Mietipä kuule

ihan itse, miltä sinusta tuntuisi jos joku seuraisi sinua vuosien ajan!
45617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

En ole seurannut sua somessa enkä irl.

Äänestä
  • Mummo meni nukkumaan jo ajoissa.
    Eikö teillä ole omaa mummoa?

    Äänestä

Ihan ite nukkumaan on jo myöhä.

Äänestä

Mummo on kokenut jo viiden vuoden ajan ne yllättävät kohtaamiset hyvin ahdistavina. Koska hän ei tunne häirikköä hän ei tiedä voisiko hän olla väkivaltainen, tai käyttäytyä muuten jotenkin sellaisella tavalla mikä ei tuntuisi sopivalta! Siksi on ollut vaikeaa hahmottaa niiden kohtaamisten merkitystä, koska eihän yksikään ns. tavallinen ihminen toimi niin kauan niin kuin hän toimi pidemmän aikaa! Sen mummo ymmärsi jo monta vuotta sitten, ettei heistä koskaan voisi olla parisuhteeseen tietyistä syistä johtuen!

Äänestä
  • Mummo menetti perusturvallisuudentunteensa jo vuosia sitten, koska häntä häirittiin ja se vaikutti yksityisyyden ja psyykkisen, fyysisen ja taloudellisen tilanteen heikkenemisen!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mummo menetti perusturvallisuudentunteensa jo vuosia sitten, koska häntä häirittiin ja se vaikutti yksityisyyden ja psyykkisen, fyysisen ja taloudellisen tilanteen heikkenemisen!

    Kuoleekohan kohta pois?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuoleekohan kohta pois?

    Saatta kuollakin, koska stressiä ja ahdistusta on ollut kauan, aivan liian kauan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Saatta kuollakin, koska stressiä ja ahdistusta on ollut kauan, aivan liian kauan!!

    Eli kiinnostavaa mummoa ei saa lähestyä luonnossa, ymmärsinkö oikein? T. Käppänä

    Äänestä

Jos joku seuraa sinua vuosien ajan ja se sinua häirtsee..
Niin mitä vttua sinä sitten itse kirjoittelet hänelle koko ajan?
Taidan olla tosi riippuvainen jo hänestä. Minä en ainakaan käyttäisi vapaa-aikaani roikkuen jossain vainooajassa ja kuvitellen häntä kaikkialla. Sinähän etsit häntä täältäkin.

Äänestä
  • TaidaT olla tosi riippuvainen jo hänestä!!!

    Äänestä

  • Menikö trollgubben kirjoitus tunteisiin?

    Äänestä

  • En toellakaan etsi häntä täältä, vaan ole aika kauan jo tuonut esille, että kaiken sen mitä on ollut jo viiden vuoden ajan liikaa pitää loppua. Olen kertonut myös siitä jo kauan, ettei minkäänlaista ns. kautta rantain esittämistä saa olla enää missään, mutta se ei ole loppunut toistuvista hyvin monista pyynnöistä huolimatta! Sitä oli eilenkin kotiin tullessa ja ns. mainostamista on yhä paljon! *Voin todella huonosti jos näen tai koen sitä ihan vähänkin missä vaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En toellakaan etsi häntä täältä, vaan ole aika kauan jo tuonut esille, että kaiken sen mitä on ollut jo viiden vuoden ajan liikaa pitää loppua. Olen kertonut myös siitä jo kauan, ettei minkäänlaista ns. kautta rantain esittämistä saa olla enää missään, mutta se ei ole loppunut toistuvista hyvin monista pyynnöistä huolimatta! Sitä oli eilenkin kotiin tullessa ja ns. mainostamista on yhä paljon! *Voin todella huonosti jos näen tai koen sitä ihan vähänkin missä vaan!

    En jaksa lukea tätä. Ihmetyttää vaan kovasti että joku teitä vainoaa niin kovin ja sitten kun ei vainoa niin sitä etsitään täältä ja kirjoitellaan tänne hänelle. Lääkäriin vaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En toellakaan etsi häntä täältä, vaan ole aika kauan jo tuonut esille, että kaiken sen mitä on ollut jo viiden vuoden ajan liikaa pitää loppua. Olen kertonut myös siitä jo kauan, ettei minkäänlaista ns. kautta rantain esittämistä saa olla enää missään, mutta se ei ole loppunut toistuvista hyvin monista pyynnöistä huolimatta! Sitä oli eilenkin kotiin tullessa ja ns. mainostamista on yhä paljon! *Voin todella huonosti jos näen tai koen sitä ihan vähänkin missä vaan!

    Taidat olla jossain määrin raskaat vuodet - gubbe tosissasi tämän kokemuksen kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Menikö trollgubben kirjoitus tunteisiin?

    Muuten hyvä, mutta tämä on trolligubbe itse kummallisen näytöksensä kera

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En jaksa lukea tätä. Ihmetyttää vaan kovasti että joku teitä vainoaa niin kovin ja sitten kun ei vainoa niin sitä etsitään täältä ja kirjoitellaan tänne hänelle. Lääkäriin vaan!

    Sivusta, traumatisoitunut ihminen ei osaa välttämättä käsitellä asioita oikein? Hän voi olla herkkä tuntemaan asioita vahvasti, mut jollei saa vasta kaikua tuntemuksilleen hyvällä tavalla voi se kääntyä myös inhoksi ja vihaksi toista kohtaan?

    Uskon kohdanneeni tällaisen, silloin aika on vihollinen, jos kaipaa jotain traumatisoitunutta, joka ei näy päälle päin ja toivoo ajan kääntävän asian hyväksi? Se muuttuu todennäköisesti silloin aina peloksi, uhaksi ja negatiiviseksi, jossa usko hyvään katoaa?

    Traumatisoitunutta ei muuteta muuksi pelkän rakkauden voimalla, varsinkin jos hänelle rakkaus on jotain muuta kuin tunnetta ja luottamusta toiseen, mennyt on silloin syy sille, ettei tällaista traumatisoitunut kykene vastaanottamaan? Oma mutu tällainen.

    Äänestä

Hyvältä.

Äänestä

Varmasti hakeutuisin lääkärin juttusille.

Äänestä
  • Sitähän on hyvä tälle miestrollille kuivakkaasti leukailla kun on iso sellainen ja ihan leuasta tai suuresta suusta puhun😉

    Äänestä

Ihan ite oon miettinyt ei voi mitään

Äänestä

Slava ugh

Äänestä

Jos käy avoimilla sivuilla vain katsomassa silloin tällöin, ei ole stalkkaamista. Voithan pistää kaikki tilisi kirjautumisen alle. Usein ihmiset käyvät katsomassa, että mitä jollekin puolitutulle kuuluu, jos eivät ole muuten saaneet häneen kontaktia. Usein tämä ihan hyväntahtoista kiinnostusta toisen voinnista yms. Ei siis mitään pahaa.

Äänestä

Olemme nyt Jumal ykseydessä. On seurannut ja tulee seuraamaan, niin kauan kun maapallo vielä on. 🌎

Äänestä

Liikkumistani on jo seurattu muutama vuosi, tosin en tiedä miksi.

Äänestä
  • Niin minunkin. Puhelinta myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Niin minunkin. Puhelinta myös.

    Tuskin puhelintani kuitenkaan, mutta minusta otetaan kuvia ja seurataan. Niinkuin joku haluaisi tietää missä olen milloinkin🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Niin minunkin. Puhelinta myös.

    Sama juttu myös mulla. Laitteet ja tilit hakkeroidaan sitä mukaa kun uusia hankin. Kotirauhan häirintääkin ollut. Kulkuneuvoa sabotoitu. Psykologille kerrottu ja todettu, että ei ole kuviteltua. Poliisiin otettu yhteyttä. Todistusaineistoa on. Vainoaja saa ansionsa mukaan kyllä. sivusta.

    Äänestä

Kovasti mahtaa olla ihastunut tai vihastunut. Jotain on tehty todella väärin tai oikein, kun on moinen perskärpänen riesana. Tiedoksi ei saa eikä kyllä kiinnostakaan. Puoliakaan en jaksa etsiä, tulee sitten vastaan jos tulee jossain.

Äänestä
  • Taidat olla itse todella avun tarpeessa, koska käyt tällä palstalla tai yöeensäkin tänne vuodattamassa asioitasi. Ei ihme jos sinua kytätään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Taidat olla itse todella avun tarpeessa, koska käyt tällä palstalla tai yöeensäkin tänne vuodattamassa asioitasi. Ei ihme jos sinua kytätään.

    Tämä loppukaneettisi tässä vuodatuksessa trollimiehelle osoittaa että kuuppa on ihan soseessa

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Taidat olla itse todella avun tarpeessa, koska käyt tällä palstalla tai yöeensäkin tänne vuodattamassa asioitasi. Ei ihme jos sinua kytätään.

    Ehkä olet rääpäle käyttänyt hieman liikaa aikaa miehen vuodatusten rikastamisessa

    Äänestä

Jos seuraamista on se, että joku ulkoiluttaa lähelläsi koiraa, tai joku tuntematon ihminen kulkee läheltäsi tai joku muistuttaa ex-miestäsi tai jonkun auto muistuttaa jonkun tutun miehen autoa, tai jollain on kukkamekko yllä, yms., niin toden totta sinua seurataan. Ja siten meistä jokaista seurataan. Mutta koska se EI OLE seuraamista, vaan normaalia ihmisten elämää lähiympäristössäsi, on ajatus sinun seuraamisesta ja häiriköinnistä vain oman mielesi tuottamaa harhaa.

Äänestä
  • Niin en tiedä onko tämä hahmo trollausta vai ei, mutta juttunsahan ovat tuollaisia. Muunlaisiakin tapauksia kuitenkin on. Tokihan niistäkin ”joku” rientää heti väittämään että harhaa on, vaikka kyse ei olisikaan sen kaltaisista asioista että naapurin koiran haukunta olisi ”kertomista”.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Niin en tiedä onko tämä hahmo trollausta vai ei, mutta juttunsahan ovat tuollaisia. Muunlaisiakin tapauksia kuitenkin on. Tokihan niistäkin ”joku” rientää heti väittämään että harhaa on, vaikka kyse ei olisikaan sen kaltaisista asioista että naapurin koiran haukunta olisi ”kertomista”.

    No mutta sekä mainitsemasi kerronta että saman ukkelin tekaisema aloitus on sitä varmuudella, että unohda koko juttu siinä mielessä

    Äänestä

  • Sinähän olet aloituksen kirjoittanut ukkeli nimenomaan itse tuottanut tätä raskaat vuodet- kerrontaa ja nyt yrität olla kaikessa sekavuudessasi ovela ja kirjoittaa sekavan kerrontasi sekaan jotain lisämausteita ex-miehistä. Tollommalle voi mennä läpi, mutta prolle ei

    Äänestä

Ennen kuolemaa pitää ehtiä laatia testamentti. Täytyypä pitää kiirettä, eihän sitä tiedä milloin se viimeinen päivä koittaa.

Äänestä

Mä en oikeesti tiedä miten suhtautua näihin
sun kirjoituksiin.
Välillä tuntuu että vttuilua/kiusaa jollekin,
välillä sitten taas ihan kuin kirjoittaisit
jonkun ihan toisen asioita.
Joskus nämä osuvat niin samoihin ajankohtiin/asioihin erään toisen henkilön tekemisten sekä sanomisten kanssa.

Äänestä
  • Palstakiusaajilla/stalkkereilla on tapana esittää muita saadakseen jonkun huonoon valoon muiden silmissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Palstakiusaajilla/stalkkereilla on tapana esittää muita saadakseen jonkun huonoon valoon muiden silmissä.

    Gubbe, sinut on nähty tuhansia kertoja seuraamassa muutamia naisia ja tekemässä pahaa, joten voisitko lopettaa ton käänteisen kerronnan ja tekosi, näkee ettet ole mieleltäsi terve, luulet olevasi erityis asemassa, et saat twhdä mitä sairas mielesi tuottaa, kyllä sä hoitoa olisit tarvinnut jo pitkän aikaa, häiritset ihmisiä jatkuvasti stakkaat ja seuraat ja valehtelet ja satutat! Ei mieleltään terve ihminen tollasta tee,Eihän!

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Gubbe, sinut on nähty tuhansia kertoja seuraamassa muutamia naisia ja tekemässä pahaa, joten voisitko lopettaa ton käänteisen kerronnan ja tekosi, näkee ettet ole mieleltäsi terve, luulet olevasi erityis asemassa, et saat twhdä mitä sairas mielesi tuottaa, kyllä sä hoitoa olisit tarvinnut jo pitkän aikaa, häiritset ihmisiä jatkuvasti stakkaat ja seuraat ja valehtelet ja satutat! Ei mieleltään terve ihminen tollasta tee,Eihän!

    Sun on viisain pysyä kaukana ja noudattaa Suomessa vallitsevia lakeja ja ihmisoikeuksia!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sun on viisain pysyä kaukana ja noudattaa Suomessa vallitsevia lakeja ja ihmisoikeuksia!

    Et voi ajaa toisia itsemurhaan, koska tällaista kerroit täällä jokunen aika sitten! Et taida tehdä tota ihan yksonäs, vaan sulla on näitä ns. Marionetteja mukana, niitäkin on nähty!

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Gubbe, sinut on nähty tuhansia kertoja seuraamassa muutamia naisia ja tekemässä pahaa, joten voisitko lopettaa ton käänteisen kerronnan ja tekosi, näkee ettet ole mieleltäsi terve, luulet olevasi erityis asemassa, et saat twhdä mitä sairas mielesi tuottaa, kyllä sä hoitoa olisit tarvinnut jo pitkän aikaa, häiritset ihmisiä jatkuvasti stakkaat ja seuraat ja valehtelet ja satutat! Ei mieleltään terve ihminen tollasta tee,Eihän!

    Ootte kyl meleko harhasta jengii mut eihä siin en oo mikää gubbe 😆

    Äänestä

  • Tällaisia kirjoittaa täällä moni. Itsenin kirjoitan, koska minua piinataan.

    Sivusta

    Äänestä

Ei tarvii miettiä kun on kertoo kokemusta että seurattu on exän perheen toimesta jo yli 20 vuotta.

Äänestä

Silloin pitäis uskaltaa varmaan sanoa jotain. Turha sitä on tuulta seurata.
Jos seuraisin niin avaisin suuni, mutta kun en, eikä näinäpäivinä tiedä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ihan itse, miltä sinusta tuntuisi jos joku seuraisi sinua vuosien ajan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu