Uni ei meinaa

tulla, joten mietin sitä mikä minulle olisi mieluinen asumismuoto ja se olisi kimppakämpässä asuminen ikäiseni vanhemman miehen kanssa, joko kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti. Se ei olisi parisuhde, koska seksiä minä en halua enää ollenkaan. Sohvalla yhdessä löhöilyä, ruoanlaittamista yhdessä, lenkillä käyntiä ja kaikkea mukavaa tekemisistä yhdessä. Jos miehellä on vielä haluja, hänellä voisi olla ns. panosuhde toisen naisen kanssa, tai sitten sellainen mies joka ei enää tarvitse seksiä, tai ei voi jostain syystä sitä enää harrastaa. Tykkään siitä että saisin jakaa arkeakin toisen ihmisen kanssa. Minä kävisin osa-aikaisesti töissä.
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei yhteisasuminen toimi osa-aikaisesti ja vähintään kolme tai neljä jo eläkeikäistä olisi hyvä määrä, koska silloin olisi aina seuraa ja olisi useampi ihminen, jonka kanssa jakaa ajatuksia.

Äänestä
  • Se voisi toimia hyvin yhdenkin kanssa, jos eläkeikäinen mies on puhelias ja aktiivinen harrastamaan yhdessä ikäisensä vanhemman naisen kanssa. Puheliaisuus on hyvä piirre ihmisessä, koska silloin asiat tulevat käsitellyksi heti. Kun on ollut parisuhteessa sellaisen miehen kanssa joka oli hyvin hiljainen, sitä ei enää halua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tulla, joten mietin sitä mikä minulle olisi mieluinen asumismuoto ja se olisi kimppakämpässä asuminen ikäiseni vanhemman miehen kanssa, joko kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti. Se ei olisi parisuhde, koska seksiä minä en halua enää ollenkaan. Sohvalla yhdessä löhöilyä, ruoanlaittamista yhdessä, lenkillä käyntiä ja kaikkea mukavaa tekemisistä yhdessä. Jos miehellä on vielä haluja, hänellä voisi olla ns. panosuhde toisen naisen kanssa, tai sitten sellainen mies joka ei enää tarvitse seksiä, tai ei voi jostain syystä sitä enää harrastaa. Tykkään siitä että saisin jakaa arkeakin toisen ihmisen kanssa. Minä kävisin osa-aikaisesti töissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu