Olisikohan..

Minun tarinani on tällainen.. viikon verran olen tuntenut kipua,pistoa rinnassa. kivun paikka vaihtelee,täysin sitä ei pysty paikantamaan.henkeä ahdistanut perjantaista. Kamala kuolemanpelko.Yksi sukulaisistani kerran kuoli nuorena sydänlihaksentulehdukseen. Itsellä ollut nyt viikon verran myöskin kamala kuolemanpelko. välillä tuntuu että sormia ja jalkoja pistelee, henki tosiaan menee ahtaalle ja tuntuu että melkein pyörtyy tai silmissä sumenee. Lääkärissä eilen kävin, minut tutkittiin. Otettiin verikokeita, sydänfilmi. kaikki tuloksien mukaan kunnossa. ainoa, mistä lääkäri oli huolissaan, korkea verenpaine. siltikin, välillä tuntuu että entä jos en luota lääkäreihin ja tuloksiin, entä jos sittenkin on jotakin pielessä ja kuolen. Viime syksynä kärsin vähän samanlaisista oireista. ja nyt jälleen tullut takaisin.. mut, kai mun täytyy ensinnä yrittää nyt uskoa ettei mitään ole.. :/ Olisikohan kenelläkään neuvoja, miten saisin tilanteen rauhoittumaan. huomenna pitäisi mennä juhlimaan juhannusta ja näyttää aika toivottomalta..
2361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on just nyt ihan samanlainen olo. Meinasin jo päivällä lähtä päivystkseen ja vieläkin olen kahden vaiheilla että lähtäkkö vai ei...Kuolemanpelko on myös päällä. Järkeillään nyt vaan itsellemme,että paniikki VAAN päällä jyllää. Menehän viettään oikeen hauska Jussi!!

Äänestä

Moikka! Mulla on ollu paniikkihäiriö 9-vuotiaasta asti ja oon nyt 21.
Pienestä pitäen oon pelänny kaikenlaisia sairauksia.
Mulla oli yleensä aina yks sairaus kerrallaan mitä pelkäsin ja kun kuulin toisesta, aina vielä pahemmasta sairaudesta, niin rupesin sitten pelkäämään sitä. Tarkkailin itseäni koko ajan ja löysin aina oireet itsestäni. Luota lääkäreihin ja siihen että kyllä niistä kokeista ois huomannu jos siellä olis ollu jotain vikana! Paniikkihäiriö saa ihmeellisiä asioita aikaan, jopa melkein kaikkien sairauksien oireet!=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirella kirjoitti:

Minun tarinani on tällainen.. viikon verran olen tuntenut kipua,pistoa rinnassa. kivun paikka vaihtelee,täysin sitä ei pysty paikantamaan.henkeä ahdistanut perjantaista. Kamala kuolemanpelko.Yksi sukulaisistani kerran kuoli nuorena sydänlihaksentulehdukseen. Itsellä ollut nyt viikon verran myöskin kamala kuolemanpelko. välillä tuntuu että sormia ja jalkoja pistelee, henki tosiaan menee ahtaalle ja tuntuu että melkein pyörtyy tai silmissä sumenee. Lääkärissä eilen kävin, minut tutkittiin. Otettiin verikokeita, sydänfilmi. kaikki tuloksien mukaan kunnossa. ainoa, mistä lääkäri oli huolissaan, korkea verenpaine. siltikin, välillä tuntuu että entä jos en luota lääkäreihin ja tuloksiin, entä jos sittenkin on jotakin pielessä ja kuolen. Viime syksynä kärsin vähän samanlaisista oireista. ja nyt jälleen tullut takaisin.. mut, kai mun täytyy ensinnä yrittää nyt uskoa ettei mitään ole.. :/ Olisikohan kenelläkään neuvoja, miten saisin tilanteen rauhoittumaan. huomenna pitäisi mennä juhlimaan juhannusta ja näyttää aika toivottomalta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu