Minun lapseni teki itsemurhan vuosi sitten. Olen auttanut muita perheenjäseniä ja lähi omaisia asian kanssa. Itse en ole päässyt eteenpäin. Joo olen puhunut eri terapeuttien ym.. kanssa, mutta turhaan. Kelaan tapahtunutta ja en pääse eteenpäin. Ystäviä ei ole ja kavereita ei kiinnosta. Olen lähiomaiset saanut jotenkin ns.tolpilleen, mutta minä??? Noh, ehkä tässä jotenkin kitkutellaan tai sitte ei. Mutta uskon ja tunnen, että suruun ja ikävään voi kuolla.
Voiko ikävään ja suruun kuolla?
Anonyymi-ap
37587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Voi, olen todella pahoillani. Voimia!
Sivusta, jaksamista sinulle, pahinta on se, kuin joutuu oman lapsensa hautaamaan. Minulla läheinen kuoli syöpään, jännitettiin sitä muiden kanssa, että toivottavasti hänen äitinsä ehtii ensin kuolla 😢
Uskon, että voi kuolla, jos unohtaa ne perustarpeet joita ihminen vaatii ja kaipaa elääkseen arjessaan? Terveellinen ravinto ja liikunta voivat olla myös paremman mielen synnyttäjiä. Jokainen suree asioita omalla tavallaan, kuten sen parhaimmaksi kokee.
Kaikella on aikansa myös surulla, se vie oman aikansa, jaksamista ja toivottavasti et ole yksin, toivon mukaan sinulla on myös muita läheisiä olemassa, puhuminen auttaa ja parasta puhua sellaisen kanssa, joka myös tunsi kuolleen lapsesi hyvin ja osaa suhtautua asiaan hyvällä tavalla 🙏
Otan osaa. Voin vain kuvitella, mitä olet käynyt läpi.
https://youtu.be/5lJJeG6rtzs?feature=shared
Surun täytyy antaa tulla niin kauan kuin se tulee.
https://youtu.be/Bj2Pqenkxs4?feature=shared Se on justiin niin. Sivusta
Otan osaa suruun 😥🕯 Seurakunnat järjestävät sururyhmiä itsemurhan tehneille läheisille.
Suru voi koteloitua tai tulla aaloittain. Suru tekee kehon raskaaksi. Voi auttaa, että kirjoittaa vihkoon omia ajatuksia. Joitakin voi auttaa suruun toiminnallinen purkaminen esim. metsässä juokseminen tai itkulaulu. Katsoin historiallisia sarjoja, kun läheiseni kuoli. Mietin, kuolemaa ja että olen pieni pala suvun saagassa.
Se on todella itsekäs teko. Sairaudesta kärsivän ymmärrän. Ehkä hänellä oli piilevä pahan luokan sairaus ja tiesi ettei lääkäreistäkään olisi apua.
Et voi syyttää itsekkääksi teoksi ja määrittää ehtoja, koska voi täältä lähteä.
Se on jokaisen oma päätös ja varmasti vaikea päätös.
Jos ihminen ei jaksa enää, niin voi päätyä itsemurhaan.
Se on surullista kaikille.
Kuinka itsekästä tuon sanominen sitten on? Pitäisikö täällä elää toisten tähden? Omasta syntymisestään ei saa itse päättää.
Ei ole sanoja. Kyllä itse voisin kuolla tuollaisessa tilanteessa olisi se niin musertavaa. Päivä kerrallaan eteenpäin voimia sinulle 🫂❤️
Voimia yritä vaikka kirjoittaa johonkin paperille tms. kunpa voisin auttaa rukoilen sun puolesta❤️🙏
Olen pahoillani ja jokaisella on omat keinonsa miten pääsee eteenpäin.
Anna surulle aikaa ja käsittele asiaa rauhassa omassa tahdissa.
Voi viedä vuosia, että helpottaa, mutta se on mahdollista.
Ehkä jossain vaiheessa huomaat muistelevasi hyviä hetkiä mitä teillä oli ja vaalit näin hänen muistoaan.
Suru kulkee mukana koko elämän. Muuttaa muotoaan välillä.
Voimia sinulle.
Soita valtakunnalliseen kriisipuhelimeen keskustele ammattilaisen kanssa, kysy apua tarvittaessa ammattilaisilta ja lähimäisiltä olosi ja vointisi kohentamiseksi.
Olet kohdannut valtavan menetyksen, itsemurhantehneiden läheisille on myös oma tukiyhdistys.
Hoida itseäsi oman hyvinvointisi, perheesi kaiken hyvän vuoksi mitä vielä elämässäsi on. Paljon voimia, olet tärkeä.
Otan osaa suruusi.
Seurakunnan kautta järjestetään itsemurhanteheiden omaisten sururyhmiä, kysy paikkakuntasi seurakunnilta järjestetäänkö siellä
Toivon, että saat lohtua.
Enkeli tulisi ja pyyhkisi surusi pois.
