Rasisminvastaiset kampanjat on tuomittu epäonnistumaan

Rasismin ehkäiseminen kouluissa on yhtä mahdotonta kuin kiusaamisen kitkeminen. Kampanjoita on pidetty, mutta kiusaaminen kouluissa ja työpaikoilla ei ole kadonnut minnekään. Lieneekö edes vähentynyt?
13194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Rahamaailma ja media kasvattaa ihmisistä tyhmiä k-päitä kaikella tavalla.Eduskunnan oikealla reunalla näkyy jo täysi trumpilaisuus.Valehtelu,rasismi ja solvaaminen ovat heille jo ihan jokapäiväistä rutiinia.

Äänestä

Onhan se jotenkin irvokasta kun koulupoliiseina toimii ihan julkipersuja.Puolue jonka koko toiminta perustuu toisten solvaamiseen ja kiusaamiseen.Koska heillä ei ole minkäänlaisia käytöstapoja politiikassakaan niin miten voisivat lapsille ja nuorille tuoda jotain positiivista.

Äänestä
  • Otit sitten ja leimasit kaikki puolueen jäsenet. Taidat olla melko yksinkertainen ja siitä johtuen elämässäsi hyvin suurella todennäköisyydellä on monenlaisia vaikeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Otit sitten ja leimasit kaikki puolueen jäsenet. Taidat olla melko yksinkertainen ja siitä johtuen elämässäsi hyvin suurella todennäköisyydellä on monenlaisia vaikeuksia.

    Näinhän persutkin tekevät, leimaavat kaikki maahanmuuttajat, korkeintaan jakavat heidät ihonvärin mukaan eri ryhmiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Näinhän persutkin tekevät, leimaavat kaikki maahanmuuttajat, korkeintaan jakavat heidät ihonvärin mukaan eri ryhmiin.

    Perussuomalaiset eivät vastusta sivistysyhteiskunnista tulevien ammattiosaajien, eurooppalaisten, insinöörien, lääkäreiden, lakimiesten, investointipankkiirien maahanmuuttoa. Nyt viimeistään pitäisi kyetä ymmrtämään mikä on luku-, laulu-, lasku- ja kirjoitustaidottomien asema suomalaisilla työmarkkinoilla. Henkilökohtaisesti en ole ikinä nähnyt työpaikkailmoituksessa haettavan henkilöä joka ei osaa lukea, laskea, laulaa tai kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Perussuomalaiset eivät vastusta sivistysyhteiskunnista tulevien ammattiosaajien, eurooppalaisten, insinöörien, lääkäreiden, lakimiesten, investointipankkiirien maahanmuuttoa. Nyt viimeistään pitäisi kyetä ymmrtämään mikä on luku-, laulu-, lasku- ja kirjoitustaidottomien asema suomalaisilla työmarkkinoilla. Henkilökohtaisesti en ole ikinä nähnyt työpaikkailmoituksessa haettavan henkilöä joka ei osaa lukea, laskea, laulaa tai kirjoittaa.

    Niinpä, yksilöllä ei ole merkitystä, vain alkuperä kiinnostaa persuja, eikä persulandiaan muuten tule sivistyneitä ihmisiä, korkeintaan kiihkopersuja.

    Äänestä

Rasisminvastaisia kampanjoita voidaan kehittää jotta ne toimivat.

Äänestä

Rasisminvastainen kampanja = matujen nuoleskelukampanja. Muuta kuin työperäistä maahanmuuttoa koskeva asiallinenkin kritiikki kielletään. Kaikki on jatkossa vain rasismia.

Äänestä
  • Noinhan se tuppaa joidenkin mielestä menemään, he kun eivät vain tajua koko juttua, siksi ovatkin rasisteja.

    Äänestä

  • Moraaliposeerausta ja oman ahterin vakuuttamista se on. Kaupunki jakaa pikkurahaa ja velvoittaa, ettei johtoa päästä syyttämään jos jotakin rasismiin viittavaa tapahtuu. Muuten kaupunginjohtajien kieroilu jatkuu entiseen malliin. Eiköhän se vielä löydy kuri oikeudesta Alatossavallekin. Salailu loppuu sitten siihen.

    Äänestä

Castron malli näkyy jo Suomessakin. Mallin mukaisesti toimien useat maat ovat onnistuneet tyhjentämään vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois maastaan.

Malli sai nimensä siitä, kun Kuuba tyhjennettiin yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta. Samalla se tuhoaa sen maan turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut vastaanotetaan. Se oli nerokas kommunistisen johtajan keino tuhota länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.

Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa maassa keskenään. Maan hallinto ja toiminnot heikentyvät päivä päivältä yhä enemmän hullujen ja rikollisten avulla, kunnes maan hallinto on helppo ottaa haltuun soluttautumalla maan johtopaikoille.

Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hiljalleen.

Äänestä
  • Noinhan Suomessakin on tehty, häädettiin venäläiset ja sitten saksalaiset pois, tosin paljon heistä myös tapettiin, punaisia tapettiinkin sitten niin paljon kuin kerkesivät. Saamelaisetkin yritettiin aikanaan hävittää kieltämällä heiltä oma kulttuuri ja kieli.

    Yhteiskunnan rapautuminen on ollut menossa jo vuosikymmeniä, mutta se johtuu politiikan ja yksilön ahneuden sotkemisesta toisiinsa, eikä maahanmuutolla ole osuutta koko asiaan, siis muuten kuin poliittisena pelinappulana, eli äänien kalastelun välineenä, mitä persut harjoittavatkin kiihkomielisesti.

    Äänestä

Aloittaja on sitä mieltä että kiusaamista ei kannata yrittää vähentää, hieno ihminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rasismin ehkäiseminen kouluissa on yhtä mahdotonta kuin kiusaamisen kitkeminen. Kampanjoita on pidetty, mutta kiusaaminen kouluissa ja työpaikoilla ei ole kadonnut minnekään. Lieneekö edes vähentynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu