Pekka Toveri valehtelee Munchenin sopimuksesta ja Ribbentropin Molotovin hyökkäämättömyyssopimuksest

Anonyymi-ap

Pekka Toveri ei ymmärrä Münchenin sopimusta eikä Ribbentropin ja Molotovin sopimusta tai siis valehtelee niistä. Saksalaisia sorrettiin ja lahdattiin ihan oikeasti ja Tshekkoslovakia halusi sotaa. Münchenin sopimuksen vaihtoehto olisi ollut "Suuri Allianssi" Stalinin kanssa ja tätä Churchill ajoi. Kansa ei ollut halukas vielä sotaan eikä tuollaiseen liittoon varsinkaan saksalaisten sortamisen ja tuhoamisen puolesta. Englanti oli sotaisana jo vuodesta 1934, mutta tarvitsi aikaa varustautumiseen, mutta tärkein pointti oli edellinen: Euroopan maat olisivat saattaneet liittyä Saksan kumppaneiksi, jos läntiset demokratiat olisivat lähteneet Neuvostoliiton kanssa sotaan Saksaa vastaan.

Länsivallat yrittivät näennäisesti omaa sopimusta 1939 kesällä Stalinin kanssa. Olisi taas ollut vaikeaa selittää kansalaisille sota ja Euroopan uhraaminen biolshevikeille. Stalin nimittäin vaati, että N-liitolla olisi ollut oikeus "auttaa" Itä-Euroopan maita Puola ja Suomi mukaan lukien, jos "Saksa olisi epäsuorasti uhannut" noita valtioita. Tällainen uhka ja syytös maiden lähentymisestä Saksaan tms. tai muusta vastaavasta olisi aina ollut esitettävissä. Sopimus olisi saattanut ajaa nopeasti koko Euroopan Saksan syliin. Siten, vaikka vaatimuksiin suostuttiin, ilmeisesti yhdessä päätettiin ajaa NL ja Saksa yhteen. Näin Hitler olisi huijattu rakentamaan pilvilinnoja rinnakkaiselosta Neuvostoliiton kanssa ja saatu silti isoja osia Eurooppaa uhrattua Neuvostoliitolle ja Puola ajettua Saksan viholliseksi.

Vansittart kirjoittikin ja Halifaxkin tuoreeltaan Saksan ja N-liiton hyökkäämättömyyssopimuksen julkitulon jälkeen, kuinka se oli EDULLINEN Britannialle. Juurikin siksi, että Saksa ei saanut liittolaisia ja pakotettiin silti yhtälailla sotaan

8

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pekka Toveri ymmärtää historiaa varmasti paljon paremmin kuin aloittaja!

    • Anonyymi

      Niin, mutta ei kerro tietojaan, vaan satuja

    • Anonyymi

      Aloitus on täydellistä valetta!

      Münchenin sopimuksella ei ollut vaihtoehtona länsimaiden sopimus Neuvostoliiton kanssa Saksaa vastaan, koska ne ovat täysin eri asioita. Saksa uhkasi Tsekkoslovakiaa 1938 ja näin itse aiheutti "konfliktin" sen kanssa. Tekosyynä aloittajan mainitsema "saksalaisten sorto". Tekosyy oli Hitlerin ja Göbbelsin propagandassa keksitty vale.

      Jotta Saksa ei olisi hyökännyt Tsekkoslovakiaan, Chamberlain myöntyi Hitlerin vaatimuksiin, vaikka viimeksi mainitun valheellinen toiminta olisi pitänyt ymmärtää. Vaihtoehto Münchenin sopimuksen laatimiselle olisi ollut olla laatimatta mitään sopimuksia Saksan kanssa Tsekkoslovakiaan koskien.

      Kokonaan toinen kysymys on, miten Neuvostoliittoa kosiskeltiin mukaan eristämään Saksa poliittisesti. Tämä sopimus kariutui Stalinin vaatimuksiin saada käyttää tiettyjä Euroopan maita puna-armeijan läpikulkuun.

      • Anonyymi

        Tuo on sitä iänikuista voittajien kronikkaa. Kansainliittokin lopulta tunnusti saksalaisten sorron Runcimanin raportissaan. Tshekit ajoivat sotaa ja janosivat lisämaata ja järjestivät kriisin jo toukokuussa


      • Anonyymi

        Läpikulkuun oli Daladierin mukaan annettu jo lupa


    • Anonyymi

      Ihan taviksena olen nähnyt Hitlerin touhuja kirjoista ja telkkarista, kansanrymien sortamista, työleirejä ja yli-ihmispuheita koko 1930- luvun.
      Se oli militaristinen diktatuuri siitä lähtien kun Hitler kaappasi vallan.
      Stalinin kanssa Hitler jakoi etupiirit ja teki hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka sitten petti.

      Sen takia Suomi jäi yksin , kun Stalin vyöryi rajan yli. Se oli osa Hitlerin suunnitelmaa.
      Toki NL sai aikaa siirtää sotateollisuutensa Uralin taakse.

    • Neuvostoliitto toimitti öljyä ja hiiltä Saksaan vielä samalla viikolla kun Saksa lähti vyörymään Moskovaa kohti. Stalin meni shokkiin minkä takia menikin viikoiksi mökilleen laannuttamaan järkytystään koska hänen hyvä ystävä Hitler puukotti selkään.

    • Anonyymi

      Ei mennyt shokkiin kuin Hrustsevin antistalinistisessa propagandassa. Mutta kai kyrsi, kun Hitler ennätti hyökkäämään juuri, kun omat joukot olivat rymittymässä hyökkäykseen. Oli suunnitellut rikkovansa sopparin ja lyönyt hyökkäyshetken ajat sitten lukkoon. Sitä ei hevin viitsinyt siirtää ja uskoi Hitlerin kuitenkin lykkäävän hyökkäystä, kuten lykkäsi Ranskan hyökkäystä. Koska iso osa joukoista oli vatsa palaamassa Kreikasta ja osa jäämässä sinne pidmpään

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe