Ja minä tarvitsen sinua. Olet ajatuksissani tälläkin hetkellä. Ihastuin sinuun. Niin vain kävi, en tällaista suunnitellut. Elämäni ei ole ollut entisensä sen jälkeen. Olen sinun rakkautta vailla. Kohtaloni on kätkeä sinut sydämeeni, muuttuneena ihmisenä.
n-n
n-n
Vastaukset 39
Vanhimmat
Tunnetko syviäkin tunteita häntä kohtaan
Mitä tarkoitat? Sanoisin että kyllä. Jostain syystä. Ei tässä näin pitänyt käydä.
Miksi kävi?
Hyvä kysymys. Hän jotenkin asteli sydämeeni hitaasti ja hiljaa.
Ihana.
Niin siinä kävi.
Miksi sellainen kohtalo?
En voi tunteistani hänelle kertoa, voisi mennä ihmissuhde pilalle.
Aina voit valita ja valitset miehen, kun taas ihastut, joten mitä sun ihastuksella on merkitystä isossa kuvassa.
Valitsisin hänet jos voisin.
Millainen tyyppi sulla on mielessä?
Minulla on ollut naista ikävä, mutta tänne ei tänään mahdu ikävöimään.
Sellainen kaikin puolin ihana. Ajatteleva ja empaattinen, esimerkiksi.
Tarkennan. Hän on ihana. Hän on ajattelevainen ja älykäs mutta samaan aikaan lempeä ja empaattinen. Hän uskaltaa ilmaista ajatuksensa mutta kunnioittaa muita. Hän liikkeensä ovat pehmeät mutta samaan aikaan hänessä on pikkaisen poikamaista charmia. Hänen energiansa on naisellista mutta vahvaa, itsepäistäkin. Hän on leikkisä, hänellä on huumorintajua, mutta osaa ottaa oikeat asiat vakavasti. Hänellä on monipuolinen lahjakkuusprofiili ja kauniinakin häntä pidän, mutta eniten puhuttelee hänen olemuksensa kokonaisvaltaisesti, jokin hyvin syvällisellä tasolla.
Kuvailet häntä kauniisti.
Täällä on liikaa viestejä, tämä hukkuu ja häviää näiden sekoilujen joukkoon.
Sano tuo hänelle oikeasti.
vau nyt on kyllä sen verran osuva ja ihana kirjotus,ettei tiiä mitä sanoo..sä taidat tuntee mut.. mutta kuka sä oot? sen haluisin tietää ❤️kiitos niin paljon. -sivusta
lisäys.. mul tuli ihan kyyneleet tästä❤️
Kiitos. Hänen kauneutensa (tarkoitan nyt hänen olemustaan joka puhuttelee minua) välittyy sanoissani.
Jos uskallan. Tuosta kuvailusta näkee että olen ihastunut. En ole varma kannattaako sitä ilmaista.
Koska olet nähnyt häntä viimeksi?
En nähnyt ainakaan tällä viikolla enkä viime viikolla.
Olet varma että sinua kuvaa?🤔
Joo no enpä ajatellutkaan että mulle🙂
Kyl siis pakko sanoo et nyt meni syvälle. Toi luonne kuvaus ihan siis … hän on joku kuka tuntee mut ja sitä mä jäin pohtimaan. On tää palsta vaan hullumitää
En meidän kummankaan nimeä tänne halua laittaa, trollien ja kiusaajien takia. Ehkä jonkin tunnisteen jos keksisin minkä. Minä katselen ja kuuntelen hänen olemustaan, siksi tunnen hänet. Joskus minusta tuntuu siltä että aistin hänet solutasolla asti.
Kiitos kauniista sanoistasi ❤️
Ymmärrän. Tavoitti kyllä. Olet hyvin kultainen.
Kiitos kauniista sanoistasi.
Nyt olisi kaksi haaraa vastakkain
Sinun ajatuksesi ovat hieman pinnallisella tasolla.
Höpöhöpö.
Sakset
SINÄ❤️ tämmösiä tulen lukemaan aina kun usko elämään ja ihmisten hyvyyteen horjuu satasella.. Olet kultaa.
Kiitos ❤️
Olet menettänyt pelin ja minut. Ei enää tyttö.
Aa sä oot siis nainen!!!!
Joko taas alkaa lumous toteutua ja kaihon kanavaarani paikalla.
Kerran tukehdutin melkein kaverini kaljaansa sormeni pyöräytyksellä. Se aiheutti aikanaan hieman ihmetystä lähipiirissä joten kerroin niille, että on psykoosissa.
Sitten niitä ärsytti vielä enemmän.
Kaikkia ei voi miellyttää.
En pelaile.