Poliisi kertoi lehdessä ettei näe tarpeelliseksi puuttua asema-aukion taksikaaokseen. Julkisuus auttoi ja takseja ryhdyttiin ratsaamaan. Poliisi kertoi ettei aio puuttua keskusta-alueen huumekauppaan, koska kaupankäynti vain siirtyisi toisaalle. Paria viikkoa myöhemmin poliisi aikoo sittenkin ryhtyä puuttumaan. Poliisi kertoi harkitsevansa nuorisrikollisuus-osaston lakkauttamista. Kaksi viikoa myöhemmin osaston nuppilukua kasvatettiin. Poliisi ei vastannut puhelimeensa Joensuussa. Apulaisoikeusasiamiehen kannanoton jälkeen poliisi tiedetään vastanneen puhelimeensa.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Poliisin vihasi näyttää olevan kova. Poliiseja on Suomessa n. 7500, mistä johtuu, että mielipiteitä asioista on yhtä paljon. Eduskunnassa on 200 kansanedustajaa ja mielipiteistä vähintään yhtä paljon. Eduskunnassa tehdään ryhmä päätöksiä asioista, jotka nekään eivät pidä, aina joku haraa vastaan. Poliisi on päällikkövirasto, missä toimivaltainen ylempi poliisi voi aina muuttaa alaisensa tekemän päätöksen, mitä muut noudattavat. Yritä nyt rauhoittua.
- Anonyymi
Miten poliisien ja kansanedustajien määrä vaikutata poliisin aktiivisuuteen rikosasioissa, kun ensiksi aina on ei tutkita eikä tehdä mitään ja sen jälkeen jos tapaus on saanut julkisuutta, poliisi muuttaa päätöksen?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521020
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113974Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust27910Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7814- 74699
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3654Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it186602- 57593
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25587- 73587