Alkoholin tilauslista

Olen miettinyt jo viikkoja, mitä laitan wolt-kuskille tilaukseen, kun viinat kärrätään ovelle. Nyt lista on valmis. Pidän sen salaisuutena. Upea teko, että Suomessa saa viinakset kotiovelle. On hyvin tavanomaista ja moukkamaista alentua hakemaan juomat itse. Taidan tilata juomien mukana myös vihanneksia eli yhden maksalaatikon.
7223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Syrjäkylä Lieksassakin on Wolt- kuskeja! Niin varmaan.

Äänestä
  • On siellä silloin, kun tilaan viinat Helsingistä ja wolt-kuski polkee fillarilla Lieskaan ja tuo mulle viinat. Näin ajattelin.

    Äänestä

  • Nyt viimeistään tarvitaan volttikuskeja Lieskassa kun kalja tilaukset alkaa kaupoilla on niitä ruuhkaksi asti volttikuskit kantaa selkä vääränä kaljaa eri puolille lieskaa🏋️‍♀️

    Äänestä

Nyt olisi työttömällä hyvä sauma työllistää itsensä ja nousta köyhyydestä valtaviin rikkauksiin. Käy jo kateeksi näille kuskeille. Heistä tulee Lieskan verokuninkaita ja kuningattaria.

Äänestä

Tuoko ne viinaa tänne kiirastulen tuliseen järveen? Yli kolome kuukautta joutunu makoilemaan kuivin suin lootassa.

Äänestä

Kuulin että muskotista voi tilata juoksukaljat

Äänestä

Kun viinat kärrätään kotiovelle, niin olen miettinyt, että kuinka juoksukalja-kulttuurin käy ja kuinka se pelastetaan? Olen pohtinut, jos viinat tuodaan ovelle, siitä ei voi juosta kuin olohuoneeseen, aika lyhyt on matka.
Jos tilaisin viinakset kilometrin päähän, niin silloin ostosreissua voisi pitää rehellisesti juoksuviinoina. Tai ainakin parkkipaikkaa lähemmäs ei voi tilata, silloin ne ei ole enää juoksutuotteita. Parkkipaikalta kotiin olisi sekin vähän niinkuin pikaviinamatka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen miettinyt jo viikkoja, mitä laitan wolt-kuskille tilaukseen, kun viinat kärrätään ovelle. Nyt lista on valmis. Pidän sen salaisuutena. Upea teko, että Suomessa saa viinakset kotiovelle. On hyvin tavanomaista ja moukkamaista alentua hakemaan juomat itse. Taidan tilata juomien mukana myös vihanneksia eli yhden maksalaatikon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu