Pitäkää tunkkinne

Tulee mieleen se suomalainen, joka lähti kilometrien päähän naapuriin lainaamaan tunkkia. Hän ehti ajatella matkalla kaikkea negatiivista jopa sitä että naapuri ei lainaa sitä tunkkia. Niinpä hän perille päästyään tokaisi pitäkää tunkkinne ja lähti takaisin.

Tarinan opetus on se, että ei kannata pähkäillä asioita liikaa omassa päässään. Eikä varsinkaan kuvitella tietävänsä mitä toinen ajattelee. Puhumalla kaikki selviää.

Hyvää Yötä.💤😴

Puhu hiljaa rakkaudesta - Torikka ja Sillanpää
https://youtu.be/KTrjZ7Wmf-8
26647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei aina selviä puhumallakaan, jos on kokenut liian kauan sellaista, että elämää on toistuvasti häiritty ja siksi on tuntunut siltä että tukehtuu ja vointi ollut kauan todella huono!

Äänestä
  • Aloitus ei tarkoittanut häirintätilanteita.

    Äänestä

Edes yksi keskustelu kanssasi. Muuta en pyydä.

Äänestä
  • Ei yhtään! Se olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten! Minä en voinut olla aloitteentekijä keskustelulle, joten jää vain toinen jonka se olisi pitänyt tehdä. Nyt ei ole kyse yhdestä tai kahdesta vuodesta, vaan paljon pidemmästä ajasta! Haluan tehdä töitä ja kun alkaa olla jaksamista, alan etsiä ikäistäni miestä ja ystävyyttä hänen kanssaan! Nyt olen rikkinäinen ja turhautunut siihen etten ole voinut tehdä töitä!

    Äänestä

  • Jos ei ole numeroa!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jos ei ole numeroa!

    Tarkoitin kasvotusten.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tarkoitin kasvotusten.

    Mutta miten voi tavata kasvotusten?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mutta miten voi tavata kasvotusten?

    Sivusta (ap) liikkuu samoissa paikoissa missä hän käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei yhtään! Se olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten! Minä en voinut olla aloitteentekijä keskustelulle, joten jää vain toinen jonka se olisi pitänyt tehdä. Nyt ei ole kyse yhdestä tai kahdesta vuodesta, vaan paljon pidemmästä ajasta! Haluan tehdä töitä ja kun alkaa olla jaksamista, alan etsiä ikäistäni miestä ja ystävyyttä hänen kanssaan! Nyt olen rikkinäinen ja turhautunut siihen etten ole voinut tehdä töitä!

    tämä ei siis ole aloittajalta.

    Äänestä

  • Olis kyllä kiva/ap

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olis kyllä kiva/ap

    Jos tietäisin että olet hän, niin ehdottaisin tapaamista vaikka heti. Muuten joudun varmaan odottamaan seuraavaan kertaan kun näemme eli varmaan jonakin lauantaina?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos tietäisin että olet hän, niin ehdottaisin tapaamista vaikka heti. Muuten joudun varmaan odottamaan seuraavaan kertaan kun näemme eli varmaan jonakin lauantaina?

    Ei varmaankaan aloittajalle, mutta lauantait sopisi mulle, koska salipäivä on siirtynyt sunnuntaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos tietäisin että olet hän, niin ehdottaisin tapaamista vaikka heti. Muuten joudun varmaan odottamaan seuraavaan kertaan kun näemme eli varmaan jonakin lauantaina?

    Kuka on tuo hän, onko mies vainainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    tämä ei siis ole aloittajalta.

    Ei ole tämäkään aloittajalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    tämä ei siis ole aloittajalta.

    Ei ole tämäkään aloittajalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kuka on tuo hän, onko mies vainainen?

    Nainen. Mieheltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nainen. Mieheltä.

    Aloittajakin on nainen, mutta meitä on aika monta sitä lajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ole tämäkään aloittajalta.

    Tämä mitä juuri kirjoitan on aloittajalta. /ap

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ole tämäkään aloittajalta.

    Eikä tämäkään, vaan lopettajalta tai joltain siitä jostain keskivaiheilta.

    Äänestä

Tosi kaunis kappale ja syvä viisaus tuossa ajatuksessasi.

Äänestä
  • Kiitos positiivisesta kommentista. Tällaiset on niinkuin helmiä kaiken sälän keskellä / ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kiitos positiivisesta kommentista. Tällaiset on niinkuin helmiä kaiken sälän keskellä / ap.

    Kiitos on sinun.

    Äänestä

Ja tiedoksi niin kuin joku tuolla jo toitotti, että yhdelle vain, niin en ole ehdottamassa hänelle tapaamista, eikä me koskaan tulla tapaamaan. Ei sillä, ettenkö tahtoisi.

Äänestä
  • Jaahas! Kaikki tietysti heti ymmärtävät keistä on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jaahas! Kaikki tietysti heti ymmärtävät keistä on kysymys.

    Tottakai ❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tottakai ❤️

    Voiskos joku kertoa mullekin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tulee mieleen se suomalainen, joka lähti kilometrien päähän naapuriin lainaamaan tunkkia. Hän ehti ajatella matkalla kaikkea negatiivista jopa sitä että naapuri ei lainaa sitä tunkkia. Niinpä hän perille päästyään tokaisi pitäkää tunkkinne ja lähti takaisin.

Tarinan opetus on se, että ei kannata pähkäillä asioita liikaa omassa päässään. Eikä varsinkaan kuvitella tietävänsä mitä toinen ajattelee. Puhumalla kaikki selviää.

Hyvää Yötä.💤😴

Puhu hiljaa rakkaudesta - Torikka ja Sillanpää
https://youtu.be/KTrjZ7Wmf-8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu