Olin töissä lestadiolaisen perheen omistamassa firmassa. Koska itse en heidän kulttiin kuulu, joten minua työpaikkakiusattiin. Kyseisessä firmassa oli hyvin selvä jako HEIDÄN ja vääräuskoisten välillä. Firman toimitusjohtajan poika oli kaikista pahin. Munaton paska, joka oli mukamas esimies, mutta ei uskaltanut alaisilleen edes sanoa mitään suoraan vaan kirjoitteli lapuilla ohjeita ja moitteita, jouduin itse hänen silmätikukseen, koska uskalsin muutaman kerran sanoa asioista suoraan.
Kyseisessä firmassa myös laiminlyötiin räikeästi työturvallisuusmääräyksiä ja on suorastaan ihme, ettei siellä vielä ole tapahtunut mitään isompaa haaveria. Palkanmaksussa oli jatkuvasti ongelmia ja jokainen palkkaan kuulunut lisä piti älytä itse pyytää, joka kerta oli muka ”unohtunut” tai ”ei tiedetty” että joku lisä olisi pitänyt maksaa.
Kyseinen firma teki luonnolisesti kaikenlaisia kytkyjä muitten lestafirmojen kanssa. Raamatun opit olivat kyllä kaukana näistä mafiameiningeistä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Mihis kulttiin sä sit kuulut kun annat ymmärtää että tunnet raamatun aika hyvin?
Isännöitsijät, taloyhtiön hallitus, rakennusliikkeet pelaavat rumaa peliä Jumalan siunauksella. Tätä on lestatiolainen usko.
Itse olin aikoinaan vl firmassa hommissa ja olin ja olen edelleen itsekkin vl. Itelläkään ei jäänyt tuosta ajasta ja kyseisestä firmasta ruususia muistoja. Firma oli täynnä omistajien sukulaisia ja olin ite hyvin ulkopuolinen siellä. Töitä piti tehä niska limassa ja palkka ei ollu suhteessa siihen mitä vaadittiin. Joten tiedän tasan tarkkaan mistä ap- puhuu.
Ekaks 100%,sit 75%...jolla ei tuu toimeen, kuvuokralla asuu!
Työehtosopimuksia kiertäen ja lestatiolaisia halpa työvoimaa käyttäen on uskonveljet vallanneet markkinoita.
Eräs tuttu joutui ruman rikoksen uhriksi vl-toimitusjohtajan toimesta. Rikos hyssyteltiin ja uhri painostettiin hiljaiseksi. Lopulta uhrille sanottiin että hänen olisi parasta sanoa itsensä irti, firman ja muiden työntekijöiden parhaaksi.
Kannattaa tehdä rikosilmoitus.
Aina kun joudut lestatiolaisten kanssa tekemisiin on syytä tietää että lestat eivät kainostele käyttää vääryyttä ja kataluutta aseenaan.
Rohkenevat toistensa tukemana todella alhaisin tekoihin yrityspuolella. Ei taida rouvat tietää minkälaisia käärmeitä nämä herrat saattavat olla.
Siinähän ne serkkulikat istuu kiltisti ja hiljaa kartturinpaikalla kun herra ohjastaa.
Kyllä ne tietää ja sietää herraansa.
Mitäpä siinä vaimo voi, vaikka haluaisikin?
Mikä on firman nimi?
Kyllä te pojat tiedätte. Hiipiikö paatuneeseen mieleen pieni vitutus lestapoika?