Useita vuosia mieltäni on stimuloinut fantasia, jossa hävitän pikkuhiljaa kaiken turhan roinan ja muutan kaiken omaisuuden rahaksi. Sitten putkikassiin parhaat vaatteet, passi ja rahat. Sitten vain katoan jonnekin uudelle paikkakunnalle tai ulkomaille, jossa vaihdan nimeni ja aloitan alusta.
Tähän ei ole mitään syytä. Ei ole rikoksia tai rikosrekisteriä, en ole tehnyt kenellekään mitään pahaa tietääkseni (ja jos olen niin nöyrä anteeksipyyntö), ei ole riitoja, en tahdo kenellekään mitään vaikeuksia. Tahtoisin vaan kadota.
En tiedä mistä tämä kumpuaa? Varmaan jonkinlaisesta täydellisestä leipääntymisestä.
Tähän ei ole mitään syytä. Ei ole rikoksia tai rikosrekisteriä, en ole tehnyt kenellekään mitään pahaa tietääkseni (ja jos olen niin nöyrä anteeksipyyntö), ei ole riitoja, en tahdo kenellekään mitään vaikeuksia. Tahtoisin vaan kadota.
En tiedä mistä tämä kumpuaa? Varmaan jonkinlaisesta täydellisestä leipääntymisestä.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Onko sen Pakko olla putkikassi?
Erittäin hyvä kysymys. Putkikassi varmasti toimivin.
Niin, esim merimieskassissa olisi ehkä enemmän ”sympoliikkaa”
Et ole todellakaan ainut.
Lähde käymään reppureissulla niin saat tuntumaa haaveisiisi? Ehkä oivallat jotain ja kaikki selkiytyy hiljalleen.
Itse hävitin kaikki tavarat ja säilytin vain oikeasti pakolliset. Tarvitsin sitä.
Terveillä on helppo toteuttaa tuo. Ei sitä noin vain lähdetä oireiden ollessa suurimmanosan ajasta kontollaan.
Vitutuksestahan se, mutta noin kokevat kaikki jossain välissä. Jos kadota meinaa, E-Amerikka on ainoa järkevä vaihtoehto.
Se on masennusta
Sitä ei ite aina tunnista
Osuipa itseeni tämä aloitus. Välillä on vaan niin helvetin raskasta että olen miettinyt samaa. Viimeksi eilen ajattelin että vaan lähtis pois. Tulis toimeen aika vähällä. Sitten tietty järkiinnyn, kun on näitä velvollisuuksia tässä ja he jotka tarvitsevat minua.
Olen tullut siihen tulokseen etten miettinyt tällaista kun olin onnellinen elämässäni. Haluisin vaan olla onnellinen, saada tunteideni kohteen elämääni. Kaipaan läheisyyttä ja rakkautta.
Olet ihan normaali.
Tuollaista on mm. dissoIaatiohäiriössä nk. Pakkovaellus.
https://traumajadissosiaatio.fi/dissosiatiivinen-pakkovaellus/
”Dissosiatiivinen pakkovaellus (dissociative fugue) on harvinainen häiriö, jossa henkilö äkillisesti unohtaa identiteettinsä ja menneisyytensä, mahdollisesti omaksuu uuden identiteetin ja matkustaa odottamatta pois kotiympäristöstään. Tilan laukaisee yleensä trauma tai muu kuormittava elämäntilanne”.
Itselläni on tuo todettu joskus. Sitä ilmenee eri ihmisillä vähän eri muotoisena. https://www.mtkl.fi/mika-askarruttaa/yleisia-mielenterveyden-hairioita/psyykkiset-traumat/dissosiaatio-ja-dissosiaatiohairiot/
Dissosiaatiossa on kyse seuraavista asioista:
”Mielemme pyrkii suojautumaan traumaattisilta asioilta. Jakautumisesta eli dissosiaatiosta puhutaan silloin, kun ihmisen mieli ikään kuin jakautuu kahteen tai useampaan eri osaan. Yksi puoli kantaa tunnepuolella traumamuistoa, toinen taas pyrkii elämään normaalia arkea, pitämään muistot poissa todellisuudesta ja hautaamaan trauman olemattomiin. Tällöin trauma jää ikään kuin eri persoonan kannettavaksi. Dissosiaatio mahdollistaa elämän jatkumisen kohtuuttoman raskaista kokemuksista ja tapahtumista huolimatta.
Dissosiaatiossa mielen rakenteiden välille syntyy katkoksia. Yleensä ihmisten tunteet, muisti, ajattelu, toiminta ja identiteetti ovat yhteydessä toisiinsa. Dissosiatiivisissa oireissa tai häiriöissä yhteys katkeaa tilapäisesti tai pitkäaikaisesti”.
Näin psykiatria jälleen keksi miten ihmisestä tehdään oravanpyörään vanki.
Psykiatria on *tsismia :
Työ vapauttaa.
Psykiatrian aate on just tuo.
Vaihtelu virkistää sanon mää.
Totta, psykiatria on täyttä p*skaa.
Kuitenkin jos mieli kohtaa esim. lapsena jotain, mikä sen ymmärryskyvylle on ylivoimaista käsittää, siirtää se sen ikään kuin pois itsestä erilliseksi. Siitä syntyy helposti tila, missä esim. tunne-elämä toimii itsestä irrallisena ikään kuin…omana erillisenä osanaan. Esim. ihastuu ihmiseen, mutta välttelee samanaiksisesti häntä, koska tunne-elämä ei toimi yksiin mielen kanssa. Jänniä juttuja.
Oletko mies toisin sanoen diagnoosivastainen? Varmasti saanut näin ollen tunteita herättävän diagnoosin
En ole. Enkä ole. En ole.
Otetaan esimerkkinä neuropsykiatriset diagnoosit, joita on yhä enenevästi. Näen melko turvana diagnosoinnin lievissä tapauksissa. Turhia, pysyviä leimoja lapsille.
Vaikeat mielenterveydenhäiriöt, hoidetaan usein neuroleptilääkityksin, joilla on yleensä haittavaikutuksia, laajoja haittavaikutuksia. Suomessa koululääketiede on äärimmäisen lääkekeskeistä. Monissa muissa maissa tunnustetaan muunlaisia hoitoja rinnalle paljon paremmin. Psykiatria on kompastunut lääketeollisuuden narriksi.
Turhana tarkoitin en turvana.
Ei pidä paikkaansa jos on aikaisemmin normisti pystynyt olleen ihmisten kanssa jopa niiden pikku ihastumisen seurassa ja nytkin pystyy kaikkien muiden kanssa olleen ihan rento mut sitte yksi ihminen pelottaa.Pelkoon on muitakin syitä vielä kaiken lisäksi kuin vain se ettei riitä.Ei liity trauma mitenkään.
Asioihin voi liittyä ulkopuoliset asiat eikä halua hankaluuksia hänelle eikä itselleen.Suojelee toista vaaralta.
Nistit ja huumekauppiaat tykkää Psykiatrista ja huutelee puolustuspuheita justiinsa tuon lääkemyönteisyyden vuoksi.
Ovat jopa aggressiivisia niitä kohtaan ketkä haukkuu psykiatrian ja haluaa poistaa lääkemyönteisyyden siellä.
Psykiatria rikkoo edelleen ihmisarvoista elämää,kontroloimalla väärin diagnoosin ihmisiä.
Korjaan.Pitää tuo alku kyllä
Tuo on vain yksi mahdollisuus. Harvinainen mahdollisuus.
Paiskiiko psykiatrit töitä?
Sodassa psykiatrit parantelivat kranaattikammoisia sotilaita kun se ei ole mieleltään terveen toimintaa kun ei oikein tykkää kun kranaatti repii silmät päästä. Psykiatrit keksivät ihan mitä tahansa ettei tarvitse itse osallistua joko työntekoon tai sotimiseen. Samanlaisia ammattikuntia toki löytyy muitakin.
Huomaa koulutuksessakin, että eriäviä mielipiteitä ei uskalla sanoa ääneen, koska pelkää joutuvansa kiusatuksi...*sivusta
Aika tylsää kun kaikki toimii.
Sitä pyritään tekemään kaikki tutuksi ja turvalliseksi uudessa paikassa uusien ärksykkeiden ympäröimänä. Sitten väsyy kaikkeen uuteen ja haluaa taas rauhaa.
Looppi on valmis.
Oon itekin ollu siitä pisteessä
Meksiko tai aasia kiinnosta
Minusta tuo kuulostaa varsin normaalilta. Väitän, että valtaosalla ihmisistä on toisinaan haaveita siitä, että voisi vain häipyä ja "luoda" itsensä uudestaan jossain muualla. Ainoa epätavallinen osa tuossa on minusta se, että tuo ajatus kestää vuosikausia.
Haaveilen useinkin. Johtuen siitä, että oma elämä tuntuu vieraalta. Mikään siinä ei tunnu itse rakennetulta. Elän elämää kuin toisten toiveista käsin.
No,tuo on lapsiperheellisille kyllä todellista kun toinen haluaa juurtua.Sun on lasten takia elettävä kuten yhteiskunta toivoo.
Olin yhdessä vaiheessa, että "muutan erakoksi Lappiin". Se oli ehkä leipiintymistä oravanpyörään tai jotain. Mieli muuttui. Yhden epäonnisen suhteen jälkeen meinasin leikkauttaa kaljuksi, poistaa rinnat ym. Rakkauden kemikaalicoctail sai pään sekaisin ja eron jälkeen tuli romahdus.
(Nyt jos joku tulee v**tulemaan viestiini, niin tämä oli oma kokemukseni tapahtuneesta eikä ilkikurisen kommentoijan omista päänsisäisistä ongilmista.)
Et sinä Lapissa pysty erakko olleen.Siellä olet silmätikku.Hesassa tai muissa isoissa kaupungeissa pystyt katoaan.
Juu, on ollu joskus mielessä.
Entinen Eivori
Sunko ne kaikki Torissa olevat rojut on?
En näkisi tarpeelliseksi vaihtaa nimeäni yms, mut mielestäni yksi pahoista virheistä ihmiselämässä on hankkia omaisuutta vaikka kuinka paljon. Sitten pahimmillaan huonokuntoisena ja ehkä vanhanakin huomaa elävänsä huomattavan omaisuuden kanssa mut ei pysty sitä omaisuuttaan enää juuri hyödyntämään. Sitten kuolla kupsahtaa ja pahimmillaan valtio vie omaisuuden. Kuulostaako tutulta ja varsin tyhmältä.
Mitä hemmetin väliä, kuka vie omaisuuden kuoleman jälkeen. Kaikki tuhlataan elämän aikana ja perillisten on vaan tässä maailmassa tultava toimeen omilla rahoillaan.
Ei kannata laittaa kaikkia rahoja putkikassiin. Anna ne minulle säilytykseen?
Oon muuttanut, mutta aika kovaa kun lumet tulee marraskuun alussa ja on toukokuun alkuun! Ja sitä on. Yli puoli vuotta maassa, pakkasista en edes ala puhumaan, -30c on normaalia.
Voi voi. Kun pakkaset on pienen ryhmän etuoikeus ja revontulet. Hellettä on joka paikassa ja hikiset kainalot.
Sitä se on kun itsekin pyrkinyt nirvanaan toteuttamaan sen. Kyllä tää tästä.
Aloittelija on kirjailija-ainesta. Nämä aloitukset on aina niin parhaita😉mistä tämä mielikuvitus kumpuaa?
Ehkä itse tiedät;)
Hassu😉
Samaa miettinyt monesti. Olisi vapauttavaa jättää entinen elämä ja aloittaa ns. nollasta ilman vanhoja riippakiviä.
Pakofantasiahan se on. Normaalia on haaveilla sellaisesta, mutta se on harhainen oikotie.
Yleensä pois lähteminen ja kaiken jättäminen ei kuitenkaan lopulta helpota, sillä menneisyys kulkee mukanasi menit tai olit menemättä, lähtemättä, jättämättä. Aikansa sen olemista voi yrittää kieltää, mutta siellä se on silti. Menneisyyden läpielämistä ja käsittelemistä voi irtautuminen edistää, mutta psyykkistä työtä ei voi välttää.
Muu on harhaa.