Joulunaika 2024 lähestyy...

Anonyymi-ap

- Pyhäinpäivään on vain pari viikkoa.

En tiedä, onko minulla Pyhäinpäivän aattona varaa lähteä taksilla kiertelemään paria hautausmaata, ehkä jätän nuo käynnit Jouluksi.

- Adventtiin on n. 1,5 kuukautta.

En ole ties koska käynyt adventtina, jos muutoinkaan kirkossa. Nyt voisin harkita mennä. (Yleensä uskon lähinnä yksinäni, kotosalla.)

Marraskuussa pistän taas hulinaksi kaikkien siivousteni ja joulunalus-touhujeni kanssa. Nyt vielä vain lepäilen.

Olen jo aiemmin ja pitkin syksyä kirjoittanut kännykkä-kalenteriini suunnitelmani, mitä tehdä minäkin päivänä, niin ettei kerralle keräänny liikaa toimintaa, vaan jaksan kaiken rauhallisesti "päivä kerrallaan", välillä huilaten.

Teen suurimman osan marraskuussa, niin joulukuu on sitten vain joulunajasta nautiskelua.

Rahat on tänä vuonna taas vähissä, joten sen mukaan on suunniteltu.

Kukkafirma Plantagen meni konkurssiin, joten joulukuusta ja kukkia ei sieltä ilm. voi juurikaan tilata. Onneksi olen aiemmin, kaukaa viisaasti hankkinut tekokuusen näitä hätätilanteita varten.

Kiinalainen verkkokauppa, paljon parjattu Temu, on ollut pelastukseni. Olen tilannut sieltä kaikkea tarvitsemaani, sellaisia tarvikkeita, joissa nk. "laadulla" ei ole suurta merkitystä, kunhan kelpaavat, ja ovat turvallisia ostaa (sähkölaitteita en sieltä tilaa). Monenlaista pikkutavaraa:

https://www.temu.com/fi

Kristillisestä kirja-verkkokaupasta Ilonpolku, olen tilannut joitain, esim. kortteja, ym:

https://ilonpolku.fi/?srsltid=AfmBOopLq3ZveqyMs6GiF2zWSWNBbDLtF4riFlRZJ-wQNNLzo5zzRDle

Marraskuussa tilaan Postin verkkokaupasta joulupostimerkkejä:

https://shop.posti.fi/kategoria/postimerkit
*

1

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Silloin kun luovuin autostani on aina riittänyt kohtuudella rahaa taksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe