Alkaakohan sama ralli taas kun lumet tulee, kauhuissaan saa illasta aina ajella kauppaan ja miettiä milloin joku tohelo tulee sivuluisussa kylkeen.
Autolla sivuluisussa
74
1598
Vastaukset
- Anonyymi
Yleensä ne hajottaa autonsa ojaan tai tolppaan. Älä huolia turhaan kanna. Luonto hoitaa tehtävänsä.
- Anonyymi
Niin se tietenkin on mutta, sen verran ovat näppäriä käsistään että, taikovat kaiken maailman raadot liikenteeseen. Niitä nimittäin näkee tällä kylällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se tietenkin on mutta, sen verran ovat näppäriä käsistään että, taikovat kaiken maailman raadot liikenteeseen. Niitä nimittäin näkee tällä kylällä.
Olen huomannut saman, mutta olen ajatellut, että raha on tiukalla eikä parempaa saa. Sitten ne tuhoaa nekin ja sinne meni viimeisetkin rahat. Näin kun ei ole rahaa raatoihin, siivoutuu kadut ja romuttamot saa rautaa sulatettavaksi.
- Anonyymi
Mikä sen parempi harrastus kuin mennä sivuluisussa Pudasjärven autioilla teillä joilla ei ole ristin sielua edes kesällä. Oppivat siinä vielä käsittelemään autoa.
- Anonyymi
Menisivät edes sivuteille missä ei muita asu niin me keskustassa asuvat saadaan nukuttua
- Anonyymi
Kyllä taas alko v.tuttaa kun miettii viime talveaki miten penikat rellesti auton romuilla voi jumalauta
- Anonyymi
Wieska lingolla hoidetut tiet eivät ole liukkaita.
- Anonyymi
Parempi ois pysyä julleila vaa kotona eikä saatana häiritä muita ihmisiä koko talvea
- Anonyymi
Tai parempi panna vain kotona koko talvi.
- Anonyymi
Ai että ku tulis lumet nii pääsis vanhalla rottelolla vetämää loiroa ja oikein kunnolla häiriköimää🙂 Kannattaa varalle hommata uudet postilaatikot👍
- Anonyymi
200D turbo mesellä tullaan kylänläpi suoralla putkella taas mennään kuhan lumet tullee innolla jo ootan
- Anonyymi
Meikä vetää kahen litran OHC Turbo Sierralla.
- Anonyymi
Täällä tallilla on nypitty jo nastat poikkeen vanhoista hakkapeliitoista. Eipä niitä juuri ollukkaa enää. Nokivasaraan syöttyä ruuvattiin just lisee että saahaan perä irti tiestä het eka lumilla. Kyllä muuten möyräkkä lähtöö putki poikki ja pönttö sekasi!!!!!!
- Anonyymi
Kaikki aika mitä nuoriso viettää autojen parissa, on pois pahanteosta ja kaljanjuonnista!
Niin minun nuoruudessani ainakin.
Nuoriso ei siis ole vieläkään pilalla.- Anonyymi
Nykyään dimextakkiset päinvastoin ovat linttamersuillaan pahanteossa ja jopa kaljaspäissään. Ennen ei siirrelty penkkoja. Oli se auto sentään sen verran kallis ja ainutkertainen, jos sen oli alleen saanut. Tilastotkin sen kertonevat?
Pitääkin kysyä, että missä on meidän virkavalta? Jotenkin tuntuu, että poliisi vain näkee, että penkkoja on siirrelty, mutta he eivät kuule, niin kuin me. Me jotka mm. Urheilutien ja Postimiehen tien seudulla asumme. Yökaudet samat jullit vetää peräpotkuisillaan luisua, aurakepit sinkuaa ihmisten pihoille ja melu on valtava. Taitaa virkavalta istua yövuorosa tinderissä, kuulottimet päässä ja "jalkvälilamautin" kourasa, kun sama jatkuu, talvi talven perään? Kannattas pistää poijjaat ruotuun, ennen kuin Pudasjärvi pääsee IS:n päälööpin kuvaan. Uutinen mustalla taustalla ja valkoisin kirjaimin.
- Anonyymi
Parempi se on että autojen kans harrastelee ku vetäsivät nappeja ja ryöstelisivät paikallisilta nokialaiset ja kalliit takit päältä. Oppii klopit korjaamhan ku puskurit ja kaikki pirstaleiksi sudittavat ja moottorinsa. Hyvää alkavaa talvea kaikille Pudasjärven katkerille ja kyylille!
- Anonyymi
Siinäkö on vaihtoehdot? Joko aiheuttaa vitutusta keskustan asukkaille rälläämällä yöt auton rottelolla tai sitten vetää nappeja ja ryöstellä.
Muutako vaihtoehtoa ei ole? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäkö on vaihtoehdot? Joko aiheuttaa vitutusta keskustan asukkaille rälläämällä yöt auton rottelolla tai sitten vetää nappeja ja ryöstellä.
Muutako vaihtoehtoa ei ole?Jos häirihtee asua keskustassa kun autolla otetaan sutia niin muuttakoon poissa.
- Anonyymi
Kyllä se henkinen pahoinvointi näinki vähenee, ehkä takas villasukkien pariin ja antaa ammattilaisten ajaa vaan # 3/4puhaltimella luisussa tolppaan jes
- Anonyymi
Jo se on Sivakkasuon pappakin ojassa.
Ei niillä 20 vuotta vanhoilla Hakkapeliitoilla mitään tee. - Anonyymi
Lipsahtipa eilen lapasesta pikkisen Ooppeli käkkärillä kääntäessä.. empä kerro misä ja montako lootaa nyt hajos😁
- Anonyymi
Jatka vaan kyttäämistä
- Anonyymi
Antaa nuorison harrastaa☺️
- Anonyymi
Nyt on Tatsunissa sääjetty käkkärivaijerit kireelle. Kuhan lauhtuu niin kylä lipsuu👍🏻
- Anonyymi
Tämä niille kurvailijoille.
Olen harrastanut autoilua kymmeniä vuosia ja ajanut kilpaa kauan.
Nyt kun katselee teitä nuoria vanhojen takavetoautojen kanssa kurvailemassa
niin tulee mieleen, että voi sentään miten lapsellista. Tiedän, että se on kivaa ja on hienoa näyttää kavereille osaamista. Ottakaa vaan sellainen huomioon kun ajelette siellä kylkiedellä, että oikeasti ette osaa ajaa ollenkaan. Joka ikinen mummo ja vaari ajaa nuo samat luisut jos haluaa. Noilla vauhdeilla ei kannata kehua kun vedetään "kauppaa" ympäri 10km/h keskivauhdilla. Kyllä kilpaa ajaminen on oikeaa hommaa mutta ei tämä kaduilla ja kujilla kurvailu ole mistään kotoisin. Liittykää johonkin autourheiluseuraan ja ottakaa sieltä oppia niin voitte näyttää taitonne jos sitä sattuu olemaan.- Anonyymi
Ei rahkeet riitä. Näkeehän sen siitä, että noissakin vauhdeissa penkat pölisee ja peltiä ruttaantuu. Noloa!
- Anonyymi
Kun ihminen ikääntyy niin kaikki ei muista omaa nuoruuttaan. Antaa poikien vetään käkkärikäännöksiä kauppojen pihalla.
- Anonyymi
En usko, että kovinkaan montaa häiritsee tyhjällä kaupan pihalla käkkärikäännöksen tekeminen.
Kokonaan toinen asia on pitkin kylää kylki edellä rällääminen keskellä yötä. Ne rakkineet kun ei ole hiljaisimmasta päästä. Jotkut käy vielä päivisin töissä ja mielellään nukkuisi yöllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko, että kovinkaan montaa häiritsee tyhjällä kaupan pihalla käkkärikäännöksen tekeminen.
Kokonaan toinen asia on pitkin kylää kylki edellä rällääminen keskellä yötä. Ne rakkineet kun ei ole hiljaisimmasta päästä. Jotkut käy vielä päivisin töissä ja mielellään nukkuisi yöllä.Kauppatien asukkaat taitaa kärsiä eniten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko, että kovinkaan montaa häiritsee tyhjällä kaupan pihalla käkkärikäännöksen tekeminen.
Kokonaan toinen asia on pitkin kylää kylki edellä rällääminen keskellä yötä. Ne rakkineet kun ei ole hiljaisimmasta päästä. Jotkut käy vielä päivisin töissä ja mielellään nukkuisi yöllä.Autoista ei ole ollut mitään haittaa. Kesällä muutama kovaääninen mopo ajaa yöt. Koirat haukkuu kylillä ympäri vuoden ja aiheuttaa melusaastetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoista ei ole ollut mitään haittaa. Kesällä muutama kovaääninen mopo ajaa yöt. Koirat haukkuu kylillä ympäri vuoden ja aiheuttaa melusaastetta.
Älä sinä TJ niistä koirista välitä, sehän on koirien tapa ilmaista itseään, tulla nähdyksi, kuulluuksi, varoittaa ja niin edelleen.
Kyllä tänne rappiosuomeenkin sitä haukuntaa sopii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä TJ niistä koirista välitä, sehän on koirien tapa ilmaista itseään, tulla nähdyksi, kuulluuksi, varoittaa ja niin edelleen.
Kyllä tänne rappiosuomeenkin sitä haukuntaa sopii.Hyvin vähäinen määrä ihmisiä tarvii jossain Kurenalla koiraa pihalle haukkumaan muuta kuin itsekkäistä syistä. Jos omistaja ei saa tuota melusaasteen lähdettä lopettamaan niin pitäisi suorittaa yhteiskunnan toimesta pakkolopetus. Siinä ei muutama mopo tai auto haittaa jos nämä haisevat paskarakit aiheuttaa meteliä ympäri vuoden oli sitten joulu tai juhannus.
- Anonyymi
Antaa penikoitten rällätä, itsehän ne on vastuussa ajokortista. Se kyllä lähtee setäsinisien mukaan jos näkevät että autoa luistatetaan. Huolehtikaa vain omista asioista 😉
- Anonyymi
Kyllä se luontoäiti tyhmimmät korjaa pois, ennemmin tai myöhemmin, se on luonnon laki.
- Anonyymi
Onpa tullut mukava määrä lunta, mitähän se meinaa😉!
- Anonyymi
no mersunlintta lähtee luisuun tietty! möyräkkä mahtava änkkärin etupuolelta putki poikki vielä ku saisi syöttyä ruuvattua lisee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no mersunlintta lähtee luisuun tietty! möyräkkä mahtava änkkärin etupuolelta putki poikki vielä ku saisi syöttyä ruuvattua lisee
Eihän tällä kylällä ole edes mersuja😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tällä kylällä ole edes mersuja😀
aha.
- Anonyymi
Tulee ihan nuoruus mieleen näitä lueskellessa. Aikanaan oli takatuuppari eskortti ja kun ensilumi satoi otettiin liirua. Ei ole meno muuttunut ollenkan.
- Anonyymi
Kyllä ennenkin otettiin luisua, mutta ei pitkin asutusalueita yöllä. Osattiin sentään kunnioittaa toisia ihmisiä ja heidän nukkumarauhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ennenkin otettiin luisua, mutta ei pitkin asutusalueita yöllä. Osattiin sentään kunnioittaa toisia ihmisiä ja heidän nukkumarauhaa.
Joitain vuosikymmeniä eläneenä voin sanoa, että 80-luvulla oli esim. paljon kovempi meininki kylillä kuin nyt. Entisistä nuorista on tullut tiukkapipoisia kukkahattutätejä ja ykiä.
- Anonyymi
Escortti ei ole koskaan ollut takatuuppari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Escortti ei ole koskaan ollut takatuuppari.
Googlaa jonne sämpylä escort ja välikoppa escort
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Googlaa jonne sämpylä escort ja välikoppa escort
Eli Escort Mk1 ja Mk2
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli Escort Mk1 ja Mk2
No ei tarvo googletella kun tietoa on muutenkin. Olivat kumpikin kardaanivetoisia eikä takatuuppareita. Googlaa itse vaan takatuuppari.
- Anonyymi
Onko kenelläkään mitään tietoa näistä S##TANAN kaahailijoista! Voisin nimittäin pitää pienen puhuttuelun. Jos sekään ei auta niin pakko alkaa käyttämään oman käden oikeutta!!!
- Anonyymi
Eiköhän täälä huutelu vain pahenna tilannetta, juniorit näkee että tuo autoilu provosoi ihmisiä niin jatkavat vain kahta kauheammin. Mutta jos joku kylän junioreista lukee tätä, niin antakaa siitä vanhasta rouskusta kaikki mitä lähtee! Kyllä tänne ääntä mahtuu ja opitte hallitsemaan autoa! Terveisin, kylän entinen härikkö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän täälä huutelu vain pahenna tilannetta, juniorit näkee että tuo autoilu provosoi ihmisiä niin jatkavat vain kahta kauheammin. Mutta jos joku kylän junioreista lukee tätä, niin antakaa siitä vanhasta rouskusta kaikki mitä lähtee! Kyllä tänne ääntä mahtuu ja opitte hallitsemaan autoa! Terveisin, kylän entinen härikkö.
Sekin kun ei ne kaikki ole ihan junioreita. Iältään jo aikuisia ihmisiä.
- Anonyymi
Olisiko mahdollista että Siivikon Sisu esittelisi kuinka ajetaan traktorilla sivuluisussa kiinalainen kesantomurskain perässä.
- Anonyymi
postilaatikoita hipoen, muttei tuhoten. Oppisimme samalla, kuinka kytketään oikeaoppisesti traktorin jarrujärjestelmän poljinpedaalin salpa pois käytöstä, jolloin poljinpedaali vapautuu käyttääksemme jarrujärjestelmän jompaa-kumpaa takapyörien pyörimisliikettä hidastavaa mekanismia polkimen(vain) toisen puoliskon painumisliikettä hyväksi käyttäen yleensä oikealla jalalla sitä käytettäessä loogisesti vasen tahi oikea painotteisesti rivakasti painettaessa etenkin ohjauspyörää samalla vastakkaiseen suuntaan käännettäessä tehostaaksemme luistovaikutusta takapyörän ja mahdollisesti lumisen maanpinnan väliselle alueelle jolloin traktorin perä luiskahtaa joskus hallittuunkin luisuun takaapäin katsottuna ohjauspyörän kääntösuuntaa vastaan ajateltuna poispäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
postilaatikoita hipoen, muttei tuhoten. Oppisimme samalla, kuinka kytketään oikeaoppisesti traktorin jarrujärjestelmän poljinpedaalin salpa pois käytöstä, jolloin poljinpedaali vapautuu käyttääksemme jarrujärjestelmän jompaa-kumpaa takapyörien pyörimisliikettä hidastavaa mekanismia polkimen(vain) toisen puoliskon painumisliikettä hyväksi käyttäen yleensä oikealla jalalla sitä käytettäessä loogisesti vasen tahi oikea painotteisesti rivakasti painettaessa etenkin ohjauspyörää samalla vastakkaiseen suuntaan käännettäessä tehostaaksemme luistovaikutusta takapyörän ja mahdollisesti lumisen maanpinnan väliselle alueelle jolloin traktorin perä luiskahtaa joskus hallittuunkin luisuun takaapäin katsottuna ohjauspyörän kääntösuuntaa vastaan ajateltuna poispäin.
Opettele edes kirjoittamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele edes kirjoittamaan.
Hyvä pertti!
- Anonyymi
Hei sinä nuori kuski, oman elämäsi rallitähti! Tuntuuko sakkolappu pieneltä hinnalta siitä talven riemusta, että voi luistatella takavetolintalla tai mönkkärillä lähikaupan pihassa ja kylänraitilla yötä ja päivää?
Mieti vielä hetki. Päiväsakkojen lisäksi kirjaamme sinulle ajokiellon ja korjaamme ajokorttisi parempaan talteen saman tien.
Luistattelemalla syyllistyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Pääsääntöisesti poliisi arvioi sen myös vakavaa piittaamattomuutta osoittavaksi ajotavaksi. Seuraus on ajokielto, jonka pituus mitataan kuukausissa.
Jos olet uusi kuljettaja, et saa korttiasi takaisin ilman ns. ajokieltokoulutusta, joka on käytävä autokoulussa omalla kustannuksella.
Pidä siis järki päässä. Talvi kuluu paljon mukavammin, kun ei tarvitse vintata pyörällä tuulessa ja tuiskussa.
#poliisi #OulunPoliisi #liikennevalvonta #oulu- Anonyymi
Hyvä kirjoitus mutta ihan oikeasti kuvitteletko että nämä mulipäät ensinkään osaavat lukea, toiseksi ymmärtävät lukemaansa ja kolmanneksi ottaisivat lukemastaan vaarin. Liian monta ymmärrystä vaativaan asiaa näille tolloille eli ei vaikutusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kirjoitus mutta ihan oikeasti kuvitteletko että nämä mulipäät ensinkään osaavat lukea, toiseksi ymmärtävät lukemaansa ja kolmanneksi ottaisivat lukemastaan vaarin. Liian monta ymmärrystä vaativaan asiaa näille tolloille eli ei vaikutusta.
Taidat itse olla hieman tollo...
- Anonyymi
Ja eihän nui lestat älyä muutenkaan
Herran haltuun vaan - Anonyymi
Pudasjärven teinitytöille. Älkää menkö näiden tollojen kyytiin. Kauniit kasvot ja vartalo murskaantuu hetkessä. Ja näillä tolloilla on pienet pilit, ei niistä mitään iloa teille ole.
- Anonyymi
Sielläkö huutelee pienimunane eläkeläinen joka eioo koskaan viettänyt hauskaa ja vaimo nalkuttanu ja oot ollu tossun alla🤣 saatana käpy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielläkö huutelee pienimunane eläkeläinen joka eioo koskaan viettänyt hauskaa ja vaimo nalkuttanu ja oot ollu tossun alla🤣 saatana käpy!
hei yksinäinen isomunainen työtön peräkamaripoika älä puutu toisten asioihin
- Anonyymi
Eipä nuo smurffit saanu viikonloppuna kiinni, kylä täynä raavitus jälkiä niin kyllä muilla kelpaa katella että hauskaa on ollut! Laidasta laitaan ollaan vedetty pitkin kyliä! Terveisiä kaikille kylän kyylille joilla vituttaa nuoriso:D Ette valittais täälä niin saisitte jopa nukuttua 😉
- Anonyymi
Kuinka nelivetotraktori menee sivuluisussa?
- Anonyymi
Etkö tiedä, ihan niinkuin muutkin mutta sitä pitää jo vähän osata ajaakki.
- Anonyymi
onko pudas järvellä ihmisäkin .. ei saatna 2 autoa ja liikenne ruuhka.
- Anonyymi
Kouluja on ollut läpi historian.
- Anonyymi
missä on pudas järvi ?
- Anonyymi
Pudasjärvellä ja liikenneruuhka. Ei, pudas järvellä ja liikenne ruuhka.
- Anonyymi
Tänä iltana mennään mersulla poikittain pitkin kyllää ku tullee lunta tulkaahan kahtomaan ja aurausviitat saapi kyytiä ja ihmiset eisaa nukkua😈😈
- Anonyymi
Poliisille ilmoitettu. Kuvat ja videot otettu.
Kannattaisi piiloutua
Lestat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisille ilmoitettu. Kuvat ja videot otettu.
Kannattaisi piiloutua
LestatKurkatkaapas ovenraosta pihalle.... hmm.. loppuviikko, uutta lunta..reilusti...sopiva lämpötila jne. Mitähän se mahtais tarkottaa??
Mölypöntön lemmarit vejetty tiukkaan ja kannakekumit vaihettu + ne vanhat hakkapeliitat😁
Illalla lähtee...nimittäin lintta luisussa aamuunasti= möyräkkä valtava kylällä ja sen liepeillä!
.....ja koko vkn:lopun👍🏾
- Anonyymi
Eilen iltamassa Lenkkitielle saapui möristen harmaa farmari ja luikerteli, kuin telemark laskettelija, pysähtyen punavärisen tiilitalon kohdalle. Vauhti oli ainakin 2x sallittu. Jos naapurin lapsikatras olisi ollut pihalätkän peluussa, kuten tavallisesti, miten olisikaan käynyt. Siitä vauhdista ja holtittomasta luikertelusta auto ei olisi pysähtynyt 30-40 m:n matkallakaan. Missä on järki ja missä on poliisin valvonta? Penkkojen siirtely loppuu, kun jokaiselta rysään ajaneelta siirtelijältä otetaan kortti kuivamaan 6 kk. Ilman ehtoja ja selityksiä, että kun pittää kouluun, tai töihin päästä. Tehkää se, ennen kuin joku viaton kuolee. Sitten on myöhäistä enää mikään!
- Anonyymi
Niio
- AnonyymiUUSI
Laita sinne penkkaan lumensekaan iso kivi.
- AnonyymiUUSI
Ei tiellä lätkää saa pelata. Sakko lasten vanhemmille. Tiellä pelaaminen on tielätkää.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Laita sinne penkkaan lumensekaan iso kivi.
Laita ite
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758