Ekoterroristi

Haluan herättää keskustelua aiheesta ekoterrorismi. Kun nykypäivänä on noita kettutyttäjä ja kaiken maailman anarkisteja. En ymmärrä alkuunkaan niiden ihmisten moraalia mitkä käy tuolla kettutarhoissa, erilaisissa laitoksissa ja esim. maanotto paikoilla tekemässä ilkivaltaa.

Kerron esimerkin. Eräs tuttuni on sorakuski, tuo soraa ja mursketta rakennustyömaille. Laillinen ammatti, luvat kunnossa, rehellinen ja veronsa maksava mies. Eräänä aamuna töihin tultuaan huomasi kauhakuormaajan saaneen päälleen käsittämättömän raivonpuuskan. Siitä oli hajoitettu lasit, mittarit, renkaat ja kaikki ylipäätään mitä oli saatu hajalle. Kyljessä luki spray teksti jotenkin niin että "maanraiskaajien muistomerkki" (en muista tarkalleen). Tietenkin meni vakuutuksen piikkiin (lunastukseen), olisi minusta ollut huutava vääryys jos olisi itse joutunut maksamaan. Kuka hyötyi? Ei kukaan.

Moinen käytös ei ole mitään muuta kuin terrorismia, ekoterrorismia. Ihminen joka on tekee työtä laillisesti, vielä tärkeätä sellaista, maksaa veronsa, mutta saa päällensä tällaisen käsittämättömän viherpipojen terrorismi-iskun, niin uskon että luonnonsuojelu asiat eivät enää ainakaan kiinnosta enempää mitä ennen. Hakeutukoot politiikkaan jos haluavat vaikuttaa.

Omia pohdintojani tälle:
Olen itse nuori alle 25 v. henkilö ja olen opiskellut luonnonvara-alalla. Asuin asuntolassa jossa oli tälläisiä terroristin alkuja, puheitten perusteella. Yksi syy on mielestäni nuoruuden uhma--> voimat suuret mutta ei ole vielä järki päässä kasvanut. Toinen on muutoksen halu, kun saastuneisuus lisääntyy, niin halutaan pysäyttää tämä, yhdessä illassa tuhoamalla herra x kauhakuormaaja. On lisäksi muitakin henkilökohtaisia syitä kuten halutaan vaikuttaa eläinsuojeluun, vesistöjen tilaan yms... Lisäksi tein yhden kiinnostavan pointin, joka on totta. Näiden terroristien suulla paloi usein myös hasis-ruoho. Jos ne saa siinä pössytellessään hienoja maailmanparantamisideoita... Suvaitsvampia ovat kyllä huumeille mitä tavalliset kansalaiset (eikö totta). Yksi asia mikä on myös nykypäivänä on sellainen uskonnon puute, ei enää ole Raamattu ohjenuorana ja ei ole sellaista hyvää pelkoa Jumalasta. Ei ole toisen omaisuudella mitään arvoa, pääasia on se että saa oman (hyvän?) tahtonsa läpi. Kasvatuskin on muuttunut niin että saat tehdä mitä haluat jos jokin ei ole niinkuin itse sen tahdot...

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen sanon kuitenkin että hyviä asioita monet luonnonsuojeliat ajavat. Ymmärrän hyvin esim. että heillä on huoli esim. kettujen oloista, harjujen häviämisestä, kallion louhimisesta murskeeksi yms. Terroristiset keinot tuovat vain lisää puoluejakoa (ekoterroristit - antiekoterroristit), ei haluta parantaa mitään kun tulee tunne että nuo ovat minua (persoonaa) vastaan. Kuka haluaa enää edes kuunnella mitä asiaa tällä terroristilla on kun on saanut ensiksi päälleen tälläisen hyökkäyksen. Tulee vastareaktio. Mieti itse jos sinulla olisi vaikka mökki mikä on naapurisi mielestä rakennettu arvokkaalle kalliolle ja se pitäisi purkaa. Jos tämä täti tai setä päättäisikin ryhtyä toimenpiteisiin ja potkisi mökistäsi lasit pihalle, tekisitkö sen mitä naapurisi tahtoo?

Mielestäni jos ihminen laillisesti tekee työtään ja on tehnyt sitä monesti vuosikymmenet (kuten esimerkki tapauksessa), niin on hänellä oikeus jatkaa tätä Suomen kansalaisten hyväksymän lain pohjalta harjoitettua työtään. Jos esim. kaikki turkistarhaajat lopettaisivat työnsä, tulisi tuhansia työttömiä valtion ruokittavaksi. Ja tuskinpa kukaan tälläinen turkistarhaaja suosuisi kortistoon, kun ovat tottuneet itse ansaitsemaan leipänsä. Ja loppujen lopuksi, turkikset tuotettaisiin jossakin muualla, paljon huonommissa tiloissa.

Ja lopuksi miettikää missä mallissa asiat on jossakin kehitysmaassa ihmisten suhteen taitaa olla niillä huonommat olosuhteet kun suomalaisilla ketuilla.
8853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on taas hassista juotu ja kaikkea.

Sus siunatkoon, maailmanloppu se tulee, sanokaa minun sanoneen. Ja vielä terroristit riehuvat aivan hulluina ja vauhkoina vaahto suusta roiskuen. Herra jumala mitä tästä nyt tulee, alkoi ihan sydämestä ottamaan! Se on se sontaluukku televiissio kaiken pahan juuri, ja mopollakin ajetaan ja päristellään ihan noin vain.

Minä olen aina sanonut meidän Einarille että lopun ajat on lähellä, Einari on meidän pottukellariin vienyt hernekeittopurkkeja ja taskulampun varalle jos se maailmanloppu vaikka tulee tai ne kamalat ekoterroristit hyökkäävät niin mennään sinne piiloon ja pannaan ovi visusti säppiin...

Äänestä

ja vellit..kettutytöillä ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa..kun oppisit edes käsitteet....

Äänestä
  • ...ne teidän nimittämät piipertäjät ole jo nimityksensä perusteella vaarattomia, harmittomia, ei-varteenotettavia? Olen ymmärtänyt, että luonnonsuojelu on isäntien mielestä "kohdallaan" juuri silloin kun se voidaan pyyhkäistä pöydältä.Toinen vaihtoehto olisi sitten nuo kovat keinot, pelkoa tuottavat toimet.
    Maatalous Suomessa on uppoava laiva, veronmaksajien kustantama. Sen komentosillalla menneisyyden miesten sopisi vähemmän paukutella henkseleitään.

    Äänestä

  • KTH kirjoitti:

    ...ne teidän nimittämät piipertäjät ole jo nimityksensä perusteella vaarattomia, harmittomia, ei-varteenotettavia? Olen ymmärtänyt, että luonnonsuojelu on isäntien mielestä "kohdallaan" juuri silloin kun se voidaan pyyhkäistä pöydältä.Toinen vaihtoehto olisi sitten nuo kovat keinot, pelkoa tuottavat toimet.

    ketä tarkoitat, en minä nimittele ketään.

    Sitä ollaan niin luonnonsuojelijoita ja ostetaan ulkolaista ruokaa joka on tuotettu jossakin espanjassa, kymmenkertaisine torjunta-aine käsittelyineen ja tuotu fossiilisia polttoaineita tuhlaavilla laivoilla Suomeen. Suomi on ihanteellinen viljelysmaa, tarvitaan vähän kasvinsuojeluaineita kun on toi talvi tappamassa kasvintuhoojia. Se miksi tukia tarvitaan on yksinkertaisesti se ettei tulleja enää ole. Jos tullit olisi vielä voisi ulkoa tulevalle elintarvikkeelle laittaa kovat maksut ja ohjata siten kuluttajia ostamaan terveellisempää ja ekologisempaa suomalaista ruokaa.

    KTH:lle hyvä neuvo: Lopeta se hengittäminen niin ei tule hiilidioksidipäästöjä.

    ps. Alkaako ahistamaan se kaupunki yksiö, kun ollaan noin kärttyisiä talonpojille. Kyllä täällä hyvin vielä voi paukutella henkseleitään, ollaan ylpeitä että viljellään maata, eikä meitä saa tollaset kaupunki kommunistit masennettua.

    Äänestä

  • nervos kirjoitti:

    ketä tarkoitat, en minä nimittele ketään.

    .. ei ollut sohaista sinua. Tämä palsta on yleisesti käsittämättömän taantumuksellinen, että vimmoissaan sohii harhaankin.
    Muille: Minunkin osittainen siviilitittelini on maanviljelijä.Suojelumielisyys on ollut alalla rasite.

    Äänestä

  • Maanviljelijä kirjoitti:

    Sitä ollaan niin luonnonsuojelijoita ja ostetaan ulkolaista ruokaa joka on tuotettu jossakin espanjassa, kymmenkertaisine torjunta-aine käsittelyineen ja tuotu fossiilisia polttoaineita tuhlaavilla laivoilla Suomeen. Suomi on ihanteellinen viljelysmaa, tarvitaan vähän kasvinsuojeluaineita kun on toi talvi tappamassa kasvintuhoojia. Se miksi tukia tarvitaan on yksinkertaisesti se ettei tulleja enää ole. Jos tullit olisi vielä voisi ulkoa tulevalle elintarvikkeelle laittaa kovat maksut ja ohjata siten kuluttajia ostamaan terveellisempää ja ekologisempaa suomalaista ruokaa.

    KTH:lle hyvä neuvo: Lopeta se hengittäminen niin ei tule hiilidioksidipäästöjä.

    ps. Alkaako ahistamaan se kaupunki yksiö, kun ollaan noin kärttyisiä talonpojille. Kyllä täällä hyvin vielä voi paukutella henkseleitään, ollaan ylpeitä että viljellään maata, eikä meitä saa tollaset kaupunki kommunistit masennettua.

    "Sitä ollaan niin luonnonsuojelijoita ja ostetaan ulkolaista ruokaa joka on tuotettu jossakin espanjassa, kymmenkertaisine torjunta-aine käsittelyineen ja tuotu fossiilisia polttoaineita tuhlaavilla laivoilla Suomeen. Suomi on ihanteellinen viljelysmaa, tarvitaan vähän kasvinsuojeluaineita kun on toi talvi tappamassa kasvintuhoojia."

    Minä lasken itseni jonkin asteiseksi luonnonsuojelijaksi vaikka paljon olisi vielä opittavaa. Ostan useinmiten SUOMALAISTA LUOMUA ja TORILTA. En halua rahdata esim. papuja USA:sta, niinpä ostan suomalaista hernettä ja härkäpapuja. En heitä roskia koskaan maahan, yritän ostaa käytettyjä vaatteita, ymmärän suoran toiminnan ja turkistarhaajien kannat, siispä hyväksyn turkistarhaiskutkin.

    Vielä tuosta viljelystä. Mielummin luomua kuin "vähesen vaan" torjunta-aineta..

    Äänestä

Isoksi pahaksi terroristiksi ei tulla, kaikenmaailman ilkiällä ilkivallallakaan, vaikka se niin potuttaisi, että!
Katso sinä uutisija, niin näet mitä ovat ne oikeat terroristit. Ei ne polttele hashista kukka korvantauksessa vaan räjäyttelevät ihmisiä kappaleiksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Maanviljelijä kirjoitti:

Haluan herättää keskustelua aiheesta ekoterrorismi. Kun nykypäivänä on noita kettutyttäjä ja kaiken maailman anarkisteja. En ymmärrä alkuunkaan niiden ihmisten moraalia mitkä käy tuolla kettutarhoissa, erilaisissa laitoksissa ja esim. maanotto paikoilla tekemässä ilkivaltaa.

Kerron esimerkin. Eräs tuttuni on sorakuski, tuo soraa ja mursketta rakennustyömaille. Laillinen ammatti, luvat kunnossa, rehellinen ja veronsa maksava mies. Eräänä aamuna töihin tultuaan huomasi kauhakuormaajan saaneen päälleen käsittämättömän raivonpuuskan. Siitä oli hajoitettu lasit, mittarit, renkaat ja kaikki ylipäätään mitä oli saatu hajalle. Kyljessä luki spray teksti jotenkin niin että "maanraiskaajien muistomerkki" (en muista tarkalleen). Tietenkin meni vakuutuksen piikkiin (lunastukseen), olisi minusta ollut huutava vääryys jos olisi itse joutunut maksamaan. Kuka hyötyi? Ei kukaan.

Moinen käytös ei ole mitään muuta kuin terrorismia, ekoterrorismia. Ihminen joka on tekee työtä laillisesti, vielä tärkeätä sellaista, maksaa veronsa, mutta saa päällensä tällaisen käsittämättömän viherpipojen terrorismi-iskun, niin uskon että luonnonsuojelu asiat eivät enää ainakaan kiinnosta enempää mitä ennen. Hakeutukoot politiikkaan jos haluavat vaikuttaa.

Omia pohdintojani tälle:
Olen itse nuori alle 25 v. henkilö ja olen opiskellut luonnonvara-alalla. Asuin asuntolassa jossa oli tälläisiä terroristin alkuja, puheitten perusteella. Yksi syy on mielestäni nuoruuden uhma--> voimat suuret mutta ei ole vielä järki päässä kasvanut. Toinen on muutoksen halu, kun saastuneisuus lisääntyy, niin halutaan pysäyttää tämä, yhdessä illassa tuhoamalla herra x kauhakuormaaja. On lisäksi muitakin henkilökohtaisia syitä kuten halutaan vaikuttaa eläinsuojeluun, vesistöjen tilaan yms... Lisäksi tein yhden kiinnostavan pointin, joka on totta. Näiden terroristien suulla paloi usein myös hasis-ruoho. Jos ne saa siinä pössytellessään hienoja maailmanparantamisideoita... Suvaitsvampia ovat kyllä huumeille mitä tavalliset kansalaiset (eikö totta). Yksi asia mikä on myös nykypäivänä on sellainen uskonnon puute, ei enää ole Raamattu ohjenuorana ja ei ole sellaista hyvää pelkoa Jumalasta. Ei ole toisen omaisuudella mitään arvoa, pääasia on se että saa oman (hyvän?) tahtonsa läpi. Kasvatuskin on muuttunut niin että saat tehdä mitä haluat jos jokin ei ole niinkuin itse sen tahdot...

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen sanon kuitenkin että hyviä asioita monet luonnonsuojeliat ajavat. Ymmärrän hyvin esim. että heillä on huoli esim. kettujen oloista, harjujen häviämisestä, kallion louhimisesta murskeeksi yms. Terroristiset keinot tuovat vain lisää puoluejakoa (ekoterroristit - antiekoterroristit), ei haluta parantaa mitään kun tulee tunne että nuo ovat minua (persoonaa) vastaan. Kuka haluaa enää edes kuunnella mitä asiaa tällä terroristilla on kun on saanut ensiksi päälleen tälläisen hyökkäyksen. Tulee vastareaktio. Mieti itse jos sinulla olisi vaikka mökki mikä on naapurisi mielestä rakennettu arvokkaalle kalliolle ja se pitäisi purkaa. Jos tämä täti tai setä päättäisikin ryhtyä toimenpiteisiin ja potkisi mökistäsi lasit pihalle, tekisitkö sen mitä naapurisi tahtoo?

Mielestäni jos ihminen laillisesti tekee työtään ja on tehnyt sitä monesti vuosikymmenet (kuten esimerkki tapauksessa), niin on hänellä oikeus jatkaa tätä Suomen kansalaisten hyväksymän lain pohjalta harjoitettua työtään. Jos esim. kaikki turkistarhaajat lopettaisivat työnsä, tulisi tuhansia työttömiä valtion ruokittavaksi. Ja tuskinpa kukaan tälläinen turkistarhaaja suosuisi kortistoon, kun ovat tottuneet itse ansaitsemaan leipänsä. Ja loppujen lopuksi, turkikset tuotettaisiin jossakin muualla, paljon huonommissa tiloissa.

Ja lopuksi miettikää missä mallissa asiat on jossakin kehitysmaassa ihmisten suhteen taitaa olla niillä huonommat olosuhteet kun suomalaisilla ketuilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu