Kun näin sinut ensimmäisen kerran pelästyin

Sitten puolen vuoden kohdalla aloin viihtyä seurassasi. Keväällä huomasin että haluaisin suudella sinua. Niin kuin viimeisellä viikolla sanoin, tulee itku kun ei näe teitä enää. Tarkoitin sillä että kun en näe sinua enää. En tiedä merkitsikö sinulle mitään, mutta olin aina aito oma itseni seurassasi. Välillä mietin että kerroinko liikaa asioitani, mitkä mieltäni vaivaa. Ethän sinä edes kommentoinut sitä yöllista poistettua wa viestiäkään. Ajattelin että sinuun voi luottaa, en kuitenkaan luottanut tarpeeksi ja jossittelu hajottaa pään, vain ei muutakaan voi. Kirjoitin niin kuin sinulle kertoa haluaisin. Tästä ei saa hyötyä, eikä haittaa-A.K
4370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä on nyt kyllä todella hämärä juttu.
Tuo kaikki on tapahtunut minulle ja ajankohtakin täsmää. Kaiken lisäksi niin, että voisin olla se toinen osapuoli.
Ainoa mistä huomaan ettei ollut minulle on nimikirjaimet. Ne eivät sano minulle mitään.
Kyllä osaa olla hämmentävää tämä elämä välillä.

Äänestä
  • Ne ovat nimikirjaimeni, joten ei taida olla sinulle tämä.

    Äänestä

  • Olisin voinu kirjoittaa ihan samalla tavalla mitä aloituksessa lukee, mutta tapahtui viime vuonna.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Olisin voinu kirjoittaa ihan samalla tavalla mitä aloituksessa lukee, mutta tapahtui viime vuonna.

    Samankaltaisia tilanteita voi olla monella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitten puolen vuoden kohdalla aloin viihtyä seurassasi. Keväällä huomasin että haluaisin suudella sinua. Niin kuin viimeisellä viikolla sanoin, tulee itku kun ei näe teitä enää. Tarkoitin sillä että kun en näe sinua enää. En tiedä merkitsikö sinulle mitään, mutta olin aina aito oma itseni seurassasi. Välillä mietin että kerroinko liikaa asioitani, mitkä mieltäni vaivaa. Ethän sinä edes kommentoinut sitä yöllista poistettua wa viestiäkään. Ajattelin että sinuun voi luottaa, en kuitenkaan luottanut tarpeeksi ja jossittelu hajottaa pään, vain ei muutakaan voi. Kirjoitin niin kuin sinulle kertoa haluaisin. Tästä ei saa hyötyä, eikä haittaa-A.K

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu