Suomi tarvitsee lapsia

Anonyymi-ap

Suomessa syntyvyys on Pohjoismaiden alinta ja vanhusväestöä valtavasti. Väestöliitto onkin ehdottanut että maksetaan 30 000 euron palkkio alle 30 vuotiaana synnyttäville. Myös opinto- ja asuntolainojen helpotuksia kaavaillaan. Vieläkin on nuorilla haaveena 2-3 lasta mutta elämän epävarmuus lykkää haaveita ja sitten ikä tulee esteeksi. Meidän ikäluokka uskalsi tehdä lapset nuorina mutta ei se pärjäämistä estänyt. Nyt on aika toinen, kannatan lapsiperheiden tukemista , lapsissa on tulevaisuus!

48

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työttömyys lisääntyy, asunnottomuus lisääntyy, opiskelumahdollisuudet kapenevat. yhteiskunnan väkivaltaisuus lisääntyy. Jne.
      Miksi nuoret haluaisivat vastuulleen lapsia näihin oloihin?
      Yhteiskunnan asenne on nurja. Saamme vain ikäviä uutisia, sodan pelko kasvaa.
      Miksi päättäjiemme asenne on niin negatiivinen? Miksi kukaan ei kannusta kansalaisia luottamaan tulevaisuuteen?

      Ennen sanottiin "Sateen jälkeen on poutasää", nyt sanotaan. "matalapaine heti ensi viikon alussa." Tuulivaroitus, liukkaan kelin varoitus, hallanvaara.
      Ei edes säästä löydy iloista uutista.

      • Anonyymi

        Nuorten tilanne ei ole millään lailla kurjistunut. Päin vastoin.

        Ongelma on ristiviestinnässä.

        Nuorille opetetaan, että maapallo tuhoutuu liikakansoituksen takia. Meidät pelastaa vain se, että kaikki eivät enää lisäänny.

        Toinen juttu on huumeet, ne vievät meidän nuoria. Käyttö ei näy välttämättä ihmisen ulkonäössä, mutta se näkyy elämänvalinnoissa. Yksinkertaisuus ja sisällöttömyys viehättää käyttäjiä. Lapset haittaavat aineiden käyttöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuorten tilanne ei ole millään lailla kurjistunut. Päin vastoin.

        Ongelma on ristiviestinnässä.

        Nuorille opetetaan, että maapallo tuhoutuu liikakansoituksen takia. Meidät pelastaa vain se, että kaikki eivät enää lisäänny.

        Toinen juttu on huumeet, ne vievät meidän nuoria. Käyttö ei näy välttämättä ihmisen ulkonäössä, mutta se näkyy elämänvalinnoissa. Yksinkertaisuus ja sisällöttömyys viehättää käyttäjiä. Lapset haittaavat aineiden käyttöä.

        Älä valehtele.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele.

        Omassa nuoruudessamme sotien jälkeen oli toivorikasta aikaa, Uskottiin työpaikkojen kestävän, työttömyyslukuja ei julkaistu etusivuilla. Asuntopula alkoi helpottaa, tyydyttiin siihen mitä saatiin, alivuokralaisasuntoja ja hellahuoneita. Oma koti kuitenkin. "Lapsi tuo leivän tullessaan",
        Palkalla tultiin toimeen, mitään avustuksia ei anottu. Oltiin optimistisia, tehtiin pitkää päivää, lapset avainkaulalapsia, vilistivät keskenään koulumatkoilla ja pihapiirissä.
        Kaikkien elämä oli yhtä vaatimatonta, uskottiin kuitenkin parempien aikojen koittavan, ja niinhän tapahtuikin!
        Nyt ennustetaan vain kurjuutta, varoitetaan ilmastonmuutoksesta lähtien pelkkää miinusta, syntyvyys laskee, työttömyys uhkaa, huumeet vievät lapsesi, varo.
        Kaikki on kuitenkin niin paljon paremmin kuin 60 v. sitten. Meillä on tietokoneet ja eläkkeet.
        Ennen vanhaan sai olla iloinen, että omisti radion.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele.

        Just niin. Toi on eri mieltä mun kanssani.
        Siis valehtelee.

        Nuorten tilanne on se mikä on.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Omassa nuoruudessamme sotien jälkeen oli toivorikasta aikaa, Uskottiin työpaikkojen kestävän, työttömyyslukuja ei julkaistu etusivuilla. Asuntopula alkoi helpottaa, tyydyttiin siihen mitä saatiin, alivuokralaisasuntoja ja hellahuoneita. Oma koti kuitenkin. "Lapsi tuo leivän tullessaan",
        Palkalla tultiin toimeen, mitään avustuksia ei anottu. Oltiin optimistisia, tehtiin pitkää päivää, lapset avainkaulalapsia, vilistivät keskenään koulumatkoilla ja pihapiirissä.
        Kaikkien elämä oli yhtä vaatimatonta, uskottiin kuitenkin parempien aikojen koittavan, ja niinhän tapahtuikin!
        Nyt ennustetaan vain kurjuutta, varoitetaan ilmastonmuutoksesta lähtien pelkkää miinusta, syntyvyys laskee, työttömyys uhkaa, huumeet vievät lapsesi, varo.
        Kaikki on kuitenkin niin paljon paremmin kuin 60 v. sitten. Meillä on tietokoneet ja eläkkeet.
        Ennen vanhaan sai olla iloinen, että omisti radion.

        Entäs kaikki sairauskirjoitukset jotka vie suuren osan varoista .
        Ihmisen vastuulla on että pitää itsensä terveenä . Moni juhlii pyhän ajat itsensä kelvottoman kuntoon , ei sellainen ihminen voi kauaa terveenä pysyä sen tietää kaikki
        Joten vastuuntunto on oltava mukana kun ajatellaan työ asioita . Ei ainoastaan niin että työnantajalla on kaikki vastuu . Myös työläisellä pitää olla se.
        Monet muut sairaudet ovat lisääntyneet ihan vaan elintason myötä . Kun kuuntelee näitä niin ei oikein ole aina työmoraali jutuissa mukana .
        Suomessa ei oikein ole kekseliäisyyttä uusiin työpaikkoihin vaikka niitäkin viisaista on joilla on ideoita .


    • Anonyymi

      Lapsienteko on monesta asiasta kiinni. Raha ei mikään hokkuspokkuskeino.
      Ihmisiä jää lapsettomiksi muun muassa siksi, etteivät he löydä paria.

    • Anonyymi

      Kukahan on kasvattanut kaikki nämä kolmikymppiset jotka eivät halua lapsia.
      Miksi haluaisivatkaan kun heidän elämänsä on ollut ainoastaan sitä että ovat saaneet olla ilman rajoja koko lapsuutensa, pieniä prinsessoja ja prinssejä joille kaikki on ollut saatavilla .
      Miten joku edes kuvittelee että olisivat kypsiä ottamaan vastuun toisesta ihmisestä, kun elämä on nassukirjassa ja instassa viinilasin kanssa kuvattuna ja huulet töröllään . Eikö se ole hyvä etteivät edes# ajattele lasten tekoa , miten he niitä hoitaisivat kun itsekkin ovat omaa itseään täynnä . Nyt ei tietenkään tätäkään voi yleistää mutta niin monella on näin.
      Lapsille on laitettava rajoja jo pienestä pitäen ja näyttää niitä todellisia arvoja elämästä mihin kuuluu oma vastuu asioista .
      Kuinka moni vanhus esim istuu ja kaipaa näitä lastenlapsiaan kylään , ei ne tule, miksi tulisikaan, heidän maailmassaan ei vanhuus eksisteeraa edes .
      Joten kukahan hoitelee tämän päivän kolmikymppiset kun he ovat vanhoja , robotiko ?

      • Anonyymi

        Miltä pohjalta sinä olet tämän kapeakatseisen johtopäätöksesi tehnyt:

        "Miksi haluaisivatkaan kun heidän elämänsä on ollut ainoastaan sitä että ovat saaneet olla ilman rajoja koko lapsuutensa, pieniä prinsessoja ja prinssejä joille kaikki on ollut saatavilla ."


      • Anonyymi

        Ano 9:18.
        Ne lapset ovat viisaampia kuin vanhempansa. Monet eivät ymmärrä, mitä tekemistä heillä tässä maailmassa on, ja siksi juuri ovat lapsettomia. He tietävät, että eivät ole kypsiä ottamaan vastuusta lapsistaan, heidän omaa koulutustaan ei ole valvottu, heiltä puuttuu elämän eväät, heidän työuransa käy työkkärin ja sossun kautta. Heidät on kasvatettu ilman rajoja ja rakkautta, mutta jos he hairahtuvat hankkimaan lapsia, heidän vanhempansa vaativat heitä asettamaan lapset tiukkoihin normeihin, ettei heistä tule samanlaisia kuin tämä kadotettu sukupolvi, vapaan kasvatuksen muovaama.
        Ja sitten "moni vanhus" istuu ja ihmettelee, mikseivät lapsenlapset tule kylään. Siksi, että ovat leipäjonossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä pohjalta sinä olet tämän kapeakatseisen johtopäätöksesi tehnyt:

        "Miksi haluaisivatkaan kun heidän elämänsä on ollut ainoastaan sitä että ovat saaneet olla ilman rajoja koko lapsuutensa, pieniä prinsessoja ja prinssejä joille kaikki on ollut saatavilla ."

        Ihan vaan kokemuksesta.
        Koskaan ei ole ollut niin pitkiä jonoja psykiatriaan nuorten ihmisten taholta kun nyt on.
        Tulevat vastaanotolle huolensa kanssa.
        Usein nuorista näkee juuri sen aåttä tuntevat olonsa turvattomaksi. Kaikesta huolimatta vaikka koti on ollut hyvä ja nuori on saanut olla keskipisteenä. Mutta sekin että on keskipisteenä loppuu kun alkaa aikuisen elämä . Nuori huomaa yhtä äkkiä hänhän on vaan ihan tavallinen kuten muutkin . Ensimmäisessä työpaikassa on kaikilla samat säännöt ja silloin viimeistään tajuaa että hän on vaan yksi monien joukossa. Sitten painotin todella ettei niin ole kaikkialla eikä voi yleistää ,
        siis tämän kapeakatseisen kirjoitukseni ei koske kaikkia
        Joten ainoastaan minun kokemuksia nuorisosta ja nuorista aikuisista , ja heidän vaikeuksistaan yhteiskunnassa jossa heidät lasketaan tasavertaiseksi muiden aikusten kansaa
        Parhaiten pärjää nuoret joilla on ollut tehtäviä jo kotonakin ja niistä vastuu.
        Joten tämän vuosisadan lapset haluavat vaan olla ilman lapsia , ja koska niin haluavat sekin kertoo paljon miten he ajattelevat asioita omalla kohdallaan
        Kasvu aikuiseksi ottaa nykyisin hieman pidemmän ajan kun ennen , siihenkin on omat selityksensä .
        Ja FB kuvista usein näkee myös miten nykyaikana eletään ja mitkä arvot ovat kullekkin tärkeitä


      • Anonyymi

        Miksi he haluaisivat lapsia tähän yhteiskuntaan, joka vain kerää vaikeuksia, ennustaa kurjuutta, luettelee työttömyyslukuja ja varottaa YT-neuvotteluista.
        Yleinen elämänasenne on nurja, syytetään epäonnistuneita ihmisiä vastuun pakoilusta.
        Vaaditaan rajoja.


      • Anonyymi
        UUSI

        Politiikka on nyt sellaista, että jokaisen pitää tiedostaa epäkohdat. Lasten kasvatus on vaikeaa näissä oloissa. Verot, työttömyys, asuntolainat, korona . . . . ei ole mahdollisuus kuin yhteen lapseen.
        Mitä ne vanhat höpäjää sota-ajoista, pula.ajoista, asuntopulasta, avainkaulalapsista, koulumaksuista.
        Suu kiinni.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi he haluaisivat lapsia tähän yhteiskuntaan, joka vain kerää vaikeuksia, ennustaa kurjuutta, luettelee työttömyyslukuja ja varottaa YT-neuvotteluista.
        Yleinen elämänasenne on nurja, syytetään epäonnistuneita ihmisiä vastuun pakoilusta.
        Vaaditaan rajoja.

        Moni ei tiedä edes mistään perus perheestä mitään , koska nykyisin lapsia raahataan milloin äidin luo tai milloin isän luo. Ja sitten isät ja äidit hommaavat uudet puolisot ja taas uusia ongelmia edessä. Niin ei ole ihmise ettei ne lapset edes ajattele tekevänsä omia lapsia kun eivät ole koskaan kokeneet juuria missä koti on, kun koti vaihtuu uuteen ja siihen tulee uusia ihmisiä ja odotetaan että lapset ihan vaan heti hyväksyvät ne uudet .
        Siis perhe mikä se oli ennen ei ole samaa tänään . Lapset tuntevat asioita vaan eivät kerto niitä kellekkään . Kunnes sairastuvat masennukseen ja sitten ihmetellään mikä on vinossa .


    • Anonyymi

      Kuka tähän persuhallitus-yhteiskuntaan haluaa tehdä lapsia ?
      Se on romuttanut koko yhteiskunnan ja kylvää epäsopua ja
      väkivaltaa.

      • Anonyymi

        Kyllä tämä lapsettomaksi jääminen on jo edellisen hallituksen aikaan huolestuttanut. Marinin hallitus tämän soten runnasi läpi .


      • Anonyymi

        Oot tuhkamuna voi voi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tämä lapsettomaksi jääminen on jo edellisen hallituksen aikaan huolestuttanut. Marinin hallitus tämän soten runnasi läpi .

        Tiedän yhden vanhan naisen joka osotti lastenlapsia vaan ei saanut niitä koskaan . Nuoret olivat päättäneet että he eivät kertakaikkiaan halua lapsia . Ja siihen oli naisen tyydyttävä .hän ei saanut olla mummona , eikä hänen lapsellaan ole myöskään ketään joka huolehtisi muuta kun hoitolaitos aikanaan siihenkin on kriteerit , ei niihin helpolla pääse .


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tämä lapsettomaksi jääminen on jo edellisen hallituksen aikaan huolestuttanut. Marinin hallitus tämän soten runnasi läpi .

        Se sote juttu ei ole ainoastaan Suomessa niin on muuallakin joten ei siitä tartte syntipukkia hakea .
        Ja Marinia vetää tähän asiaan
        Mitä sote vaikuttaa nuorten lapsenteko haluihin?


    • Anonyymi

      Miksi yllyttäisimme nuorisoa hommaamaan lapsia, kun asumiskustannukset nousevat, palkkojen nousu estetään lailla, työttömyys lisääntyy ja koulukiusaaminen yltyy.

      • Anonyymi

        Yllyttää tekemään lapsia 😅😅😅😅😅😅😅😅😅😅😅😅😅😅


    • Anonyymi

      Aloituksessa lukee Suomi tarvitsee lapsia. Yllytyshullu kun olen niin aloin pohtia kuinka omalta kohdaltani saisin paikattua tilannetta. Lopputulemana pohdiskelulle oli etten henkilökohtaisesti pysty asiaa auttamaan. Ensimmäisenä yli 80-v ikä ja sinkkunaisen elämä yksinhuoltajana olisi varsin raskasta, joten minulla on varsin pätevä syy jättää tämän ongelman hoitaminen nuoremmille ikäluokille.
      Hoitakaa te virkeämmät tätä lapsi ongelmaa.

      • Anonyymi

        Se on meidän virkeiden eläkeläisten osa. Pidämme itsemme kunnossa, urheilemme syömme vitaproota, Opetamme nuorisoamme kantamaan vastuuta omasta elämästään. "Katsokaa nyt meitäkin. Ollaan niin pontevia!"
        Lapsia nyt kiireesti. Me tässä vanhenemme, eikö meitä tulla auttamaan, kun ikä voittaa.
        Ollaan osamme tehty, tienattu eläke, maksettu asunto-osake ja auto. Nyt haluttaisiin vähän hellittää, mutta kun lapsenlapsia ei näy, ei kuulu, niin ei päästä vanhuuden lepoon. Kiittämättömyys on maailman palkka. Me jäädään ilman hoivaa, kun nuoret eivät ymmärrä vastuutaan. 3 kersaa joka perheeseen, niin maailma pelastuu!


    • Anonyymi

      Minä aion vaatia valtiolta taannehtivasti 90 000 euroa, koska synnytin 3 veronmaksajaa ennen kuin olin 30 v.

    • Kyllähän yhteisiä asioita voi pohtia, vaikka ei itse pystyisi asioihin vaikuttamaan, kuin korkeintaan äänestämällä.

      Suomi tarvitsee lapsia, samoin kuin esimerkiksi Japani ja Italia, joissa väestö vanhenee myös nopeaa vauhtia.

      Ennen kaikkea, Suomi tarvitsee työikäistä väestöä, lyhyellä tähtäimellä. Koska omasta takaa sitä ei ole riittävästi, niin oliskohan turvauduttava vanhaan hyvään konstiin, elikkä työperäiseen maahanmuuttoon, joka samalla lisäisi syntyvyyttä, koska halukkuus synnyttää lapsia korkeampi ulkomaalaissyntyisiten perheiden keskuudessa?

      Jos vertaamme Ruotsiin, niin Suomen valtionvelka on huimasti korkeampi kuin Ruotsin , mikä ei ole kuitenkaan edellisen hallituksen syytä, koska Marinin hallitus teki kaiken voitavansa suomalaisten hyvinvoinnin eteen koronan, Ukrainan sodan ja Venäjänkaupan tyrehtymisen rasittaessa julkista taloutta, Ruotsin koronapakotteet olivat vähäisemmät, liike-elämää tuettiin ja yhteiskunta toimi myös koronan aikana jollain tapaa. Ruotsin työikäinen väestö on myös prosentuaalisesti suurempi, kiitos maahanmuuton, koska syntyvyyskään ei ole paljon suurempi kantaruotsalaisten keskuudessa.

      Ruotsissa ollaankin nyt siirtymässä tasapainotettuun valtionvelkatalouteen, jossa tavoitteena ei ole enää ankkuroida, vaan pitää se tasapainossa, kiitos hyvän talouskehityksen edellisten hallitusten aikana. Valtionvelkamme on yksi Euroopan alhaisimmista, nyt vain 33%, kun Suomen valtionvelka hipoo kai jotain 70% ja esim. Italian 90% kansantulosta.

      Suomi tarvitsee lapsia, samoin Ruotsi ja kaikki Euroopan maat, joissa on nopeasti ikääntyvä väestö ja korkea elintaso. Hyvinvointivaltiot eivät tule pystymään säilyttämään hyvinvointiaan, ellei kansalaiset ala hyväksymään sitä tosiasiaa että aika jolloin pellavapäiset, sinisilmäiset Pohjolan lapset viipottelivat kesäisillä niityillä ja poimivat ahomansikoita heinänkorsiin pujottelemalla on ohi, Siihen ei ole paluuta.

      • Anonyymi

        Suomessa on 300 000 työtöntä.
        Jos näille ei löydy töitä tai heille ei kelpaa tarjottu työtehtävä, niin mitä ihmeen erityisosaajia tarvitaan heidän tilalleen tekemään töitä?


      • Anonyymi

        Kyllä Suomessakin on joissain kouluissa 60 % maahanmuuttajien lapsia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on 300 000 työtöntä.
        Jos näille ei löydy töitä tai heille ei kelpaa tarjottu työtehtävä, niin mitä ihmeen erityisosaajia tarvitaan heidän tilalleen tekemään töitä?

        Eiköhän laita tarjottu työ kelpaamaan kun rahapussi on tyhjänä


    • Anonyymi

      Turvattomuus maailman tilanteesta, saattaa lapsi maailmaan epäily miltä maailma näyttää lapselle. Silloin kun synnyin riitti kun isä toi tilipussin kotiin, 70-luvulla oltiin onnellisia lapsesta. Maailma ei ole samanlainen, yksi on ilmastonmuutos johon nuoret vetoavat.

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010771390.html

      • Anonyymi
        UUSI

        Menin naimisiin 60-luvulla. Silloin oli ryyppääminen jokapojan harrastus. En sitä ymmärtänyt, ennen kuin oli liian myöhäistä. Kädestä suuhun koko avioliiton ajan ja hätä lasten ruuasta vuosikausia.
        Ihan hämmästyn lastenlasten elämää; opiskelua, työtä, asuntolainaa, koti ja perhe. Eikä nolota yhtään.
        Minun mieheni ei kehdannut näyttäytyä lastensa kanssa puistoissa, ei käynyt urheilukentällä, ei harrastanut mitään, paranteli krapulaansa.


    • Anonyymi

      Tähän maahan ei kannata lapsia tehdä.

      60 vuoden ja kahden lapsen isänä kokemukset NykySuomesta riittää.

      • Anonyymi

        Hulluus on periytyvää.
        Sen saa omilta lapsiltaan.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hulluus on periytyvää.
        Sen saa omilta lapsiltaan.

        Kommenttisi perusteella: mistä sinä sen olet saanut?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hulluus on periytyvää.
        Sen saa omilta lapsiltaan.

        Viisauden kultajyviä.


    • Anonyymi

      Hyviäkin kommentteja olette kirjoittaneet. Yksi näkökulma puuttuu; Sosiaaliedut ohjaavat keskenkasvuiset lapset pois kotoaan 16-vuoden iässä. Velkarahalla maksetaan hieno elämä asuntoineen. Parikymppisenä monilla on ollut jo kymmeniä seksikumppaneita, joillakin toisilla useita abortteja. Ketkä näistä yhteiskunnan pilaamista ovat sopivia tekemään lapsia ja ketkä kehtaavat kulkea yhdessä yleisillä paikoilla päiväsaikaan. Missä heidän vanhempansa ovat olleet, kun tukea olisi tarvittu. Pitäisikö jotakin kyetä muuttamaan ennen kuin edetään lapsentekoon?

    • Kun olin lapsi, oli lapsia. Työtä tehtiin ja maata rakennettiin.

      Entäs nyt. Nyt ne samat lapset ovat rasite ja kuluerä.

      Puhutaan, miten pitää saada ulkomaista työvoimaa maahan.
      Entä, kun se ulkomainen työvoima vanhenee, potkaistaanko heidät ulos vai maristaanko, että ovat rasite ja kuluerä.

      Ihmisellä kun on se elämänkaari.
      Miltei jokaisessa poliittisessa haastatteluohjelmassa muistutetaan, kuinka väestö vanhenee. Ihan niin, kaikki me vanhenemme, ellemme satu nuorena kuolemaan, mutta ihan samaan tahtiin.

      Kun katselee ja kuuntelee tätä mailman menoa, kyllä vähän huolettaa, millaisia kohtaloita nuo lapsenlastenlapsetkin, joita minulla on jo 5 kohtaavat.
      Toivottavasti rauha säilyy.

    • Anonyymi

      Nykyään nuoret ajattelee , 60 luvulla vaan mentiin avioon nuorena ilman suurempia huolia työttömyydestä tai mistään muustakaan. Moni pari kotikylässä meni avioon vaan siksi että alkoivat odottamaan vauvaa . Ihmisiä tuli näistäkin 60 luvun nuorista , vaikka aloitettiin tyhjästä usein .
      Työttömyys oli suuri siihen aikaan ja osa ihmisistä lähti Ruotsiin, lupasivat tulla muutaman vuoden päästä takaisin vaan Ruotsista tuli heille uusi kotimaa koska oma maa ei antanut työtä , eikä kukaan koskaan takaisin pyydellyt liioin.
      Yhteiskunta alkoi muuttumaan pien tilalliset laittoivat tilansa pakettiin ja löysivät jotain väliaikais töitä toisista pitäjistä , miehiä syksyisin myllyllä töissä , naiset olivat usein ravintolassa töissä kaupungeissa seisoivat työttömät miehet satamissa jolloin saivat töitä kun purkivat tavaraa rahtilaivoista . Siltikään ei koskaan kuullut että joku olisi valittanut olivat mielissään jos saivat jotain työtä tehdä. Ne voi vuodetkin olivat jonain vuonna kaupoissa kun voita myytiin kilottain hyvällä hinnalla . Kaupoissa alkoi olemaan plastiikka tavaroita kaiken värisiä , sekin oli uutta sinisiä pesuvateja ja punaisia ämpäreitä . Vaateliikkeissä alkoi olemaan kauniita vaatteita ja niitä sitten ihailtiin , ja odotettiin alennusmyyntiä . Lihasoppaa tehtiin purkkilihasta joka oli hyvää .
      Vauvat hoidettiin ja uusia hommattiin, nuoria lapsi perheitä oli paljon siihen aikaan .
      Tänäön on kaikki toisin nuorilla on usein päämäärä , hommaavat ammatit ennekun. Edes seurustelevat vakavasti , koti laitetaan kuntoon ennekun lapsia aletaan odottamaan. Moni on odottanut liian kauan ja lapsia ei tulekaan.
      Nuoret aloittavat heti säästämään eläkettään varten , he ottavat osaa moniin kursseihin ja kohottavat kometenasiaan siten , avioon ei ole kenelläkään kiire sanovat että ehtii myöhemmin .
      Tänään ostetaan vaatekaupasta se mekko mistä pidetään eikä odoteta alennusmyyntiä
      Lapset ihmettelevät vanhan aikaisia puhelimia joita on jokaisella vanhemmalla kodissaan muistona , koska eivät ymmärtä miten sitä käytettiin edes , koska heillä kaikilla on älypuhelimet , ajat muuttuu ihmiset sen mukana vanhemmat tuntevat etteivät aina oikein pysy kärryillä näissä uusissa asioissa , ja lastenlapset sitten opettavat heitä .
      Kuinkahan maailma on silloin kun nykynuoret ovat eläkeiässä . Sitä emme me iäkkäät pääse näkemään . Toivon mukaan alkaa lapsiakin syntymään että Suomi ja suomalaisuus säilyisi . Lapsissa se on tulevaisuus

    • Anonyymi

      Ei akateemiset nuoret miehet voi pienipalkkaisina tehdä lapsia ja pahin katastrofi tapahtuisi erossa jossa joutuisi elättämään naisoletettua yksinhuoltajaa. Siinä jatko-opinnot ja tutkimustyöt törmäisivät tiiliseinään. Naisoletettujen on sen takia varmaan parempi suunnata katseensa ja verkostoiduttava hyväpalkkaisiin duunarikavereihin kuten putkimiehiin eikä mihinkään kuikutteleviin filosofeihin

      • Anonyymi

        Minä sain lääkärin ja sisko insinöörin mieheksi. Ja liitot ovat kestäneet. Akateemisissa on montaa sorttia. Myös juristit ja ekonomit tienaa hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä sain lääkärin ja sisko insinöörin mieheksi. Ja liitot ovat kestäneet. Akateemisissa on montaa sorttia. Myös juristit ja ekonomit tienaa hyvin.

        siis vanhaan aikaan esim. Turussa ei ollut yhtään diplomi-insinööriä
        kun siellä ei ollut teknillistä korkeakoulua
        paitsi oli muutama KTF:n kemisti

        silloin oli silloin ja opistoon pääsi yliopettajaksi kun kilpailua ei ollut
        professorin palkka, 4 kuukautta lomaa ja täysinalkeellinen opetus ei tutkimusvelvollisuutta

        ne oli aikoja ne


    • Anonyymi

      Korkeasti koulutettu harvoin avioituu heikosti koulutetun kanssa, arvomaailma ratkaisee.

      • Anonyymi

        näin tietty korkeasti koulutettu mies sihteerin kanssa mutta harvemmin toisin päin
        koska naaras nai aina ylöspäin

        myös nykyiset naisoletetut vaikka muuta feministinä väittäisivät


    • Anonyymi

      ylioppilaasta tuli konttoriopiston käyneenä kauppaketjun johtaja
      ja kukaan ei tuntenut maisteria elävänä kun sellaista ei talossa asunut

      mutta se oli silloin

      nyt akateemiselle työväenluokkaiselle miehelle olisi kauhistus
      tehdä perhe ja joutua lopettamaan jatko-opinnot sun muut

      kuninkaalliset ja perijät ovat aivan eri asia

      ps. seksiskandaalin pyörteissä pyörivä Dianan appiukko (kuollut mutta pyörii)
      omistaa useita taloja huoneistoja Stadin seudulla esim. muistaakseni 400 neliötä katajanokalla ja kaksi taloa Westendissä = nimestään huolimatta Espoon itäpuolta

      koska nai alaspäin suomalaisen lentoemännän jonka Dianan ra kastaja esitteli isälleen jne

      näitä perheet eivät koske tietenkään

    • Anonyymi

      Muksut pitää tehdä vasta 35+.
      Jäädä kotiin hoitamaan.
      Siitä sitten eläkkeelle 3 muksun jälkeen 50 v

    • Anonyymi

      Teille ei ole ikä tuonut ymmärrystä eikä tietoa. Et Et osaa käyttää nettiä oikealla tavalla.Vain tyhmät palstat kiehtoo ja ihanainen höpötys.
      Aivopestyjä ja piikitettyjä. Tottelias joka tehnyt aian niin kuin hallitus yms sanoo. Eimole ajattelua. TV puhuvat päät on teidän paras kaveri ja jopa elämään.

    • Anonyymi
      UUSI

      -70 luvulla jopa neuvolassa paheksuttiin jos olis tehnyt useimpia lapsia kun kaksi ja -60 luvulla pilkattiin jos oli paljon lapsia, et silleen.....huudettiin on muijalla pentuja kun käveltii koko perhe kylän raitilla

    • Anonyymi
      UUSI

      Mikään ei ole hyvä, näin se on.

    • Anonyymi
      UUSI

      kokonaisuutena tarkastellen ja näyttöön nähden epätodennäköisenä. Näyttöä kokonaisuutena harkiten oikeus katsoi, ettei miehen syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Näin ollen se tuomitsi Ismail Mohamed Jeelen, 34, raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe