Orpon ja Sipilän pääministerihallitukset

Taustaa; Keskusta avasi tien perussuomalaisille valtioneuvostoon. Sipilän aikana Soini sai puolueensa hallitukseen. Kokoomus jatkaa Orpon johdolla Purran puolueen kanssa yhteistyötä.
Perussuomalaisten suosio lisääntyy irvistelyistä huolimatta, isänmaallisuus ja suomalaisuus ovat niin merkittävä arvo itsessään, että on enemmän kunniakasta , kuin sanahelinää pitää meidän kaikkien puolta.
Entäs täällä, maakunnassa?
Eikös vaan tunneta vilungilta, miksi Pyhäjärven ja aluevaltuuston asioissa, paikallistasolla Keskusta nyhjää vasemmistolaisten kanssa? Taitaa olla kysymyksessä henkilöt puolueiden kärjessä, että useampi vaalikausi on kuntalaisten asiat jääneet alaportaille, mielipiteiden etenemättä valtuutetuille?
Siitä syystä on vahva epäilys, ja nykyinen kimppahenki, keskustavasemmiston runttaava viba tekee kaikkensa puolueiden epätoivoisesta virityksestä , eli sehän kertoo pelinpolitiikasta "pojat saunoo" saunavuorosta, kuntavaalit on voitettava, maksoi mitä maksoi?
Maaseudun ihmisten asioissa, sanottakoon suoraan mutkittelematta, keskusta häviää jokaiset vaalit kevään vaaleista eteenpäin, vasemmistolaisuus on kiinnittynyt liian tiiviisti kuntahallintojen ytimeen, ja se jos mikä tietää, kunnissa epätootuuden viljelijöiden lisääntymistä. Vasemmisto ei aatteena ole enää mitään sukua köyhien ja työntekemisen rintama-aatteelleen.
16224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Persujen kannatus seuraavissa vaaleissa 11%.
Ja "turpaan tulee".

Äänestä
  • Missä vaaleissa? Keväällä ei ainakaan, keskusta kyykkää vasmmistolaissiipensä kanssa historialliseen pohjanoteeraukseen.
    Näillä leveillä ainakin, keskustahan räätälöi sotea monta vaalikautta, puuhasteli kuntaliitoksia, kauppasi valtion omaisuutta mm Carunan, ja mikähän himmee tollonen se oli oli ilmastonlämpemenisen ylikävelyn seuraukset vuosikymenniä?
    Vaaleja tulee, lähimmät vaalikuviot , kevään 2025 ovat jo lokeroitu, tappiollinen omienkin karsinoiminen vahvistuu. Joten viekkautta on näköjään lisättävä Pyhäjärven keskustan ja vasemmiston, jotta päät pysyy pinnalla, ja vanhat dinosaurukset saadaan pitämään paikallista ilmapiiriä alavireisenä.
    Seurakunta, osuuskaupan, metsänhoitoyhdistyksen, eduskunnan, presidentin , kuntavalaieissa, vai aluevaaleissa.?
    Että missä vaaleissa ja kenelle , mille puolueelle tulee turpiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Missä vaaleissa? Keväällä ei ainakaan, keskusta kyykkää vasmmistolaissiipensä kanssa historialliseen pohjanoteeraukseen.

    Vasemmistolle sekä keskustalle, erittäin rumaa , harkittua manipulointia sekä häikäilemätöntä on oikeuttaa velkaa välttämättömyyden nimiin, miksi?
    Ihmettelyä isoin kirjaimin, kuinka ilkeätte harjoittaa ja vakuutella etukäteistalouden tuloja käyttämällä yhteistä kusetustanne?
    Vanha valtiomiessanonta ei päde näiden kuntapuolueiden puikoissa, eikä kyllä kaupungin ylimmässä johdossakaan.
    "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.” Presidentti J. K. Paasikivi
    Näyttävää "oman käden työntäminen naapurin taskuun"- tepsii vastaan oletetut tuulivoima-energiatuotot?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Missä vaaleissa? Keväällä ei ainakaan, keskusta kyykkää vasmmistolaissiipensä kanssa historialliseen pohjanoteeraukseen.
    Näillä leveillä ainakin, keskustahan räätälöi sotea monta vaalikautta, puuhasteli kuntaliitoksia, kauppasi valtion omaisuutta mm Carunan, ja mikähän himmee tollonen se oli oli ilmastonlämpemenisen ylikävelyn seuraukset vuosikymenniä?
    Vaaleja tulee, lähimmät vaalikuviot , kevään 2025 ovat jo lokeroitu, tappiollinen omienkin karsinoiminen vahvistuu. Joten viekkautta on näköjään lisättävä Pyhäjärven keskustan ja vasemmiston, jotta päät pysyy pinnalla, ja vanhat dinosaurukset saadaan pitämään paikallista ilmapiiriä alavireisenä.
    Seurakunta, osuuskaupan, metsänhoitoyhdistyksen, eduskunnan, presidentin , kuntavalaieissa, vai aluevaaleissa.?
    Että missä vaaleissa ja kenelle , mille puolueelle tulee turpiin?

    Seuraavissa kuntavaaleissa. Lue kirjoitukset ja kommentoi sen jälkeen.
    Persut saa turpaan ja rajusti.
    Haloo pahvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Seuraavissa kuntavaaleissa. Lue kirjoitukset ja kommentoi sen jälkeen.
    Persut saa turpaan ja rajusti.
    Haloo pahvi.

    Haloo sullekin, luetko itse, mitä muut sanovat? Tuskin, huomaahan sen, et ollut mainittavammin korostanut kuntavaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Seuraavissa kuntavaaleissa. Lue kirjoitukset ja kommentoi sen jälkeen.
    Persut saa turpaan ja rajusti.
    Haloo pahvi.

    Haloo, täällä guttaperkka, poistetaan kaikki puolueet, Arkadianmäki tyhjäksi kertaheitolla.
    Osaavat virkamiehet töihin, jos filunkia, potku persiiseen, sekin kertaheitolla.
    Nähty tätä souvia jo ihan tarpeeksi.

    Äänestä

Veikkaan, Pyhäjärvellä ainakin perussuomalaiset ottaa komeasti vaalivoiton.

Keskusta on niin vasemmistoa ja vihreätä, mutta ei mitään tekemistä oikean apilanlehti puolueen, siis keskustan oikean aatteen kanssa.
Saarikko oli aikanaan rakennuttamassa moskeijaa, kepun ministerit Saarikko ja Kurvinen nojasi vasemmiston suuntaan hyvin vahvoin ottein.
Ja tuo Aittakumpu teki oikein siirtyessään perussuomalaisiin.
Täytyy sanoa, ettei tätä ymmärrä enää Erkkikään.
Tää menee niin sekaisin, tämä yhteiskunta.
Miehet voi olla naisia ,tai vaan henkilöitä.
Pojalla voi olla pimppi, tai päin vastoin.
Isä voi olla äiti ,tahi äiti isä.
Henkilö voi heittäytyä karhuksi tai miksi elukaksi vaan , sukupuolta voi vaihtaa miltä nyt sattuu tuntumaan.

Siis Pekka Aittakumpu teki oikean ratkaisun, vaikka on taustaltaan lestadiolainen.Hyvä. Keskusta herätys palatkaa juurillenne.

Äänestä

Nämä hallitukset avasivat tien perikatoon.

Äänestä
  • Höpön, höpön, koko Harkimon revohka, pystyyn kuollut yritys, Areenasta saaduilla miljoonilla ei suomalaisia osteta. Sieltähän luippii koko ajan porukkaa ulos.
    Kansanedustajan palkka on hyvä lisä pussin pohjalle. Siinä se.

    Äänestä

Soini on täysi kukkuluuruusälli.
Kaikkea tämä maa sikiää.
Tämänhetken kantaisä, ei abortteja naisille, taivahan vallat, katoliset veisaa virsiään, puuttuu vielä, että takapuoli pystyssä.
Nyrkki ja hella, ehkä vielä rohdinpaita.

Äänestä

Persujen isänmaallisuus on todellakin arvokas heidän isänmaansa johtajalle Vladimir Putinille, mutta me suomalaiset kärsimme siitä. Kuten muistamme Jussi Halla-aho vei persut venäjämielisten porukkaan ja nyt persujen ainoa meppi on ansioitunut Putin nuori.

Äänestä

Myös täällä ankarasti kepua arvosteleva tuulivoiman vastustaja viihtyy Venäjän tukemalla videopohjalla.

Äänestä

Isäni aloitti nuorukaisena 1940-luvulla korppien määrätietoisen jalostamisen, tavoitteena oli mahdollisimman isokokoisten yksilöiden kasvattaminen. Hän keräsi pesistä munia ja haudotti ne itse rakentamassaan hautomakoneessa. Poikasia ruokittiin laadukkaalla ruualla ja punnittiin päivittäin. Ne yksilöt jotka kasvoivat nopeimmin pääsivät aina jatkamaan sukua, ja muut vapautettiin luontoon. Vuosien kuluessa korppien koko alkoikin kasvaa. Kun ne olivat 9-kiloisia menettivät ne lentokykynsä ja siivet ja pyrstö alkoivat surkastua ja jalat vantteroitua. Isäni kuoltua jatkoin itse projektia. Nykyään suurimmat korpit ovat sukukypsinä 52 kiloisia. Niiden höyhenpeite on muuttunut hienoksi lateksimaisen kiiltäväksi untuvaksi ja on väriltään pikimusta. Korpit seisovat ihmismäisesti pystyasennossa ja niiden jalkojen lihaksikas yläosa vastaa jo ihmisjalkojen paksuutta. Siipiä ei enää ole vaan niiden sijalla on etäisesti ihmisen käsiä muistuttavat lyhyet ja vahvat koukkumaiset tyngät. Pyrstö on kokonaan poistunut ja kloaakki on vaeltanut siihen kohtaan missä ennen pyrstö sijaitsi. Nokka on lyhentynyt ja muistuttaa ihmisen kyömynenää. Ja näin ollen on sitten saatu synnytettyä oikea Kepulainen omaa valtaansa hamuava vaalivainen olento ja evoluutio on jatkunut siten että elopaino on jo noussut sinne reiluun sataan ja edelleen kasvava

Äänestä
  • Olen itsekin lukenut tästä Siikajoella toimineesta yrityksestä. Yksin sen tuote on tosiaankin kerran yrittänyt Kepun vaalituvalle raakkumaan, mutta se poistettiin pikaisesti ja nyt se raakkuu aivan turhaan yhdellä äänellä. Se siinä on ihmeellistä vaalituvalta poistettaessa se vikisi kuin haavoittinut rotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Olen itsekin lukenut tästä Siikajoella toimineesta yrityksestä. Yksin sen tuote on tosiaankin kerran yrittänyt Kepun vaalituvalle raakkumaan, mutta se poistettiin pikaisesti ja nyt se raakkuu aivan turhaan yhdellä äänellä. Se siinä on ihmeellistä vaalituvalta poistettaessa se vikisi kuin haavoittinut rotta.

    Kylläpä täällä Pyhäjärvellä on raskaasti raakkuvia höynöjä.
    Kielenkäyttö kuin Trumpilla, yhtä sekavaa ja röyhkeää, Tikkalanmäelle viittaa.
    Tainnee olla sota tulossa, raivo saman tyylistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kylläpä täällä Pyhäjärvellä on raskaasti raakkuvia höynöjä.
    Kielenkäyttö kuin Trumpilla, yhtä sekavaa ja röyhkeää, Tikkalanmäelle viittaa.
    Tainnee olla sota tulossa, raivo saman tyylistä.

    Luonnevikainen on todellakin trumppimainen. Valehtelee kuin siikajokinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Taustaa; Keskusta avasi tien perussuomalaisille valtioneuvostoon. Sipilän aikana Soini sai puolueensa hallitukseen. Kokoomus jatkaa Orpon johdolla Purran puolueen kanssa yhteistyötä.
Perussuomalaisten suosio lisääntyy irvistelyistä huolimatta, isänmaallisuus ja suomalaisuus ovat niin merkittävä arvo itsessään, että on enemmän kunniakasta , kuin sanahelinää pitää meidän kaikkien puolta.
Entäs täällä, maakunnassa?
Eikös vaan tunneta vilungilta, miksi Pyhäjärven ja aluevaltuuston asioissa, paikallistasolla Keskusta nyhjää vasemmistolaisten kanssa? Taitaa olla kysymyksessä henkilöt puolueiden kärjessä, että useampi vaalikausi on kuntalaisten asiat jääneet alaportaille, mielipiteiden etenemättä valtuutetuille?
Siitä syystä on vahva epäilys, ja nykyinen kimppahenki, keskustavasemmiston runttaava viba tekee kaikkensa puolueiden epätoivoisesta virityksestä , eli sehän kertoo pelinpolitiikasta "pojat saunoo" saunavuorosta, kuntavaalit on voitettava, maksoi mitä maksoi?
Maaseudun ihmisten asioissa, sanottakoon suoraan mutkittelematta, keskusta häviää jokaiset vaalit kevään vaaleista eteenpäin, vasemmistolaisuus on kiinnittynyt liian tiiviisti kuntahallintojen ytimeen, ja se jos mikä tietää, kunnissa epätootuuden viljelijöiden lisääntymistä. Vasemmisto ei aatteena ole enää mitään sukua köyhien ja työntekemisen rintama-aatteelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu