Tabasco 26

Olisi mukava saada kokemusperäistä tietoa ja kommentteja ko veneestä. Toki "sisarveneiden" Inferno 26 ja Vital 26 kokemukset kiinnostavat. Varsinkin kaikki negatiivinen! Tarkoitus olisi keskiverto( )kokemuksella kilpailla pari kisaa kaudessa ja retkeillä muutama viikonloppu. Mahonginkiiltoa en kaipaa.
71344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Inferno 26:sta taisi aikoinaan valmistaa Tabasco Marine, joten lienee sama vene. Vitalia taasen valmisti Lee-Vene myöhemmällä ajalla, ja siinä on painavampi lyijyköli...

Itse muutama vuosi sitten olin ihastunut myös tuohon, ja vieläkin laiturilla jostain syystä tulee pysähdyttyä sellaisen kohdalla...

Itse noita kierrellessäni huomasin sen, että kaikissa vanhoissa näkemissäni( eli siis Infernoissa ) oli jotain sanomista (hiushalkeamia tms.) kölin takareunan kölitukeissa. Luultavasti havaitsemani hiushalkeamat eivät häirinneet muuta kuin ostajaa... Inferno jäi kuitenkin ostamatta...

Paria Vitalia olen purjehtinut, ja varsin kiva purjevene on. Veikkaisin kumminkin, että vaatii kohtuuhyvät purjeet, vanhat varmaan kallistavat jo alkujaan herkkää venettä turhaan. Purjehtimissani veneissä oli Kevlar- tai vuoden vanhat dacron-purjeet.

Kilpailemista varten tarvinnet pari keulapurjetta, fokan ja isomman genoan (ja tietysti spinnun...)

Äänestä
  • Kiitos tiedoista. Lisää vielä kaivattaisiin. Kai tällä osastolla sentään jokunen muukin purjehtii ko. veneillä?

    Äänestä

  • artsi kirjoitti:

    Kiitos tiedoista. Lisää vielä kaivattaisiin. Kai tällä osastolla sentään jokunen muukin purjehtii ko. veneillä?

    Albin Expressiä?

    edullisempi hankintahinta
    yhtä suorituskykyinen kuin inferno/vital
    navakassa kelissä pysyy paremmin lapasessa
    yhtä isot, mutta toimivammat sisätilat
    aktiivinen ja yhä kasvava luokkaliitto
    pääsee ajamaan yksityyppikisoja

    Käy vilkaisemassa www.expresspurjehtijat.net!!!

    Äänestä

  • harkinnut... kirjoitti:

    Mutta eihän sillä ole tarkoitus kivillä käydä.

    Hyvä vinkki, itsekin jos olisin hankkimassa tuon kokoluokan venettä niin Express olisi ykkösvaihtoehto. Aktivoituvan luokkatoiminnan vuoksi ja yksinkertaisen purjesatsin vuoksi. Sitäpaitsi Inferno/Vital ei ole köyhän vaihtoehto moninaisine keulapurjeineen.
    Expressin luokkasäännöt sallivat vain Dacron purjeet ja täydellisen purjesetin saa jo n. 3000 eurolla, isommalla purjepinta-alalla oleva Inferno/Vital vaatii n. 6000 e.

    Purjeet on kuitenkin säännöllisesti uusittava.

    Osta Express.

    Äänestä

  • vitaali kirjoitti:

    ...edelliseen!!!

    Äänestä

  • yhdyn... kirjoitti:

    ...edelliseen!!!

    Heh, ensimmäisessä vastauksessani meinasinkin jo kirjoittaa Express vs. Inferno vertailua, jouduin itse tuollaista aikoinani tekemään. Päädyin Expressiin:-)

    Täytyy sanoa, tuosta "oudosta Infernon vetovoimasta" huolimatta, että tyytyväinen olen ollut valintaani. Olen säästänyt pitkän pennin mm. purjeissa. Ostin Ruotsista alle vuoden vanhat kisapurjeet (fokan ja ison) käytettynä luultavasti alle Infernon Genoa1:n hinnalla (pitäisi kumminkin lähteä kuitulinjalle...)Kilpailuissa ei tarvitse arpoa eri keulapurjeiden välillä, aina olisi kuitenkin se väärä ylhäällä.
    Melko tasaväkistä vauhtia olen Expressillä Vitalin ja Infernon kanssa purjehtinut aivan olemattoman heikkoja kelejä lukuunottamatta, silloin niiden genoat (tai miehistön taidot) puree...
    Etelä-Suomessa valintani olisi ehdottomasti Express, yksityyppikisat on se oikea tapa kisata...

    Äänestä

  • Timop! kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Itsekin toki olen tuota Expressiä tuumaillut, mutta pidän silti Tabascoa lay-outiltaan järkevämpänä (esim. expressin typerä säilytystila: ruoripinnan alla "pohjaton" kaivo, johon ei purjehtiessa pääse käsiksi ja kaikki tavarat ovat liian syvällä yhdessä kasassa vastaan tabascon aukeavat penkit, tai expressin liukuva pentry vastaan tabascon hyvinkin selkeä keittotila.Vitalissa en ole ollut sisällä, joten siitä en kommentoi) Istuinkaukalo on Tabascossa huomattavasti mukavampi jne. Mutta totta on, että purjevarustuksen hintaero tulee olemaan selvästi Expressin eduksi. Samanhintaisista silti valitsisin Tabascon, mutta retkikäyttöön näyttäisi Expressejä löytyvän sen verran halvemmalla, että sen köliremontin verran kannattanee kärsiä.
    Olen toki useaan otteeseenkin vieraillut Expresspurjehtijoiden kotisivuilla. Samanlaisia itsensäkehujia, kuin muittenkin luokkien fanaatikot, mutta myönnettävä on, että avomeri-sm viime vuodelta on kova juttu. Luokka on kasvanut jonkin verran Helsingin seudulla, mutta kokonaisuutena ajatellen ei siitä enää kovin suurta vio tulla, koska veneitä ei kertakaikkiaan ole (Ruotsistakaan rajattomasti tänne tulossa), eikä ratakisoja juuri muualla saada aikaan. Harmi, että Expressin tyyppiselle konseptille ei enää ole harrastajia, eli veneiden pitää olla helvetin kallita statussymbooleja, eikä purjehtiminen enää ole tärkeää. Puolalainen Skippy saattaisi kasvaa uudeksi luokaksi, jos nuoriso innostuisi purjehduksesta ja hinnat saataisiin pidettyä kurissa tiukoilla luokkasäännöillä. Kiintököli tosin pitäisi sallia...
    Nyt kun näyttää siltä, että nykyinen vene siirtyy nuorempiin ja vetreämpiin käsiin, niin saattaapa olla, että laituripaikan täyttää ennen syksyä Express.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pippuria laineille? kirjoitti:

Olisi mukava saada kokemusperäistä tietoa ja kommentteja ko veneestä. Toki "sisarveneiden" Inferno 26 ja Vital 26 kokemukset kiinnostavat. Varsinkin kaikki negatiivinen! Tarkoitus olisi keskiverto( )kokemuksella kilpailla pari kisaa kaudessa ja retkeillä muutama viikonloppu. Mahonginkiiltoa en kaipaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu