AIRBNB - toiminta!

Pikavoittojen keräilijät heränneet jossain kunta/kaupunkisektorilla keräilemään pikavoittoja lyhytvuokrauksella.
Useammalla jäänyt jo luu käteen.
Asuntojen huonoon kuntoon pääsy tätä kautta, ei tuo muuta kuin ongelmia.
Pienet taloyhtiöt joutuvat ongelmiin, ylimääräisiä kuluja ilmenee monissa muodoissa. Turha jonkun vastata, "osakas maksaa".
Pelin politiikka ei ole näin yksinkertaista, asumisrauhan rikkoutuminen on ensimmäinen ja pahin ongelma, muista puhumattakaan.
Kuka maksaa loppupelissä, asukkaat ja osakas tietysti. Onnea yrityksille.
14336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ongelma lienee rantautunut tännepäin onneksi vielä, pienimuotoisesti, jossain määrin kuitenkin.
Mielestäni varoittava "tienausrienaus".

Äänestä
  • Jappas ja kappas, piensijoittajien luulema kultakaivos, karahti heti kiville.

    Äänestä

Pyhäjärven kaupungin omistama Kiinteistö Oy Rillankivi on harjoittanut tätä lyhytaikaista vuokrausta vuosikausia. Vuokrasi myös 30 huoneistoa Haapajärviselle yrittäjälle. Jaupungin valvovat Viranomaiset vain ummistavat asialle silmänsä. Näin Pyhäjärvellä, täällä omat lait asiassa kuin asiassa siksi tänne ei uskalla kukaan tulla yrittäjäksi.

Äänestä
  • Mitä omia lakeja siinä oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mitä omia lakeja siinä oli?

    Ho Hoijaa. Äly älä jätä!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ho Hoijaa. Äly älä jätä!

    Ho Hoijaa kerro todistustaakka on sinulla. Mutta et pysty, koska luonnevikaisena marisija heittelet näitä ilmaan ilman mitään todenperäisyyttä.

    Siis mitä omia lakeja siinä oli? Aivan et pysty vastaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onneksi tämä sekopää ei pääse mihinkään päättävään asemaan. Tuskin edes persut hyväksyvät häntä listoilleen.

    Älkää aina tapelko, asiaan!
    Totuus on, että yksityinen on vararikossa tuolla vuokraustyylillä, korjaa sitä, korjaa tätä jne...
    Kaupunki käyttää meidän yhteisiä varoja surutta. Ei tullut edes ajateltua tuota asiaa,
    Osakkeenomistajien kohtalo on surullinen tuossa bisneksessä.
    Jokainen pitäköön mielipiteensä, totuus on tuo, mistä mainittu, ongelmia riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei tässä tapella, mutta luonnevikainen on kertonut asiassa olevan omia lakeja. Kertokoon millaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei tässä tapella, mutta luonnevikainen on kertonut asiassa olevan omia lakeja. Kertokoon millaisia.

    Kuntalaki kieltää kunnilta lyhytaikaisen majoitustoiminnan sekä ravintolatoiminnan lukuunottamatta henkilöstöravintolaa jossa asioivat kunnan työntekijät ja muut.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei tässä tapella, mutta luonnevikainen on kertonut asiassa olevan omia lakeja. Kertokoon millaisia.

    Sinä tunnut Tietävän miten asiat on Kerro toki muillekkin tai osaatko muuta kuin vittuilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onneksi tämä sekopää ei pääse mihinkään päättävään asemaan. Tuskin edes persut hyväksyvät häntä listoilleen.

    Eipäs pojat sukelleta tuohon uomaan, järkeä päähän, homma on susi ja ahneudella pas***** loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kuntalaki kieltää kunnilta lyhytaikaisen majoitustoiminnan sekä ravintolatoiminnan lukuunottamatta henkilöstöravintolaa jossa asioivat kunnan työntekijät ja muut.

    Eiköhän asia ole tuossa. Kyse kuitenkin omistuasuntojen bulvaaneista, jotka hankkivat sijoitusasuntoja ja pilaavat as oy:n asumismuodon.
    Turha peistä vääntää, jokainen tietää mitä kyseinen toiminta merkitsee.
    Tuomittu homma, talous ei kestä yhtiössä moista muotoa.
    Rillankivi ei kuulu tähän Airbnb - toimintaan. Lienee bisnes sekin.

    Äänestä

  • Näkynyt ja kuulunut, vieraan vallan vinkeät veijarit.
    Haitta ja maku . Tulleneeko voittoa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pikavoittojen keräilijät heränneet jossain kunta/kaupunkisektorilla keräilemään pikavoittoja lyhytvuokrauksella.
Useammalla jäänyt jo luu käteen.
Asuntojen huonoon kuntoon pääsy tätä kautta, ei tuo muuta kuin ongelmia.
Pienet taloyhtiöt joutuvat ongelmiin, ylimääräisiä kuluja ilmenee monissa muodoissa. Turha jonkun vastata, "osakas maksaa".
Pelin politiikka ei ole näin yksinkertaista, asumisrauhan rikkoutuminen on ensimmäinen ja pahin ongelma, muista puhumattakaan.
Kuka maksaa loppupelissä, asukkaat ja osakas tietysti. Onnea yrityksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu