tarkoitat???
Auttaako sininen, ja millä lailla? -sininen nainen
Nuku rakas siin vieres nyt hyvin!
Ei välttämättä sininen tee muuta kuin sotkee pakin, naisena esiintyvä setämies
Romanit on ns siniverisiä!
Pysäytin tämän asian etenemisen jo alkumetreillä.
Vaikka en edes ehtinyt sinuun tutustua niin silti olet yksi upeimmista naisista mitä olen tavannut.
Mikä tekee hänestä upean?
Tarkkaileva, tutkii/tunnustelee, itsepäinen, näyttää aidosti kiinnostuksen ja osaa myös tarvittaessa heittää ns. Off moodin päälle.
Ulkonäöltä aika normaali mutta omaa piirteitä mikä tekee hänestä hyvin omanlaisensa.
Parempi kysymys olisi ollut "miksi pysäytit etenemisen alkumetreillä?"
Pysäytit? Kertomalla, ettei kiinnosta? Palstallako kerroit, kun täällä edelleen joudut toistamaan?
Kuuleppas seniorita. Se ei ole sinun asia miten minä toimin tai teen.
Hyvää lauantaita.
Mitkä nämä piirteet on?
Kuvaus kuulostaapi tutulta.
Miksi avaudut täällä pysäytyksistäsi? Kaipaatko huomiota?
Eli et ole kertonut, Kannattaa aina kertoa ellei ole kiinnostunut toisesta, näin molemmat pääsee helpommalla.
Toivon ettei nähdä ikinä.
Kannattaa kertoa heti jos on kiinnostunut toisesta myös.Se on helpompi sit unohtaa uus ihastus.
Ei jää roikkuun.Kumpikin voittaa.
Kuin ”mullikkaa” kuvailisit markkinoilla hehe
Sinulla on mies taas jokin sisäinen ristiriita itsesi kanssa, outoo
Naiselleni..ihan hiton kova ikävä sua🥺❤️🥺❤️🥺
Ja I love you❤️❤️❤️
Miksi kyselet tyhmiä?
Miksi se nainen haluaisi minun sanovan hänelle mitään? Ei halua eikä ole koskaan halunnut. Turhaa kuvittelen mitään.
Jupu, mä tykkään susta ihan hirveästi. Haluisin vaan halata sua.
No niin mäkin susta. Halaisin ja kuiskailisin sul asioita nyt, jos pystysin.
Voi ihana.. pystyt siihenkin vielä ja siitä haaveilen.
Mulla on niin kova ikävä sua ja mietin miksi olen tällainen pelkuri. Haluan jutella niin paljon kaikesta.. unohda noi alemmat jutut, uskon että olet hän. Mun vika koska en uskalla.. olet silti jotain niin erityistä. Kerään rohkeutta, usko se.
En yhtään mitään. Jos kohdataan joskus , niin en todellakaan kiinnitä edes huomiota.
Tais jotain jäädä hampaankoloon sulla kuitenkin kun kiukuttelet täällä...tai äijä lähtee kävelemään kun oot tuittupäinen🤔
`` We` ll meet again, don`t no where...``
Mä tykkään sinusta paljon ja pysyn lojaalina enkä lataa tindereitä ym vaikka toki voisin niin tehdä. Oon aattelu et lähestyisin sua vielä tän vuoden puolella, jos sä et sitä tee. Mul on mutu et oot tääl ja ikävöit mua…mm. Toivon niin paljon etten oo väärässä nyt.Kerään rohkeutta nyt ite ja muutenki haluun et ajatukset on hyvin selkeet sitte. Meil ois mahollisuus nähäkki itseasiassa ku oon tulos tutuille huudeille joksikin aikaa tässä kuussa. Saapi nähä uskallanko vielä sillon tehä mitää.
Naiselle? kirjain?
Huudeilla on hyvä olla oikeeseen aikaan😂
Eräälle meni. En sano mitää muut. Oon niin nilkki.
Sitä odotellessa
väärä taimi ollu ain. kelasin kerranki tehä järki päätöksiä. kyse mun loppuelämäst yhenkään aasin kanssa mä en tule sitä viettämään.
Häh
Menehän nyt
Jaa oleks sää sitten peruna
Vastaan kuin eräälle.Olen Aseksuaali.
Ohi!
Olisitpa hän ja siis todellakin toivon näkemistä kun ei tää ikävä lopu ikinä
Sun äitisikö pitäisi hänestä?
Iltaa.
Mulle tuli siitä niin lämmin hyvä olo oot ihana. Sitten alkoi itkettää miksi tää meni näin.
Mene eteenpäin vaan
Menkää molemmat itkuiitat, sekä alkup. gubbe että sen teksteihin psyykkaavia kirjoittava
Eteenpäin 😳😂 Enköhän mä oo mennytkin. Vai mitä oikein kuvittelet? Se että puran täällä tuntemuksia ei vaadi keneltäkään mitään. Mitä jos lakkaisit tylyttämästä täällä ihmisiä.
Ikävä sua -Veera
Uusimaa ???!?
Hän on sielt juu
Ei ollutkaan kaivattua, vain vuoronsa tyhjiin ilamoitavia hutsuja, siinä on homma, myös komma.
Hyvästi.
Ikuisuudesta, ikuisuuteennnnn.fi
https://m.youtube.com/watch?v=Eli8ZzFUozg
Öitä rakas teeteeni. 🥰🥰🥰
Sulla oli jotain muuta....
https://m.youtube.com/watch?v=LEdueySSo5o
Missä olet sinä ihana lyhyt tummatukkainen tai ristiverinen vanhempi mies. Sinua etsii vanhempi nainen elämäänsä sulostuttamaan ja yhteisiin hyviin hetkiin. Haluan rakastua ja rakastaa!
Mistä päin tuo huhuilu kuuluu?
Hyvää yötä rakas mies, olet mun sydämessä ja odotan näkemistä.
Maanantainako nähdään?
Joo
Öitä ihana. Tykkään kovin. Nuku hyvin.
Ei ole mitään sanottavaa.
En oikein tiedä miten päästäisi tilanteeseen jossa vain olisi mies ja nainen, mutta jotenkin sen hetken pystyn kuvittelemaan ja tykkää ajatuksesta.
Loit meille maailman, jonne jään itsekseni. Niinkö?
Tämä sinulle jonka grillistä loppui hiilet.🥺
Hyvää yötä.
laitetaa ne hiillokset tulille… Vanhemmalle miehelle
Jätä se mies rauhaan gubbe!
Trollaat mies vaikka itseäsi näköjään, jos muu ei huomion saamiseksi auta ja erään jälkeenjääneen viimeiseksi oljenkorreksi
Kerroppa oleggi, missä ne loppui?
Miksi juuri nyt? Miksei eilen, 10 vuotta sitten tai 2 vuoden päästä? Aikasyrjintää sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät elä tässä hetkessä.
Rakastan sinua. En voi sille mitään, ajattelen sinua koko ajan.
Harmittaa etten tullut nähdessä lähemmäksi sinua.
Milloin ?
Silloin kun siinä oli muutama muu ja palasin asiaan. En kiertele.
Lauantaina päivällä.
-mies sivusta
Niin, jos lähellä on muitakin, silloin tilanne sekoittaa mieltä, mutta oikeasti pitäisi olla vain rohkeampi.
Aina voi olla rohkeampi. Taisi siinä tulla myös epävarmuus hänestä. Enkä pidä sellaisista tilanteista joissa muut häiritsevät keskittymistä ihmiseen.
Oletko itse rohkea?
Voisin olla rohkea jos ei olisi liikaa häiriötekijöitä. Ajatellaan vaikka tutustumisyritystä vaikka jossain pubissa. Alun perinkin on paljon ihmisiä, jotka häiritsevät keskittymistä. No ihmisiä tulee lisää, melu lisääntyy, keskittymiskyky ja aivot menevät yhdeksi muusiksi, tilannetta ei paranna nautittu iloliemi.
Se on aviorikos! Inhottavaa! Mitä sinä gubbe olet siltä mieheltä vailla, kiusaatko hänen vaimoaan? Siinä erehdyt, en tule teidän väliin, jos näi o! Mut vastaat sit teoistas, jos se mies ei sua halua, olet kiusannut aika rankasti jo pitkän aikaa!
Näinsanoo korppi, joka on päästään sekasi!
Korppi ei puhu sie .....
Mitä kuuluu sinulle näin monen vuoden jälkeen Muistatko viel.
Muistan kyllä. Jostain syystä olet pyörinyt mielessä.
Jokos aamupuuro on syöty?
Kaipaat siis ja siksi kiusaat??? Selvästi koska vastasit tähän!!
Voisin aloittaa sanomalla hänen nimensä ensimmäistä kertaa ääneen.
Koska väärinkäsitysten vyyhti on niin solmussa, en tietäisi mistä aloittaa. Pitäis kai keksiä sellain millä kuittaa ne kaikki?
En ollut varma tunnistinko oikein. Kun tunnistin, en luottanut suhun, koska et sanonut ...
Joo, tää koko palsta on yhtä väärinkäsitystä... Haluaisin selvittää asiat. Milloin näit hänet?
Pitäisikin pyrkiä sanomaan asioita ääneen mielummin suoraan kun epäsuora kerronta voidaan tulkita heti kättelyssä väärin.
Sinä et enää aio ottaa yhteyttä, niinkö?
Miksi se on kirjoitettu niin kuin minä olisin sen kirjoittanut 😂 sori sivusta
Palstaviestit eivät tule läpi nyt? Toivon, että et luule, että ikinä häiritsit. Olisin toivonut ihan muuta välillemme.
Itsekin luulin eilen noin. Ajattelin, että olen persona non grata.
sivusta 😅
Kenelle? Voitko laittaa tunnisteen? 😔
Keneltä kysyt?
Naiselta, joka tänään lähti kun minä tulin.
Laskitko sisälle?
Jaha jollain jatkuu tämä virtuaalipetting
Huomenta hänelle.
Huomenta hänelle J-naiselle. Oot ihana ♥️
En ole J. Huomenta vain kaikille.
Täällä on tämä hauras yhteys. Sitä mietin eilen. Oikeastaan toivoin, että muutos palstalla olisi ollut pysyvä. Olisin joutunut kohtaamaan itseni. Toivottavasti muutos tulisi ja anonyymi kommentointi loppuisi.
Samaa toivoin eilen minäkin. Ja pohdin, loisinko siinä tapauksessa nimimerkin tänne vai en.
Niin minäkin pohdin, että tekisinkö niin.
Se karsisi ison osan kirjoittajista pois, antaisi kirjoittajille toivoin mukaan mahdollisuuden piilottaa tietyt nimimerkit pois näkyviltä postauksissa ettei esim. mieheksiluulijaa tarvitse lukea ollenkaan, ja selkiyttäisi moderaattoreiden työtä trollien bannaamisessa.
Kaikki hyviä asioita.
Sivusta
Joko olet palstasetä ihan adressia kaavaillu?
Otahan yhteyttä minuun
Ota ite!
Tietäisinpä jos tää on häneltä.. soitan vaikka yöllä.
Laita vaikka jostain mitätömästä asiasta viesti tai sp, kiin tiedän että haluat yhteydenottoa. -ylempi kommentoija
Rakastan sinua. Kivaa päivää.
Pehmeä ääni
Kenen?
Kenen?
Voi kun sä olisit totta! sä näit mut, mutta ei voi mitään jos menetit mielenkiinnon. Olen tietoinen riskistä.
Nainen toisaalla.
"En malta odottaa, että näen sinut taas."
https://youtu.be/Uzen-UG7xXI
.
Sinä joka tänään lähdit kun minä tulin, voimmeko nähdä ja jutella?
Apua, jos tää olis mulle
Mistä tulit?❤️
Kenelle?
Jep, eihän sulta voi rehellisyyttä odottaa. Mitä ees kuvittelin.
Would you come a little closer, closer..
Kuuntele tarkkaan ;)
Sinne kuulut minne olet mennyt eli helvettiin. Viina trokari. Kuinka monta kertaa olet yrittänyt tappaa viinalla vaan et ole jäänyt kiinni.. Niin teit minullekin viime kerralla. Sylkäisi raaat viinat pois. Olen joskus maistellut alkoholia. Oliko se pirtua Venäjältä. Niinkö isäsi tappoi veljensä kun isäsi veli meinasi vaihtaa itselleen pojan sinusta. Sinusta olisi tullut hyvä apumies rakennukselle. Niin se viina on virrannut rakkaassa kotimaassamme Suomessa. Vuosikymmeniä. Niin ne munuaiset vaurioituu ei ainoastaan venäläisten myrkky viinasta. Ja kaikki on tapahtunut poliisien silmien alla.
On hauskaa tietää, että olemme molemmat täällä, mutta emme voi koskaan puhua siitä.
Miksi emme voi?
Jos olisimme voineet, olisimme jo tehneet sen 🤔
Kehtaisinko tunnustaa olevani täällä 🤭
En varmaan.
Sivust.
Mitä pahaa siinä olisi? Ei tunteissa ole mitään pahaa ja tunteet varmaan tänne ihmisiä johdattaa. Mulla ei olisi mitään ongelmaa jutella tästäkin, kunpa hän olisi täällä./sivusta
Haluisin sua. Aika paljon. Niin hyvännäkösenä siinä eilenki. Mietin et mun pitäis olla sun sylissä siin.
Ruokalassa?
Ei.
kivaa viikkoa 🤝🤍
Parempi yhdessä (?) ♥️
Se olisi minunkin mielestäni parempi. ❤️
tekee mieli avautua sul vaikka ethän sä täällä käy :Dhaluun kertoo sul, että toivon että rakastuisin ensivuonna. se ois ihan valtava voima, jaksaisin arjessa ja elämässä uskoisin, että paremmin kun ois oma kulta elämässä. mulla ois rakkautta annettavana yhdelle hyvin paljon. oon paikoillut oikeaa elämää ja puolisoa en täältä tule löytämään,sen tiedän.. on tavallaan ihan hyvä ettei palsta toimi sillä oon ollu oikeesti aivan liian koukussa tähän.eihelvetti.. tämän vuoden puolella vielä loppuu tämä selailu ja uskaltaudun tapaamaan ihmisiä irl. se on mun tavote ensvuodelle. mennä treffeille. tilanne tulee olemaan hyvin vtun sos niil ekoil.::::D mut haluun et lopetan sen ajattelun että enhä mä ny voi tai pysty jne. en oo sen arvottomampi ku muut, ja ansaitsen rakkautta niinku muut. viimeistään jouluna irrotan tästä palstasta lopullisesti, mutta vähennän nyt aluksi.;D
toivon että sulla on kaikki siellä hyvin <3 sähän saatat olla suhteessa. jos oot niin toivon teillekin pelkkää parasta..<3 rakkaus on niin tärkeetä ja täs hullus maailmas sitä ei voi olla liikaa! haluisin osaa nauttii sinkkuuden tuomasta ”vapaudesta”,mut kyl tää vuos on tuntunu pitkältä ja raskaalta ennemminki. sinusta ihanasta vielä..oot tosi ihana ja loistava persoona,pidän susta heittämällä enemmän kun muista nytte, mutta kyllähän se ohi menee kun mitään meidän välillä ei tuu tapahtumaan. mä aistin et sä et täällä käy eikä sua kiinnosta siinä mielessä. mut. oot silti ihanin.. ei mulla muuta. Bye
Yritän lukea tänään. Katsotaan onnistuuko.
Mikä sinua niin kiinnosti?
Vapaalla ollut ja kirjoitellut. Nyt illan kiinni. Hyvää yötä, jos en ehdi enää tänään.
Hyvää yötä.
öitä kaikil.
Oot ihana kisuliini!😻
Olen hämmentynyt, ja yllättynyt, että emme näe, mutta tiedän nyt paikkani 😏. Se ei ole lähelläsi. Tai sydämessäsi. Yritän kaikkeni olla sähläämättä yhtään mitään. Olet kiva arvokas ja söpö.
😿😿💔 Sydämessäni kyllä olet etkä sä sieltä lähde vaikka menisit minne
Et näe ketä?
Onko jäänyt jotain ymmärtämättä?
Onko keskiviikkona mahdollisuus?
Olet erehtynyt.
Et vaikuta olevan ihan tässä maailmassa kun käyt mumisemassa näihin miehen rollotteluihin tällaista luikuri tattinen ym
Odotatko oikeasti saavasi jonkun tyhjentävän vastauksen tältä gubelta ja miksi ylipäätään kyselet sen perään? Ei vaikuta terveeltä
Miksi juuri keskiviikkoisin olisi mahdollisuus nähdä- onko kyseessä jokin klupi? Voi hyvää päivää
Olet tainnut käydä jo aikoja sitten mokeltamassa samantyyppistä tekstiä palstalla naista maanisesti esittävän miehen tekstien yhteydessä, tietty nimi oli mainittuna silloin. Ehkä jokin lähteiden tarkistus olis paikallaan nyt
Olen pettynyt lekka pee
Haluaisin haukkua ja arvostella itseäni sinulle, mutta en voi enkä halua tehdä sitä kuin kasvotusten.
Wat is tis 😂😂😂
Ihan selkeä viesti tuo oli.
En näe mitään tarvetta tuollaiselle itseruoskinnalle.
höpöhöpö! minä pistelisin sul kampoihin siinä jos yhtään semmoseksi menisi…
Kyllähän sinä ihan selkeästi näet jotain patologista tarvetta uskoa näihin palstasedän kirjoituksiin, se kertoo sinusta
Miehen keskinkertainen provokaatio johon joku Heikkoitsetuntoinen elämänkoulujee voi kommentoida?
Mä en usko että sinä tunnet mitään erityistä minua kohtaan. Olen naurettava tunteineni.😔
Mua sattuu tämä ikävöinti. Olisi hirveän merkityksellistä, jos näytät jotain välittämistä mulle. Jos siis välittäisit 🙂
Kyl sä tiiät8
Että välitän
Ei tämä ollut sinulle.
Tunnen, ja tosi paljon, mies. Mutta voin sanoa tämän henk.koht., jos puhumme, en täällä.
Whats o Fanny?
Que?
https://m.youtube.com/watch?v=IxkPVG8A4qY
Qu'est-ce que l'amour 🤔
Kerrotko miehestä kirjaimen tai iän?
Kerro mieluummin että koska kuulit hänestä viimeksi?
Viime viikolla
Enköhän ole jo tarpeeksi näyttänyt, vai eikö vieläkään riitä.
IRL ei vielä näe mitään
Sinulla on söpöt varpaat.
Voisin sanoa ihan samaa.
Ensimmäiset joululaulut kuunneltu. Olit niin ihanan näköinen talvella kerran.
Näin kaupassa kuntoiluun tarkoitetut housut ja ajattelin sinua. Kosketin kangasta ja totesin ne hyviksi. Tottakai sinulla on hyvä maku.
naiselle
Oletko ajatellut minua tänään?
Antaa olla.
Kunpa pian tapaisimme.
Olisitpa jo minun mies.
Milloin haluaisit, joko heti?
En usko!
Odotatko itseäni vanhempi solakka nainen, jos minä odotan?
Odotatko mitä?
jos jotain odotan’ niin ainoastaan että kohtaan tulevan ihanan rakkaani jossain ,kun on sen aika. en usko että se olet hän tai kukaan täällä palstalla. me olemme täällä syystä että emme (syystä taikka toisesta) tee aloitetta irl. uskon että minun tuleva puolisoni on tuolla jossain ja struglailee nytten samalla lailla kun minä ja kun on on oikea aika Niin Se On Meillä Menoa <3 en elä täällä odotellakseni ketään nuorempia taikka vanhempi ihmisiä. tuumaan ehkä hetken, teen ja toteutan. sorruin keväällä ja kesällä tunteillen ”odottelemaan olematonta” ja se riitti mulle. tunsin itteni vaan käytännössä tyhmäksi ja surulliseksi
Eli tämä solakka nainen ei ole noteerannut sinua siellä peekoo-seudulla
18 vuotta on pitkä aika.
Halataanko joskus?
Haluisin halata. Tänään tavattiin, mutta en saanut kerrottua tunteistani. En varmaan edes osannut näyttää kiinnostustani sinua kohtaan.
Tuollainen on niin surullista tuo ilmaisettomuus. Entäs jos toinen ajattelee ettet ole kiinnostunut ja jättää esim. sanomatta että lähtee pois.
Anteeksi että jarrutin asioita mutta muuta en voinut?
Miksi ajattelet noin?
En tiedä. Ehkä se loukkaa sinua
Mitä pelkäät?
Susia
No harm done. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
sivu
Kaipaatko ikuisuuden minua?
Luultavasti 🥺
Voi sua
Ja sua väsyneiden muka merkitsevien anekdoottiesi kanssa
En jaksaisi istua nyt elokuvissa.
Ikävöinti väsyttää. Olen hajamielinen.
Rakastellaanko kulta?
Toki😏
Oli ihana kohdata tähtitaivaan alla 🤩⭐⭐⭐⭐
🤩🤩🤩🤩
Hyvää yötä ja
https://youtu.be/4tdAMnJ7ANg
kauniita unia, rakas.
Mikä musiikki linkissä?
Scorpions - Living for tomorrow
Hyvää yötä.
meillä ois liian kivaa yhessä .. kaipaan sua
miten ihanaa ois silitellä sutki yöunil tai sitte hipsutella, ihan mistä ikinä tykkäisit, et tekisin, nii tekisin sul, koska mä välitän.. oot tiäks päivä päivältä yhä enemmän mulle SE ja harmittaa kun tiiän susta liia vähä ja oon nii yksin täs..
ihaillu vaa täält kaukaa sua ja pakko sanoo nam
kauniiita unia ~ kullan kuvia
toivottavasti mäki näkisin susta ja siit et välittäisit musta .heh
Mä en pääse sun lähelle kuin ohimennen ja paljon olisi sanottavaa tunteista sua kohtaan. Ohikiitävän pienen hetken olen maailman onnellisin. Tiedän että joku katselee, en usko että se olet kuitenkaan sinä joka tässä kirjoitat. Mut hyvää yötä mun rakkaalle. Unessa tavataan ❤️
Koska näit hänet viimeksi?
missä meet ohi?
Viime torstaina 10.10
Aamuisin yleensä tai työpäivän jälkeen ohimennen
Löysit reitin jonka joudun nuorena sulkemaan koska läheiseni niin pyysi. Tukahdutin tunteeni, menin naimisiin ihmisen kanssa johon voin luottaa. Sydämeni on ollut piilossa jo 15 vuotta. Sitten tulit ja kaivoit sen auki. Revit kuoreni pois, nyt olen ihmeissäni. Miten onnistuit siinä, luulin että minkään tunteminen ei ole enää mahdollista. Olen onnellinen siitä että sain sinut kohdata, vaikka en ole enää kokonainen.
Voi jos olisi minulle mieheltä 😌
Sivusta- eräälle miehelle, sydämeni suojakuorista läpi menneelle, kaipaukseni kohteelle, sydämeni valitsemalle, miehistä ihanimmalle ja silmissäni komeimmalle kuiskaan täältä sivusta, olet mun sydämessä vaikka et koskaan palaisi ovestani, mutta jos palaat niin sut suudelmin mun syliini jälkeen suljen
Rakastan sun ääntä
Kenen?
Minäkin rakastan sen miehen ääntä. ❤️
Sen yhden
M naisen ihanan
Huomasin yhden kuumottavan asian itsestäni, toivottavasti ole syöpää.
Pitää seurata.
Älä pelkää, jos on, sekin on hoidettavissa. Mene ajoissa vain selvittämään.
Saapa nähdä vähän kuumottaa:(
🫂😚
Oot ihana....
Ite oot☺️
Hei rakas. Aloitukset ei toimi niin kirjoitan tähän sulle. Olet ihana ja hyväsydäminen. Olisitpa minun oma rakas. Olet tärkeä. ❤️
Miksi et sitten ole kainalossani?
En ole päässyt. 😢
Hei. en ole tänään pystynyt ajattelemaan muuta kuin sinua. En osaa pelastaa itseäni tältä. 😐
Tänäänhän me tavattiin. En ole minäkään muuta pystynyt ajattelemaan kuin sinua...
Maailma on tehty meitä varten. Tuli vaan mieleen nuo laulun sanat. Olen tosi hellällä tuulella nyt. Voisin luritella vaikka miten paljon rakkauttani sinuun mies. ❤️
Voithan sinä soittaa.
En valitettavasti voi. 🥺
Salainen numero?
Ei olisi sopivaa soitella.
Aha, kaipaat varattua, kuten suuri osa palstailijoista.
Kyllähän sinä mies olet ihan kiitettävästi luritellut tätä rakkautta itseäsi kohtaan
Miksi juokset karkuun kun löydämme toisemme täältä? 🥺
Olet söpö. Kuka juoksee karkuun?
Ei täällä kukaan ketään oikeasti löydä. Haaveilijoita palsta täynnä.
Ajattelen sinua mies täällä peiton alla 💫
Mahtuuko sinne toinenkin?
Mahtuu ❤️
❤️❤️
Kauniita unia💫
Samoin sinne, kauneimpia unia 🤗❤️
Ajattelen sinua lämmöllä. n-n
Määki sua 🥰💖🔥
Hän on ihana ❤️
Ei pysty tekemään uusia aloituksia mutta yhdelle olisi suunnattu seuraava
Vai sellainen mökkireissu
Tänään tulikin mustaa valkoisella useista asioista joita yhden puolesta on selvitelty.Niistä näkee pitkäkestoisen jahdin monine käänteineen.Postuumisti tulee kysymykseen mahdollisesti elari.
Kerro lisää.Huomasin kans yhden jutun tuolloin.
Viddu
Kahvi on tippunut.
Rakkauden alttari on katettu ja työ vapauttaa
Oletko sama kuka toiseen aloitukseen kirjoitti tilaamaansa lavan kaljaa?
Naimisiin siis?
Ketkä?
No en ollu, ilma on vaa niin sakia, että löyhöttelen tässä tarokkikorttiviuhkalla
Muistatko minua enää?
Muistan. En unohda sinua koskaan.
Kertoisitpa sen minulle - paitsi jos tahtoisit unohtaa..
Näin unta, että kirjoitit minulle. Olen nähnyt tätä unta kolmatta päivää peräkkäin. Mutta se on vain unta…
En halua luovuttaa, en halua luopua sinusta J- mies. Sydämeni särkyy, kaipaan sua.
Kuvaile gubbe tätä aorttatapahtumaa jotenki mekaanisemmin, ois seksikkäämpää niin
Kerro tuo viestillä.
Ei tämä mies taida viestiksi muuttua pitkäaikaisjankuttajalle
Kyllä tuo J tietää tunteeni, en viitsi vaivata häntå enää. Kunhan puran tässä suruani.
Niinpä sinulla on mies aika kliseistä tämä suuri suru, teksti on vähän liian makaaberia vakuuttaakseen järkeviä ihmisiä
Sivusta- ⚡️Olen sinkku⚡️miksi uskotelleette eräälle, että minulla olisi mies? Olen ihmetellyt täällä, että selvästi minulle suunnattuihin viesteihin tulee nopeasti kaikenlaista millä selvästi koitettu antaa sellainen kuva, että en kaipaisi häntä ja että kaipaisin jotain toista.
En tänne juurikaan jaksa kirjoitella. En ymmärrä mikä on pointtinne.
Mitä puuhailet syyslomalla? Onko jotain suuria suunnitelmia?
Ei ole lomaa
En ole mitään.
Töitä tehdään.
Kaikki nuo ohi. Hän on lomalla, siksi kysyin.
11:11
Miksi kysyt? Haluatko nähdä mut?
Haluaisin tietää mitä hänelle kuuluu. Aika pieni todennäköisyys, että häneen jossain törmäisin.
Et tapaa minua, jos se on yhtäkkiä minulle.
Et ole kaipaukseni kohde.
Ei liikaa ohjelmaa, aika hajamielinen, joten loma tulee tarpeeseen.
Voin olla myös vihainen 🫡
Ei sillä ole mitään merkitystä.
Toivottavasti on mukava loma. :)
Mitä itse teet?
Toivotti näkemistä?
Toivotko
Miksi tykkäät hänestä? Minua tuskin kukaan rakastaa
Ookko töissä
Mulla paha mieli
Kakku epäonnistui
Sama
.. siitä huolimatta kaipaus jatkuu vaikka ymmärtää kauniiden hetkien olevan vähenemässä. Siksi, juuri siksi kaikesta kauniista jää jälki, joka säilyy muistoissa arvokkaana ja sitä on joskus mukava avata..
https://youtu.be/9Bbbc3UJD_g
toivottavasti sulla on kaikki hyvin
Olet nasta pimu.
Sinä se vasta nasta heebo oot.
Olen omituinen otus, sellainen uniikki 😌
Ei mitään hätää.
❤️🥰🤗
Lämmittää sydäntä, kun olet täällä.
Just spank it.
Olen pettynyt sinuun
Älä noin kirjoita :(
Psykopaatti.
Hyvä Ku tunnistit itses
Voisin vannoa että näin näkyjä ensimmäistä kertaa ikinä. Vaalea enkeli käveli kohti. No ei se ollut, se olit sinä.
☺️❤️✨
♥️
musta heppa?😊
🙂♥️
Sen verran kerron, että näin naisen ja sydämeni ovat vain hänelle oikealle tarkoitetut 🙂/17:42
Ite oot.
Sinulle vielä.. Vauhdikas 🤔🤗🙃 /17:42
Luukut kiinni vai?
Onko ikävä
No on. Haikea ikävä.
Moi nainen
Moi ukkeli
Olen nainen
Moi kulta 🥰 Onko sulla syysloma vai ootko töissä tällä viikolla?
Syyslomalla🍂🤎
Ok, mukavaa loman jatkoa sinne 😊
En sanoilla tavoita tätä ikävääni sinuun. Puissa keltainen tuuli, ripaus vihreää, viimeinen mykkä huuto huuliltani sinua kohti. Pehmeästi lausun mielessäni nimesi, se soi vastustamatonta melodiaa. Kun suljen silmäni, pisaroivat ne kaipauksen merien suolaa ja kasvosi tulvivat uniini. Voisin odottaa sinua seuraavaan elämään asti.
Tämä on kaunis kirjoitus.
Joku mörökölli sää oot ja että minusta ei oo tälläseen.
Leivoin pullaa, maistuis varmaan sullekkin🙂
Tekis hulluna mieli porkkanakakkua/piirakkaa mutta jaksa alkaa tekemään kun niin suuri homma 😀😀 jos ostas valmiina ens kerran ku meen kauppaan 😋 ei tietty pullassakaan mitään vikaa oo, kyllä sekin maistuis 😊
Lepo
Pienellä varauksella ky
Olet ihana nainen. Mieleni vaeltelee sinussa jatkuvasti. Ikävä on. n-n
Ajattelen sua.
Mitä ajattelet?
Sua kokonaisvaltasesti..olemus on ihana ja lempee.. nautin siitä.. Sitten ne sinun kauniit kasvot. ’Menin’ niihi sillon kun sut ekan kerran näin. Toivottavasti sulla on kaikki hyvin.
Minulla on kaikki hyvin ja ei kuitenkaan ole, koska kaipaan häntä. Minä myös nautin hänen koko olemuksestaan. Hän on valloittava yhdistelmä... kaikkea.
🥰🥰
Hän on älykäs, lahjakas, kaunis, ehkä hieman omapäinen ja pikkuisen villi ja monta muutakin asiaa.
Noni.. Ihanalta kuulostaa. Kiva ku kerroit. Hänen siniset silmät tos mmhyvin mielessä pysyny.On niin kuuma nainen et ajatus harhailee. Melkosta.
Minun ajatukseni harhailevat siihen, miltä tuntuisi pitää häntä lähellä.
Olit mies niin söpö taas kun aamulla kohdattiin ❤️
Kiva….
En ole mies…Mutta soma ajatus..
Sulla mies on ihanat siniset silmät joita vois katella pitempäänkin kuin sen pienen ohikiitävän hetken verran. Olisitpa nyt tässä niin voisin antaa sinulle hyvänyönpusun 👸❤️🤴💋🚬🛌
Olet gubbe ku teinipoika tämän päälleliimatun itsekehusi kanssa heh
Mitä tapahtuisi, jos olisit nyt tässä?
Olet ajatuksissani
Jatkoa: mitä sulle kuuluu?
Siinä se menee. Jos olisin siinä...hipsuttelua ja hellimistä todennäköisesti, jutustelua ja tuijottelua.
…kuuma virtaisi minussa jos olisit tässä. Hyvää yötä.
Joo ihan mukavasti pihisee.
Comme ci, comme ça, valloitit sydämeni ja siellä pysyt.
Sanoin jo mitä halusin sanoa.
Ich komme schnell
Millä tavoin olette samanlaisia?
Ajattelevaisia, herkkiä, välittäviä, tunteellisia
Höpöttäjiä, rauhallisia
Kiva kun oot selvä
I like
Hetki on kaunis kun katseemme kohtaa.
Haluaisin juosta sun perään.
Mun on koko ajan ikävä sua,
sun sydäntäsi.
Odotan sua joka ainoa päivä.
Sä olet aina jotain enemmän,
aina jotain uutta.
Sua en koskaan halua
päästää pois sydämestäni❤️
Mitä odotat?
Mitä tarkoitat sillä että odotat joka päivä?
Sua❤️ En malta odottaa näkemistäsi uudelleen. Mutta nuku hyvin nyt. Lupaan nähdä unia sinusta
😍😍😍..
Voisin katsoa sinua vain minuutin ajan ja silti löytää tuhat asiaa, joita sinussa rakastan.❤️
Yhden nopean onnen hetken. Yhden suukon❤️
Tuskin näet
Milloin saat sen?
😘😘😘
Ehkä huomenna😘🥰
Hän on ihana
Niin on ❤️Minulle olet täydellinen
Tule mun uneen. Kävit jo kerran, kolmella juoksumatolla.
Miksi olet mulle ilkeä? Ansaitsenko sen mielestäsi?
Kyllä 👍
Itse ansaitset
Siellä joku innokas talitintti heti tiesi omaksua tunnustuksen tilKutuksestaan
Hoitoa tuo tarvii. Sivusta
Eiköhän se ole toisinpäin...
Hyvää yötä sinulle. Kauniita unia.
Hyvää yötä, oman kullan kuvia.
Kiitos kun saat minut kärsimään unettomuudesta. En voi lakata ajattelemasta sinua.❤️
Kiitos, kun olet olemassa. Haluan vain olla lähellä sinua ❤️
Mitä syvimmät pahoitteluni ihana. Pitäis varmaa yhessä vähän levätä joskus ja fiilistellä🎶👽👽❤️
Kyllä, siltä se tuntuu. Pandan silmät päässä ollut jo pitempään kaipuun vietyä yöunet. Nukutaanko ensi yö yhdessä❤️
Se keväällinen ilta ois saanut jäädä kokematta, samoin kuin se kesällä...( päänpyöritykset) ei siinä mitään mutta satuttaa uudelleen ja uudelleen...en ymmärrä, tuskin tulen ymmärtämään koskaan. Mutta elämä jatkuu, sulla kuin ikuisessa liikenneympyrässä josta minä poistuin ja uusi pyörii aikansa ja poistuu aikanaan...sä et laastareita tarvii kuin sormiin minä muuhun.
Olipa tylysti sanottu. Miksi näin? ☹️
Olet paha
Hyvää yötä, Juha.
Ruutua sir takassii Tuuha sie vastaakin....
Lystikkäitä...
Lomajuttuja huomenna, harmi kun, olisi ollut mukava, mutta kun, niin, no semmoista se on, ei voi mitään, jos ei kiinnostanut.
Olet suuttunut
Vttu kun ei toimi aloitukset.
Olen ajatellut sinua päivittäin kaikki nämä vuodet siitä asti kun kohdattiin, ei ole yhtäkään päivää kulunut ettenkö olisi kaivannut sinua ❤️🥹 Jopa silloin kun fyysisesti etäisyytemme oli monta sataa kilometriä olit lähellä sydämessäni. Nuku hyvin rakas 🤗
Toivottavasti viestisi menee perille 😊
En mitään.
Mikset?
Sua parempaa ystävää ei oo eikä tuu.
Onko hän sekä ystäväsi että kaivattusi?
Olet ystäväni mutta minulle myös jotain muuta.
Enkä saa unta kun ajattelen sinua.
Tämän on loputtava! Oikeasti...
Ikävöit?
En! Liian vahva kenttä vaan!!!
Mikäs kenttä se on?
Ikävöin sinua E-nainen. Olet kaikista ihanin, suloisin ja kaunein jonka olen kohdannut elämäni aikana. ❤️
....ihminen....
Koska olet kohdannut hänet viimeksi?
Noin kuukausi sitten
Minäkin kohtasin noin kuukausi sitten myös kaikista valloittavimman ihmisen, jonka olen koskaan kohdannut. Hän on muuttanut minua viimeisen kuukauden aikana. Olen muuttunut.
Miten hän on muuttanut sinua?
En halua kertoa tarkemmin. Muutamassa viikossa tapahtunut
Onko muutos positiivinen?
Voiskohan tää olla mulle? 🙃 nähdäänkö irl tulevina päivinä?
T: yksi e-nainen
Näetkö usein kaivattuasi?
Voisi ollakin. Nähdään tulevina päivinä mutta ihan lähitulevaisuudessa 🤗
....mutta ei piti kirjoittaa
En kovin usein.
Kysymys vanhemmalle miehelle. Onko seksi sinulle sellaista jota vielä tarvitset?
Erotiikka, romantiikka, etiikka…siitä varmaan syntyy jotain?
Kellä syntyy kellä ei, minuun sopii tuo jälkimmäinen.
Jälkimmäinen onkin hyvä. Kyse on tunteista.
On.
Ich liebe dich ❤️🔥
Täälläkö on niin ettei viestit toimi ?
Mee jo pois ajatuksistani, KIITOS!
Etkö tahtoisi kirjoittaa aloitettua tarinaa kanssani loppuun?
Tahtoisin.. 🥰 Tai ei sen tarvitsisi kyllä loppuakaan koska uskon että se jatkuisi ikuisuuteen... ❤️
Kyllä, tarjous on tosin vain hänelle voimassa.
n-n
Miten aloitimme tarinan kirjoittamisen?
Olisinpa minä hän ja sinä hän 😍😀 Hihhih, pöööö muru 👻
edelleen_ikävä
Pitää jokaisen ymmärtää tässä vaiheessa ostaa osaketta siirtää kaikki käteinen osakkeisiin nimenomaan.
Oli kiva käydä järvessä uimassa eilen 😂
Olet harva poikkeus, jota voisin odottaa. En sano mutta ajattelen.
n-n
hän on parisuhteessa vai?
Kyllä me kaikki ajatellaan, vaan ei sanota koskaan mitään elämämme loppuun asti.
Minä myös voisin odottaa erästä naista. Hän on niin ihana. Haaveeksi jää. Mutta muutti elämääni.
Sama, kauan oon jo odottanutkin... 😊😘
Miten elämäsi on muuttunut tämän myötä?
Olisitpa minun rakas.
Hei,
Otetaan toisistamme varovasti selvää.
Tunnen, että olen sun kanssa tosi varmassa paikassa.
Tiedän, että olet ihminen, jota olen odottanut koko elämäni.
📖
En tunne yhtään epävarmuutta siitä, etteikö asiat loksahtaisi
kohdalleen, mikäli kummatkin tykätään toisistamme yhtä paljon.
Minulle käy sinun aikasi.
Tuo on minusta hyvin ajateltu. Tosi hyvä lähtökohta, jos molemminpuoliset tunteet on, ja siihen päälle vielä tahto alkaa rakentaa jotain yhdessä.
Sivusta
Rakastan sua.
https://www.youtube.com/watch?v=e8_DRXA6PC8&pp=QAFIAg==
♥️
Jos me löytäisimme toisemme, niin ajattelen että mun muu elämä jatkuisi tärkeältä osin samanlaisena ympärillä. Samanlaisena, kun se on ollut noin kolme vuotta. Vaikka mentäisiin naimisiin.
Tämä selvennykseksi sinulle, joka sait minulta viestin lauantaina.
bye bye beibi
Moi moi vain https://youtu.be/TORUJR03pvw?feature=shared
Olenkohan ikinä ollut näin huolissani kenestäkään. Koko tämän ajan. Ja en tiedä, miksi. No siksi että en saa omin silmin todentaa hänen voivan hyvin. Jos joskus vielä näemme ja ilme ei ole onnellinen se saattaa johtua siitä, että ensi reaktio on suuttumus tästä huolesta. Ja sen jälkeen tulee nolo olo siitä, että huolehdin, kun näyttää voivan ok mutta minä vain en kuulu hänen ihmisiinsä.
Miksi suuttuisit toiselle omista tunteistasi?
Miksi huolehdit hänestä?
Mua ei tarvi huolehtia. Pärjään hyvin v**** yksin. Olen aikuinen ihminen. Pidät mua jonain vauvanas.
nt 😂
Ota yhteyttä!
Tuohan on sama kuin päivittelisi, että onkohan joku sukulainen vielä hengissä. Soittamalla selviää.
Jos ette ole sillä tasolla, että soitellaan, niin jotain kautta kumminkin tunnette. Mene sinne, missä olette tavanneet ennenkin. Jospa törmäätte.
Kiroilet kuin teini kuitenkin.
Ota yhteyttä!
Tuohan on sama kuin päivittelisi, että onkohan joku sukulainen vielä hengissä. Soittamalla selviää.
Jos ette ole sillä tasolla, että soitellaan, niin jotain kautta kumminkin tunnette. Mene sinne, missä olette tavanneet ennenkin. Jospa törmäätte.
Muutaman viikon päästähän mä voisin sanoa mitä tahansa, kun hän tulee olemaan tuossa vieressä. Vaan enhän mä tule sanomaan mitään sen kummempaa kuin, että kiva nähdä ja kyselemään kuulumisia. 🙄
Etkö uskalla sanoa mitään muuta🤓
Mitä hyötyä olisi toistaa asioita, jotka hän jo tietää? Turha mun tunteitani on enää hänelle tyrkyttää.
Sen, että Uruguayn vaaleissa paras vaihtoehto presidentiksi on mielestäni Andrés Ojeda
https://www.youtube.com/watch?v=elzQ2jF81_k
Ei sen pitäny mennä näin... voispa palata ajassa taaksepäin. Kipinä on sammunut...
Joo, ei kannata miettiä asioita liian pitkään.
Välillä se voi olla ihan hyvästä...
Aivan. Vähän jäähdytellä ja katsoa vieläkö ollaan vähän ajan päästä samaa mieltä etenemisestä. Jos ollaan, se on vahvempi lähtökohta kuin vain joku hetken huuma.
Sitten ei ollut tosi rakkautta ilmassa jos niin kävi 🧐
Vaan ei kannata miettiä vuosikausia, kuten moni täällä palstalla tekee. Ei asioista tule sillä tavalla ikinä mitään. Ja ennen kuin kukaan ehtii kysyä, niin ilmoitan, että itse toimin, en vaan saanut toivottua vastausta.
Tulin näköjään palstalle vain väistääkseni luodin. Enpähä ois uskonu et tästäki paskapaikasta on jotain hyötyä...
Joku toinen kirjoittanee samaa sinusta.
Sittenhän kaikki on hyvin.
Samaa mietin. Kaikkea se ikävä teettää😂
Epätoivoisen rakastuneena pitää tänne alkaa kirjoittamaan kaipuusta miehelle joka tuskin käy täällä❤️🤗tai eihän sitä voi koskaan tietää vaikka lukisikin näitä
Että voitaisko nähdä joskus? Vaikka rehellisesti sanoen mulla ei ole hajuakaan siitä että tultaisko me toimeen keskenämme. Voi olla että me vaan istuttais vaivaituneina hiljaa. Luultavasti sulla on jo joku käry siitä että olen iästäni huolimatta jossain määrin häröpallo, siinä missä sinä vaikutat järjestelmälliseltä ja päämäärätietoiselta. Jostain syystä haluaisin kuitenkin tuoda kaaosta sun järjestykseesi, nähdä sun katsovan mua tuskastuneen lempeästi. Vaikka edes kavereina.
Mikset kutsu häntä? Sounds nice.
En usko että hän voisi suostua vaikka haluaisikin. Ja no, en usko että hän haluaisi.
Oletteko lomalla? Miksi ei.
Koska oletan hänen olevan hetero. Ja muutenkin se rikkoisi tiettyjä ammatillisia rajoja. Hän on kaunis haave, ja siihen se jää.
Jos olisit hän niin olet äärettömän kaunis ja empaattinen ihana nainen. Ja olen bi. Mulla on kuitenkin ihan romanttisiakin tunteita erästä miestä kohtaan ollut jo pidempään.Haluan mennä sitä kohti irl…Jos hän siis vaan tuntee samoin. Tunnen sydämessäni ja muutenkin,että hän voisi olla se😭
Sivusta
Bisse tekemässä itsestään numeroa että valitsee miehen naisen sijaan, ei mitään uutta. Voisit jättää kommentoimatta jos ei ole muuta sanottavaa.
Hän on hyvin tasapainoinen nainen ja hänen seurassaan jännituksestä huolimatta on tuttu ja läheinen tunnelma.
https://youtu.be/Khfx2RdZefg
Viihdyn ikävöimäni miehen seurassa myös 😘
Mistä lie taivaasta pudonnut eteeni💝
Kiitos tästä, vaikka en tosin tiedä oliko minulle. Olis mukava ajatella niin.
Linkin takaa sitten löytyikin Juha Tapio, josta pidän paljon. Tässä oli aika sopivat sanatkin. Haluan ajatella että meillä on aikaa vielä. Hänen, miehen ihanan kanssa ❤️
Oli kerrankin onni onnettomuudessa.
Punastuttaa sun tietyt jutu
ei se haittaa, oot seksy ja suloinenkin 😘
Et kyllä häpeile
Punastuin
Oot ihana ja kaunis 😊🤩
Oot höpö
Tulee kuuma
Niin tulee, ku mietin sua ja kaikkee mitä kanssas tekisin 😗😗
Samat ajatukset
Mitä tekisit
sie oot kans.... 😘
Sanotaan tähän samaan hengenvetoon vielä, että en hyväksy kiusaamista enkä halua elämääni noin sydämettömiä ja empatiakyvyttömiä ihmisiä. En kuitenkaan kanna kaunaa ja toivonkin sulle pelkkää hyvää jatkoon. 🫡
Olen miettinyt jo pitkään onko minun ajateltu kiusaavan palstoilla. Olisi hienoa oikaista asia vääräksi. Toisaalta.. Jos läheisessä kontaktissa olevat ihmiset pystyvät ajattelemaan minusta sellaista niin ehkä en halua edes nähdä vaivaa. -n
kaipaan edelleen sua, oot hirmu symppis! saa nähä tapahtuuko meijä välillä koskaa mitää.. :) toivon että juu. nähtäväks jää. hyvää yötä. <3
Anteeksi. En haluaisi olla tällainen. Kommunikoimaton. Mutta menisin vaikka mille mutkalle puolestasi. En yritä pilata mitään vaan ihan päinvastoin. En tiedä, miksi en onnistu.
Hyvä että kommunikoit tätä kautta edes kaivatulle
jos et saa kasvotusten sanottua. ❤️
Kylhän se vähän v*tuttaa ku tajuaa jälkikäteen et mitä ois voinu tehä toisin. Kyl se korkki taitaa nyt kiertyä auki...
Ilman sua ei oo mua❤️🩹
:3 cute
Kumppanisi ei ole ajatustenlukija. Erityisesti kun et ole erityisen puhelias, voi tunteistasi kertova viesti silloin tällöin olla erittäin valaiseva. Tämän lisäksi jokaisen sydän jättää varmasti lyönnin välistä kun he kuulevat kumppaniltaan, kuinka hän heistä ajattelee
Tällä palstalla ei varmaan hirveästi ole ihmisiä, jotka viestittelevät kumppanilleen...
Äläs sano🤭on takuulla
Tyhmäähän se olisi. Kun se kumppani on oikeassa elämässä jo vierellä.....
Miksi selvästi pitkiä katseita antanut ihastunut mies välttelee? Ujo? Vai mikä voi olla syynä?
Toisille miehille vaan jää se aivosumu päälle, kun näkevät jotain mielestään kaunista. Eivät tajua, että se näkyy naamasta. Se ei vielä tarkoita, että olisi sen pidemmälle valmis menemään, ei vaan osaa peittää lumoutumistaan. Vaimo voi hyvinkin odotella kotona.
Oon onneton ja yksinäinen,se on totuus. Oon koittanu olla päivittäi reipas vaik kukaa ei ookkaa mua ollu tsemppaamassa tai halaamassa missää vaihees. Oisin sitä kyl tossa ehkä muutamina hetkinä tarvinnu. Koittanu ajatella vaa järkevämmi ja kasata itteeni,mut silti on kokoajan se tunne et mihin mä meen ja mitä hittoo oon edes tekemässä. Oon sulkeutunu enkä osaa ees lähestyy ketää kunnol irl.Meen vaan ihan totaali puihin jos pitäis jollekin uudelle alkaa juttelee tua xd . Tykkäisitpä sä musta ..ees vähän. Hitto jos oon taas yksin tässä näitte tunteitteni kanssa.
Jokaiselle on joku jossain🤗Luota siihen ja itseesi
Olet rakkauden ansainnut ja toivotaan että saat pian jonkun rinnalle. Sitä sinulle toivon ❤️
Aaw tuli hyvä mieli. Kiitos🥰 kaikkea hyvää sinulle. 🤍 Sydän haluis hänet miehen vierelle, mut saa nähä..
Voitko soittaa minulle. Tai tulla. Wild guess: et voi.
Olisi pitänyt sanoa vaan suoraan ja oikaista kaikki väärinymmärrykset, kun yritit niistä kaarrellen kysyä.
Miksi et niin tehnyt?
Pelkäsin.
Koska?
Mua vähän jännittää kun nähään taas huomenna
Sama. Meen ihan puihin. Mitä enemmän olen hullantunut sitä aivan sekoaa eikä saa sanottua mitään kuin jotakin liibalaabaa.
Mistä tiiät että näät ihastuksesi? Oletko samassa työssä?
Ollaan joo
Hyvää yötä 🧡
Öitä♥️
Hyvää yötä muru 💙
Taas on sellainen olo, että pitäisi vain osata jo luovuttaa. Lakata kiusaamasta itseään tyhjillä haaveilla ja ruusunpunaisilla kuvitelmilla. Miksi en pääse sinusta irti? 💔
Sitä se rakkaus teettää❤️
Meistä ei tullut mitään, ja silti en halua unohtaa. Raskas ja rakas ristiriita.
Kuin omasta kynästäni.
Omalla kohdalla en pysty vielä puhumaan menneessä aikamuodossa niin, etteikö mitään mahdollisuuksia enää olisi. Sitä haluaa uskoa, että elämä voi edelleen tuoda kaksi ihmistä yhteen vaikka aikaa välissä paljon olisikin...
Sivusta
En minäkään ajattele menneessä aikamuodossa ja aikaa on kyllä kulunut.
Toinen sivusta
Lepää, kaunis kissani, rinnallain ja käpäliisi kyntesi salaa.
Suo mun katsoa, silmiis sukeltain, missä malmi ja agaatti palaa.
Miksi kysyt?
Mitä????
Eihän tuossa ollut mitään kysymystä edes.
Heitti joku niin sanotun puujalkavitsin. Näki kyllä, että lauseen lopussa ei ole kysymysmerkkiä. Tai sitten on vaan tyhmä, eikä tajua, että ”missä”-sana viittaa silmiin eikä ole kysymyssana tässä tilanteessa.
Tämä miehen utelu itseltään vaati kyllä tämän kattavan kieliopilllisen selvityksen. Ei oo mennyt koulutus hukkaan
Joskus tuntuu siltä kuin olisi lasinen seinä erottavana välissämme. Haluaisin sanoa ja tehdä kaikenlaista sinun kanssa, mutta sitten jäänkin vain katsomaan ja ihailemaan sinua.
Samanlaiset tuntemukset ja tekisi mieli jälkeenpäin juosta perään ❤️
Sinä olet mennyt elämässä eteenpäin ja nautit siitä täysillä. Sen näkee kaikesta. Minä jäin junnaamaan tähän vanhaan, tuttuun, turvalliseen. Emme olleet luotu toisillemme.
Helppo tuollalailla selittää itselleen ja sysätä vastuu toiselle siitä ettei itse viittiny panostaa enempää.
Tuttu ja turvallinen kuulostaa ihan hyvältä.
Jos sensijaan se on rutiinia ja tylsää, niin se onkin sitten toinen asia.
pidä musta kii.
mielelläni kulta ❤️🩷💛💚
hyvä sitten🥇
Että miksi sä joka kerta pelleilet ja saat minut katoamaan etkö ole jo oppinut miten hyvin käyttäydyt että voitaisiin olla yhteydessä mutta eipä tässä olla kun pelleilet no en sille voi mitään pelleile mun kanssa
Miksi haluan sinua?
Varmaan tunnet sen että mäkin sua (jos oisit hän) 😘
Koska rakastuit ja nyt olet hulluna minuun. Time to act 👌
joo jep.. samaa pohtinu,, joku siinä äijässä viehättää aivan vtusti. en jaksa tätä et mä sytyn hänestä näin. tuskin mitää tulee ees ikin tapahtuu ku ei hän oo antanu 🤏 edes noin vihjettä tähän suuntaa😀fun.
Miten paljon?
Hyvin paljon, vaikea oli olla lähellä kun ei voinut koskettaa 😊😍😗
Mikä sinussa mies viehättää oikein näinkin paljon?
Nami.
Nyt ei tee mieli sanoa mitään🙂
Toivottavasti voit kulta hyvin. En tiedä yhtään, miksi en saa nähdä sinua. Yritän olla olematta surullinen, koska se ei hyödytä ketään. Maailma kyllä tuntuu julmalta juuri nyt ja on vaikea olla itkemättä.
Miksi et saisi nähdä?
Lomalainen ikävöi hirveästi. En nyt pääse kovin lukemaan näitä.
Tämä tuli varmaan väärään paikkaan, mutta lomalainen ikävöi tässä kuitenkin toista ihmistä. Kivaa päivää.
Tosin itken nyt. Olen koko päivän odottanut, että pääsen itkemään. Sitten voin paremmin. Takki on ihan märkä ja likainen.
Itkusta
Lämmin halaus sinne 🤗❤️
Miks tämä sotku tuli?
Herään joka aamu hymy kasvoillani. Olet syynä siihen hymyyn ❤️
Kuinka kauan aiot pidätellä tunteitasi ja himoasi? Mitä jos kosketan sinua, mies? 😉
Mitä se tilanne edellyttäisi
Forever? Jos ei sinun puolelta tule mitään vinkkiä.
😂😂😂
Jos kosketat, niin tartun kiinni 🍑
Sinä? En usko 😂
Selviää kokeilemalla 😆
Ainakin yritin jotain mukavuusalueeni ulkopuolelta. Ei hyvältä tuntunut, eikä omalta. Jos keksisi sitten jotain muuta jatkossa 😃
Melko lapsellista, voi taivas!
Kiitos!
https://youtu.be/ENPzwcwQQ1s
ja hyvää yötä ja kauniita unia.
Hyvää yötä, ihana. 😊
🌹🌹
Hyvää huomenta ihana Mxxxxa, saanko antaa sinulla aamuhalin ja suudelmia?
Heli sinulla on täydelliset muodot, tahtoisin niin nähdä niitä useamminkin ja enemmän
Huomenta. Toivottavasti sulle tulee hieno päivä. Ajattelen sinua!👨❤️💋👨🌸
Vaadinko liikaa. Tää ketju on liian pitkä
Tee uusi sitten tee 🫠🫠
Oot välillä niin höpsö näitte juttujeskaa kulta
Mä koitan rohkaistuu ja laittaa sul viestii viel loppuvuon ehkä täs lähiaikoin katotaa nytte. Melkee pakko saada jotai selvyyttä tähä et pystyy sit menee eteenpäi. Ihan sama sinänsä vaik tylyttäisit mut. Välitän susta ja mä ymmärrän sua kyl. En vois koskaa vihata sua oon yrittäny et unohtaisin, mut en pysty siihe. Oot nii symppis. Tiiän et oot myös vetäytyvä ja epäileväinen, mut sul on hyvä sydän. Meis on samaa tiäks. Kivaa päivää ja viikonloppua sulle sinne jonnekin. Muista hölliä. Mielessäni pysyt.
Mie en oo mittää…
Miul ei oo kettää…
Mut uskot sie minnuu…
Mie rakastan sinnuu…
:)
Kyllä mie, usot sie, kyllä.
Uson. 😁
Kivaa päivää kulta♥️
Samoin rakas.
Mie uskon sinnuu
Mie uskon sinnuu
ihanaa päivää kauniille naiselle.✨🍂
Sxxxx oot sievä.
Oot just hyvä vaikka sun takki ei ylläkään kunnolla kiinni. Ehkä jos ostat kokoa XL666 koon takin niin sitten.
Oon kamalan pahoillani kun tavattiin niin huonoissa merkeissä. Sinä oot hieno mies.
Eli se nainen ketä tällä kertaa esität laski viiteen ja käski painumaan hiiteen. Pahoittelusi on sen verran läpinäkyvää
Niin. En minä oikeesti oo pahoillani koska olin sairas.
En minä oo susta enää kiinnostunut. Et ollut yhtään sitä mitä taivaan isältä toivoin.
Pilviveikkoihin ei kannata luottaa.
Ei niin, eikä lääkehörhöihin. Tarkoitan tällä itseäni.
Sen verran pienemmät markkinat kuitenkin, ettei käyttötarpeiden kattamiseen tarvitse sentään ihan siihen sortua mihin voidaan sortua mm porepiireissä. Omituinen mielleyhtymä muutenkin, en varmaa halua tietää enempää. Sivusta
Vaivaiset 604 lässytystä syvälliseen avaukseen: "Mitä haluaisit sanoa" - "kaivatullesi juuri nyt?" kahdeksan vuorokauden aikana. 7925 / 604 = noin 13 lässyttäjän toinesta. Kuutisen lässytystä vuorokaudessa per lässyttäjä.
Minä just tein sun päivästä paremman. Nyt niitä lässytyksiä on jo 611.
Tästä edes lupaan ettei mun herätys soi keskellä yötä, enkä ota uunolta oppeja.
Miksi olet ilkeä?
Olen hauska?
Sinä oot söpön levoton kun oot minun kanssa.
Anna kulta, Anna -Mona carita 🎶💫
Mukavaa viikonloppua ⚫🐴, oot mielessäni. Ja olet niin ihana, muistakin se!
♥️, koalasi
Mxxxxa ihana lähtisitkö kanssani saunomaan kahdestaan?
Rakastan varmaan aina häntä
Sitten kun mies oot mun, oo vahva ja erityisen vahva henkisesti.
Hmm, etkö sä vois olla vahva välillä, jos/kun mä en jaksa?
Tuo on perusjuttuja parisuhteessa. Kyllä sen pitää olla molemminpuolista kantamista.
Eikö mielestäsi ole?
En tiedä, toi viesti kummastutti hiukan. Sai sellaisen käsityksen, ettei olisi. On mulla ollut muutamia suhteita, joissa ei tosiaan ole ollut molemminpuolista, ainakaan mitenkään tasaveroisena.
Niin tai sitten minä en oo varma onko hän jo vahva ja tein toiveen että oliskohan yks sellainen mies olemassa.
Oon ollut viime aikoina liiankin vahva ja nyt kaipaan "hoitoa".
Niinpä. Alkuun voidaan olla tasavahvoja mutta tulevaisuudessa sun täytyy olla vahvempi.
Huh, millaista?
Vapaus arjen velvollisuuksista.
Olen nainen, enkä vaatisi tuollaisia mieheltä. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Mitä jos miehesi sairastuu syöpään? Sinä joudut olla se, joka kantaa tulevaisuudessa vaikka nyt suunnittelisit mitä.
No joo, tietty. Mutta mietitään sitä myöhemmin kun mun vuoro olla lomalla ja ehkä se, yksi kahden puolesta, taistelutahto estää syövän.
Täytyy sanoa naista esittävä mies, että sorrut kyllä aika halpamaisiin tarinointeihin. Eräs nainen keräsi hirvittävän potin samantyyppisellä tarinalla ison lahden takana, motiivina oli tietysti rahallinen hyöty, rue rimestä katsottua
Varmaan seuraa äitinsä jalanjälkiä.
Mxxxxa olet ihanin
Itken ikävääni❤️kumpa mies sen tietäisit että olet ainoa jota olen koskaan sydämeni pohjasta rakastanut. Jos viikonloppuna nähtäisiin että saisin sulle tunteeni kertoa💋
Aina sinä naista esittävä mies kollotat menemään, varo nestehukkaa.
Olen ollut äärimmäisen väsynyt tänään enkä halunnut että näet minua sellaisena niin jätin tännään väliin. Mutta tulen varmasti ensi viikolla käymään, ehkä useammankin kerran 😊❤️
Eikä sillä ettet olisi ennen nähnyt minua väsyneenä mutta en pysty silloin olemaan parhaimmillani niin miuluummin tuun sitten kun oon enempi voimissani. mutta mitä sinulle kuluu? 😊
Sxxxa oot sievä vieläkin, t:J.
Minä olen rakastunut! ❤️😘🥰Päässä tuntuu hattaran hörhöltä. Sydän lepattaa, tuntuu kuin hyrrä pyörisi rinnassa!
Kenelle tämä on?
Tuo on ihana tunne. Itse en uskalla vielä sanoa noin vahvasti, mutta kovin kiinnostunut olen hänestä, miehestä. Hän saa minut levottomaksi läsnäolollaan ja olen onnea ja iloa täynnä, ihan pienestäkin huomiosta. -sivusta
Yhelle miehelle joka vie joka kerta multa jalat alta kun kohdataan ❤️Elämäni rakkaus on tunne aina kun hänet nään😘🥰🤭terveisin blondi👩🏻🦳💄💋se mies ei varmaan itekkään tiiä et se on 🎯
Olisitpa ollut syömässä kanssani Daim-kakkua 😘😋 Tosin olen niin väsynyt että taidan mennä pian nukkumaan mutta olisi ihana nukkua viekussasi 🤩🤗
Oot ihana❤️
Antaisin sulle suklaata jos tuut tänne. Lähekkö 🚬
Niin sinäki, vielä ihanampi ❤️😽
Nähään taas unessa.
sain kaivettuu sun numeron oon melkonen
mut älä huoli en tuu uskaltaa laittaa sul mitää
Sinisimmut ja ruskea tukka
koskaan niitä unhoita en
Lepää. Pian nähdään tai kuullaan toisemme.
❤️🤗 Hyvää yötä muruliini 😊
Voinko laittaa sulle wa nyt hei?
Mielellään
Tinie Tempah performing Written In The Stars
Voit laittaa. Toivon sitä.
Ajattelen kyllä sinua edelleen. Mutta ymmärrän, etten halua sinut. Se oli illuusio. Emme ole toisiamme varten. T. Vee
Mies vai nainen?
Haluat. Tiedät sen.
Joo 🤗 /sivusta
Että tiesin kyllä.
Sillä ei enää väliä
Minkä tiesit ja millä ei oo enää väliä?
Mitä tiesit?
Tiesin minäkin. Kaikkihan me tiedettiin.
Sivusta
Sanon, että oon vaarallinen nainen, aito paholainen. Kannattaa pelätä.
Just hyvä slogan naista esittävä käpsä- vihatkoon kunhan pelkäävät, öyh
Mulla on ikävä.
Mut en sano enää.
Anteeks!
Mä en selviä ilman sua tästä elämästä.
Tarviin sut ees jotenkin tähän...
Hei, olet nimimerkillä ja suurin osa anonyymina täällä vääntää menemään. Hatun nosto siitä.
Valopilkkuna ollut täällä lukemattomia kertoja.
Mielipahan saanut muutamat naiset hei yhen miehen kirjotuksista. Mun näkemys siitä on, että kohdisti yhteen eli muhun mutta muut ympärillä sai myös osansa siitä.
Kiitti tosta.
Ei tää kovin kannattavaa sinänsä oo olla nikillä koska saa pskaa niskaan mutta ei se mitään.
Tarkoitatko mainitsemallasi skeidalla sitä, että sinut tiedetään mieheksi vai sitä teennäistä monologia mitä käyt itsesi kanssa? Ihan vaan ns nyansseista halusin päästä perille, mies
Tarkoitan jotain muuta kuin että luullaan mieheksi.
Täällä on villii menoo ei voi muuta sanoo ...
Viikonloppuillat ja -yöt on aina sekopäitä täynnä. Sunnuntaisin päivällä taas krapuloissaan kirjoitetaan lähinnä ilkkuvaa pskaa ja haukutaan ihmisiä. Näin täällä palstalla nämä jutut menee.
Niin se tuntuu olevan, mitä enemmän munaillut itseään jo tovin sen teennäisemmät kemut, vaikka ns haikea huomen menossa
Hassua, että toinen henkilö kirjoittaa, aina sen jälkeen tänne, kun olemme sinun kanssasi nähneet, tyylillä kuin ne voisivat olla minulta sinulle. Sattumaa? Sinun työkaverisi? Sinä itse? Olet vastannut hänelle.
Lisäys: en kirjoita ylistäviä rakkaudentunnustuksia enkä tunnisteita, mistä joku toinenkin voisi tunnistaa.
Niin on hassua...teinit pitää hauskaa aikuisten kustannuksella. Ei tääl kantsi aikuisten kirjotella.
Palstatauko voi auttaa tuohon ylianalysointiin. Joskus asiat voi olla ihan miltä ne näyttävät.
Kommentissasi ei ole mitään järkeä.
Kaipaus hiipuu. Aika tekee tehtävänsä.
ei hiivu täällä ainakaan, päinvastoin
Lovely!
Joo ei hiivu täälläkään, voimistuu vaan.
Joidenkin kohdalla toki noin. Ei täällä.
Haluat ain nuoremman ja jos tulee iän tuomii ongelmii esim. Siin ni vaihtoon. Eiks vaan?
Sun väri on valkoinen.
Mitä kuuluu ?
Ootan huomista
Meen mettään
Tekisit läsnäolollasi tästä iltapäivästä täydellisen.
Kerro miten täydellinen iltapäivä kanssas sujuu?
Kyseessä oli vain yksi skenaario huipusti vietetystä iltapäivästä minun näkökulmastani ajateltuna. Tiedän hänen huippuiltapäivänsä olevan erilainen. Voisimme vaihdella.
ikävä on.❤️
Inhoatkohan imuroimista yhtä paljon kuin minä? Imuroitaisiinko me vuoroviikoin vai tykkäisitkö siitä niin paljon ettei minun tarvitsisi enää koskaan imuroida? 🤔😅
…voin imuroida kyl usein…tykkään
Imuroin ehkä pari kertaa viikossa. Robo hoitaa loput. En inhoa.
Huh. Sulla täytyy olla useampi koira tai kissa, että noin usein pitää imuroida.
Tiedän sen taikasana.
Aivan järkyttävä ikävä iski taas. Ikävöiny pitkin päivää mut nyt se oikein tiivistyi. ❤️😘
Ikävään voi näköjään kuolla koska kohta makaan raatona
Tunnustaisin tunteeni enkä välittäisi seuraamuksista mitään❤️😘🥰🚬sauhut päälle
Mutta jää kohdallasi palstahorinoiksi.
pidän palstavapaata koska mielenterveyteni horjuu. ajatuksissa olet..
olen sinun L - Jari polvistuu
Tuntuu että tänne ei jaksa eikä ole mielenkiintoa enää sanoa mitään, yhtä turhan kanssa. Puhukaa te jolla on jaksamista ja kaikkea siltä väliltä