En enää suostu

ymmärtämään enkä hyväksymään elämääni yhtään sellaista ihmistä, joka ei ymmärrä syy-seuraussyhteen merkitystä. Eksmieheni oli juuri sellainen. Hän ei ymmärtänyt vuorovaikutuksen merkitystä ja kun olisin halunnut keskustella hänen kanssaan siitä, miksi koen ettei suhde toimi hyvin, johtuen tietyistä syistä hänen käyttäytymiseensä liittyen. Hän ei edes pystynyt keskustelemaan, vaan joka kerta hän toisti kuin jotain mantraa, että hänen mielestään kaikkin on hyvin ja vasta siinä vaiheessa hän sanoi, että nyt on asiat huonosti, kun en halunnut enää seksiä hänen kanssaan. Eli hänen näkökulmasta minä olin syyllinen tilanteen huonontumiseen. Sitä ei vaan mitenkään voinut käsittää, miten itselle tärkeä ihminen ei kyennyt minkäänlaiseen normaaliin vuorovaikutukseen, ei tunteiden näyttämistä, ei halaamista, ei mitään tarvetta keskustella parisuhteeseen liittyvistä asioista. Minä olin aina se joka tein noin! Eron jälkeen päätin, ettei elämääni enää koskaan tule samanlaista miestä, kuin hän on. Jos ihminen ei ymmärrä, miksi en halua edes kaveriksi samanlaista kuin eksäni oli, niin se on hänen ongelmansa! Mieluummin olen aina yksin, kuin sellaisen henkilön kaveri, joka saa minut voimaan huonosti toimimattomalla vuorovaikutuksellaan! Eli jos huomaan että henkilön vuorovaikutuksessa on selviä puutteita, en vaan enää jaksa ymmärtää sellaista henkilöä, koska kärsin kauan sellaisen ihmisen toiminnasta parisuhteessani!