Että saisit tilanteita, joissa kokisit esim. luonnossa jotain kautta, että sinua rakastetaan ja tuo teko, mitä lapsesi teki oli hetki vain hänen elämässään. Se ratkaisi ahdistuksen siinä hetkessä. Se jätti jälkeen pohjatonta surua, mutta oli hetki muiden joukossa. Epätoivon hetki. Kaikilla on niitä, se osui vain ratkaisuna siihen hetkeen.
Toivon, että saat rauhan ja kaikki syyllisyys, jos sellaista olet kokenut poistuu. Jokainen tekee virheitä. Ihan jokainen.
Toivon sinulle rakkautta jokaiseen elämäsi hetkeen. Takaisin elämäniloakin, kun on sen hetki.
Toivon, että saat ymmärrystä. Lohtua, lepoa ja rauhaa..🙏
Kiitos. Luonto ja eläimet on teraupeuttina. Mutta kun on kuunnellut ja puhunut, auttanut muita ja samalla työntänyt omaa tuskaa ja surua kauemmaksi. Nyt alkaa olla takki tyhjä ja ihan sama asenne. Näen, että muut läheiset alkaa elämään ja ei tarvitse minua enää., Huoh.. Anteeksi kun tänne kirjoitin.. kait tämä on jonkinlainen avunhuuto.
Luonto ja eläimet on ollut itsellekin parhaimpia lohdun tuojia. Hyvä, kun kirjoitit. Kirjoita lisää, jos siltä ikinä tuntuu. Monella voi olla samantapaisia kokemuksia lähellä ja vähän kauempana. Minullakin.
Voin vaan kuvitella noita tunteita. Tunnen itseni ääliöksi ja tyhmäksi kun lapseni 19v muutti kotoa pois ja tuntuu maailmanlopulta. Mulla ei taas ketään kaikki omat kuolleet ympäriltä lähes. Mua auttaa liikkuminen kävely. Täytyy pikkuhiljaa rakentaa itsensä ympärille uusi elämä pala palalta. Voimia luulen, ettei ihmiset kuole kuitenkaan elävät jotenkin hengessä mukana. Sen tuntee energioissa. Kaikki ei.
Olen pahoillani. Varmaan ihan kauheaa…😔
Mitä tiedämme kuolemasta ja siitä, mikä meitä kaikkia jossain vaiheessa odottaa? Voiko kuolemaan valmistautua? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, vai tapahtuuko mitään?
Kuuntele:
Kuoleman läheiset
Yle Areenasta
Suru ja kaipuu vie koko elämänkaaren mutta muuttaa hiljaa muotoaan. Voin vain kuvitella tragedian. Voimia sinulle.
Joitakin auttaa usko,jälleennäkemisen toivo taivaan holvikaarissa. Mutta raskasta ja pimeää se varmasti on maan päälle vielä jääneelle surussa. Me kaikki ikävöimme jo edeltä menneitä läheisiämme, kuka enemmän kuka ehkä hiljalleen ajan kanssa vähän vähemmän. Päivä kerrallaan eteenpäin, on se neuvo, jota varmaan on hoettu jo paljon. Sinulla on vielä asiassa käsiteltävää ja prosessoitavaa. Ehkä sen hyväksyminen, mitä on tapahtunut, auttaisi siinä, että pääsisit asiassa jotenkin eteenpäin. Jumiin kai voi jäädä, jos ei ole ollut itsellä riittävästi aikaa käsitellä tapahtunutta omalla tavallaan, kun on yrittänyt auttaa paljon muita. Suru ja ikävä on varmasti jäljellä loppuelämän, mutta ehkä ne vaimenevat ajan kanssa, kun asiaa käsittelee. Sururyhmät ovat auttaneet myös joitakin käsittelemään läheisen kuolemaa. Seurakunnat / diakonit järjestävät näitä.
Uskotko taivaaseen? Se auttaa. Vannon kautta kiven ja kannon, että lapsesi lähettää sinulle merkkejä valosta. Ja se tulee auttamaan sinua paljon. Ihminen voi tehdä hätäisiä päätöksiä, eikä sillä hetkellä ajattele seurauksia läheisille, mutta sielu rakastaa ikuisesti!
Minä uskon tähän myös täysin. Kauniisti sanottu!
Voi kuolla, itse teen kuolemaa tällähetkellä. Ikävä ihan kaikkea. Elämä elettynä.
Ei se ikävä lopu koskaan.
Mutta voi päästä siihen että voi päästää irti ja voi edelleen elää.
Lukemattomat ihmiset ovat menettäneet kokonaisia perheitä tai sukuja.
Lopulta kun aika koittaa niin kysymys on sinun omasta tahdosta päättää jatkaa eteenpäin päättäväisesti.
Valitettavasti toisen ihmisen, läheisen päätös lähteä maailmasta etukäteen (kuten monet muutkin päätökset) sitovat muut ihmiset tuohon päätökseen kiinni.
"Olen lähiomaiset saanut jotenkin ns.tolpilleen, mutta minä??? Noh, ehkä tässä jotenkin kitkutellaan tai sitte ei. "
Kerron tämän suoraan, mutta surkein ja pelkurimaisin tunne on itsesääli. Älä kitkuttele. Äläkä putoa tuohon kuoppaan jossa surkuttelet itseäsi. Anna tuntua paskalta tai miltä nyt tuntuukin aikansa ja sitä voi tapahtua myös myöhemmin, mutta tiedät itsekin että lopulta sen kaiken ratkaisee vain yksi asia kuten kaikissa asioissa joissa pitää vain jatkaa, ehkä eri tavoin kuin ennen, mutta silti jatkaa...
On se oma tahto ja päätös.
Voi ei otan osaa.
Kyllä luultavasti ennen pitkää itse veikkaisin että syystä tai toisesta lapsellasi oli paha olla haittahan noissa useimmiten on että ihminen joka yrittää itsemurhaa ja siinä ehkä jopa onnistuu ei ajattele sitä surua minkä jälkeen jääville jättää jotka hänestä vielä välittää ainoa mitä läheinen oikeastaan voi on ajatella että nyt hän on ainakin paikassa jossa kukaan ei voi häntä vahingoittaa tai satuttaa vahingossakaan
Only time:
https://youtu.be/upkYQqbrjSc?si=pb7YA9p-6sqTFyu_
Lähimmäisen menetys on aina kauheaa.Voit kuolla suruunkin olet oikeassa,tätä kuolemaan johtanutta "sairautta" kutsutaan särkyneen sydämen syndroomaksi ,ei leikin asia siis .
Voisin neuvoa sinua ajattelemaan lapsesi näkökannalta hänen elämäänsä.
Itsemurhaan päättymiseen ei ole yleensä pienet syyt kyseessä.Ihminen kärsii oikeasti laajalla skaalalla ja pitkään ennenkö päätyy kuolemaan.
Hän on pohtinut varmasti auttaako oikeasti mikään mitä voisi saada ns.pinnallisia apuja hänelle ja tullut johtopäätökseen ettei se täytä tyhjistä ja ajatellut ettei elämä ole häntä varten.
En osaa lohduttaa, mutta näin sivusta toisen tilannetta seuranneena olen miettinyt, että terapiallekin on rajansa.
En näe järkeä siinä, että asia käydään läpi yhä uudelleen ja uudelleen, koska se on traumaattinen kokemus. Terapia pitää traumaa yllä. Vrt. työrutiinit pysyvät mielessä paremmin, kun niitä toistaa loputtomasti.
Ihmisen on mielenterveytensä takia myös unohdettava asioita. Eivät kaivatut ihmiset siltikään täysin unholaan jää. Mutta pitäisi päästää irti.
Et ole kylmä ihminen, vaikka järjestäisit elämäsi uuteen uskoon: uudet harrastukset (ryhmäliikunta / yhdessä muiden kanssa tekeminen) matkustelu, vaikka Suomessa. Uusiin asioihin tutustuminen / paneutuminen.
Näillä asioilla viet huomion pois ahdistavasta asiasta. Et voi olla 24/7 kiinni asiassa, joka tuo ahdistusta ja surua. Se täytyy unohtaa, että pääset eteenpäin.
Huutolaiset vai oliko Huutolaislapset -dokumentissa yksi entinen huutolaislapsi sanoi jotenkin näin: ”Yksi päivä pysähdyin miettimään tätä asiaa, että miksi sitä mietin koko ajan. Päätin antaa asian olla ja lopettaa sen miettimisen. Parempi mielelle.” Tuo vanha mies oli todellinen ilopilleri ja auringonpaiste. Hän oli jättänyt mieltä kalvavat asiat unholaan ja keskittynyt muihin asioihin.
Kukaan ei ota pois lapsesi muistoa. Se säilyy, vaikka et käy sitä läpi.
Uskalla päästää irti ja löydä ilo sieltä mistä sinä itse pidät ja nautit.
Ei voi. Mun äitillä oli ihan sama tilanne, kun sulla. Ja se on aina surullinen. Mutta 20 vuotta tässä on menny jo. Mä muutin tuolloin osa viikoksi äitille ja autoin. Se on lasten velvollisuus auttaa äitiä tälläisissä tilanteissa ja katsoa ettei jää yksin!
On Äitejä jotka ei halua omia jälkeläisiään rasittaa.He sanovatkin sen jämäkästi.
Nämä ovat vaikeita asioita, pari ystävääni on sen tehnyt ja molemmissa oli takana raju alkoholin käyttö.
En ymmärrä miksi naiset juo nykyään niin paljon. Meillä suvussa miehet enimmäkseen, niin ku tapauksessa tossa yllä. Mutta äiti kyllä selvis, mutta olin mahdollisimman paljon tukena.
Suosittelen kriisikeskusten etäterapiaa. Itse kävin suruun. Kesti yhden kevään.
Viiko saako onko siinä kysymys
Tuntuuko tämä eriskummallinen sönkötys aivan välttämättömältä rutiinilta?